Aatamin puvussa ja vähän Eevankin

AATAMIN PUVUSSA JA VÄHÄN EEVANKIN


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

”Äänielokuva on vallannut maailman. Se on luonut jokaisen maan omalle filmiteollisuudelle uudet mahdollisuudet. Kauan on meillä saatu kuitenkin tyytyä vain vieraiden elokuvaviserryksiin. Nyt on ensimmäinen kotimainen äänielokuva ilmestynyt. Se ei pyri olemaan vierasten valokuvien veroinen, onhan se äänellisesti ensimmäinen kotimainen koe. Mutta se lupaa paljon tulevaisuudessa.” Suomi-Filmin esittelyteksti.

1930-luvulle tultaessa äänielokuvan lopullinen läpimurto myös Suomessa oli vain ajan kysymys. Ensimmäiset maahantuodut äänielokuvat saapuivat Helsinkiin syksyllä 1929, mutta omia tuotantoja jouduttiin odottamaan vielä reilun vuoden ajan. Ensimmäisenä tilanteeseen reagoi Suomi-Filmi, joka päätti kesken jälkituotannon muokata Agapetuksen romaaniin pohjautuvasta Aatamin puvussa ja vähän Eevankin -komediasta äänellisen version. Jos oikein tarkkoja ollaan, elokuvaan lisätyn musiikkiraidan lisäksi elokuvassa kuullaan muutama laulu ja erikoistehoste, joten mistään maata mullistavasta saavutuksesta ei enää tämän päivän standardien mukaan ole ollut kyse – olihan vastaavanlaisia elokuvia tehty maailmalla jo useamman vuoden ajan. Meille suomalaisille tämä oli kuitenkin jotain ennen kokematonta ja niinpä Aatamin puvussa ja vähän Eevankin sai virallisesti kunnian olla ”ensimmäinen kotimainen äänielokuva”.

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin                  Aatamin puvussa ja vähän Eevankin

Elokuva alkaa maaseudulta, jossa asemapäällikkö Viirimäki (Kaarlo Saarnio) viettää lomaansa. Viirimäki on sen verran lomatunnelmissa, että herää arkeen vasta siinä vaiheessa, kun pitäisi jo rientää leipätyön ääreen. Viimeinen laiva on valitettavasti jo lähtenyt, mutta hänen onnekseen paikalliset kaverukset Himanen ja Kehkonen (Joel Rinne ja Yrjö Tuominen) lupaavat auttaa miestä mäessä. Toisin kuitenkin käy, sillä tästä alkaa seikkailu, josta ei puutu vauhtia ja juonenkäänteitä.

Koskenlaskijan morsiamessa ja Nummisuutareissa (molemmat 1923) esiintynyt Jaakko Korhonen teki tässä elokuvassa ohjausdebyyttinsä. Käsikirjoituksesta kirjailijan kanssa huolehtineen Korhosen saavutus on mallikelpoinen, ja osaavan työryhmän avustuksella hän on onnistunut siirtämään vauhdikkaan tarinan valkokankaalle varsin mallikkaasti. Vuoropuhelu on erityisen onnistunutta, sillä vaikka sen teho kieltämättä kärsiikin välitekstien vuoksi, on Korhosella taito rytmittää puhejaksot muun toiminnan joukkoon ilman, että kokonaisuus kärsisi.

Suomalainen maaseutu, joka valitettavan usein esittäytyy vain kauniina kulissina, on tässä elokuvassa valjastettu tärkeäksi osaksi toimintaa. Järvi vie veneen ja vaatteet, metsä tarjoaa paitsi piilopaikan vähäpukeisille miehille, antaa näille myös jotain suojaa vartaloidensa peitoksi ja heinäsuova suo väsyneelle seikkailijalle leposijan. Äkillisesti alkava vesisade kruunaa asemapäällikön kurjasti alkavan kotimatkan. Näistä aineksista syntyvän hauskuuttelun rinnalle tarjotaan myös rohkeampaa materiaalia, kun nimismiehen tytär Alli (Elsa Segerberg) esittää naiseksi luulemalleen Himaselle voimisteluliikkeitä ilman rihman kiertämää. Kaiken lisäksi Alli lupaa näyttää aamulla lisää, jolloin Himaselle tulee pakottava tarve ottaa jalat alleen.

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin                  Aatamin puvussa ja vähän Eevankin

Joel Rinne ja Yrjö Tuominen ovat toisiaan oivasti tasapainottava parivaljakko, eikä kummankaan työskentelyssä ole moittimista. Heitä täydentää Mack Swainia monilta osin muistuttava Uuno Montonen, jonka esittämä vankikarkuri sekoittaa kaverusten matkantekoa entisestään. Elsa Segerberg jää roolissaan valitettavasti pelkäksi koristukseksi, eikä Kaarlo Saarnion asemapäälliköstäkään oteta kaikkia tehoja irti, vaikka potentiaalia olisi ollut vaikka mihin. Elokuva jäi Carl von Haartmanin Kajastuksessa (1930) debyyttinsä tehneen Segerbergin toiseksi ja viimeiseksi elokuvarooliksi, sillä hän kuoli kolme vuotta myöhemmin.

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin oli ilmestymisvuotensa suuria menestyksiä. Tarina on filmattu tämän Jaakko Korhosen näkemyksen lisäksi vielä kolmesti (1940, 1959, 1971), joista viimeksi mainittu, Matti Kassilan ohjaama versio lienee kuuluisin. Mistään vähäpätöisestä teoksesta ei tosin ole tämän mykkäversionkaan kohdalla kysymys, vaan kyllä sen parissa kelpaa yhden iltapäivän viettää.

AATAMIN PUVUSSA JA VÄHÄN EEVANKIN, 1931 Suomi

Tuotanto: Suomi-Filmi Oy Ohjaus: Jaakko Korhonen Käsikirjoitus: Jaakko Korhonen (Agapetuksen romaanista) Kuvaus: Eino Kari Lavastus: Carl Fager Maskeeraus: Hannes Kuokkanen
Näyttelijät: Joel Rinne (Himanen), Elsa Segerberg (Alli, nimismiehen tytär), Yrjö Tuominen (luutnantti Paavo Kehkonen), Kaarlo Saarnio (asemapäällikkö Viirimäki), Uuno Montonen (Kalle Vikström, vankikarkuri), Heikki Välisalmi (nimismies)

Lähdemateriaali ja kuvat: Yleisradio (televisioesitys)



© 5.6.2014 Kari Glödstaf