L'Arlesienne

L'ARLESIENNE


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Bolognassa järjestettävä Il Cinema Ritrovato -festivaali on Pordenonen tavoin todellinen mykkäelokuvaentusiastin aarreaitta monine harvinaisine nimikkeineen ja tuoreine restaurointeineen. Itse en ole Bolognassa koskaan vieraillut, mutta onneksi festivaali on näin korona-aikana striimannut osan ohjelmistostaan ja tarjonnut täten kotiin jääville elokuvien ystäville palan kunnianhimoisesta tarjonnastaan. Eikä Bolognan tarjonta rajoitu pelkkiin elokuviin, vaan mukana on myös keskustelutilaisuuksia sekä restaurointidokumentteja, joissa avataan aihepiirin saloja asiaa vähemmin tuntevillekin.

Itselleni tämän vuoden festivaalin striimatuista esityksistä merkittävin oli teatterissa komean uran tehneen ja vasta vanhoilla päivillään elokuvan maailmaan siirtyneen André Antoinen viimeiseksi ohjaustyöksi jäänyt L’Arlesienne. Erittäin kiehtovaksi ohjaajaksi osoittautuvalle Antoinelle soisi huomattavasti enemmän tunnettuutta, sillä vain aniharva elokuvantekijä – Dovženko, Stiller, Ford – on osannut kuvata luontoa samanlaisella varmuudella kuin hän. Luonnonvalossa kylpevät pellot, metsät, hiekkatiet ja joet ovat kuin hienoimpien maalareiden siveltimistä ja eletyn elämän tuntu korostuu entisestään henkilöiden uurteisia ja lähes maskittomia kasvoja katsoessa. Bolognassa esitetty restaurointi tekee hienosti oikeutta elokuvan kuvalliselle kauneudelle.

L'Arlesienne                  L'Arlesienne

L’Arlesiennen tapahtumat sijoittuvat ranskalaiseen Arlesin maaseutukaupunkiin. Tarinan päähenkilö on lähellä sijaitsevan Castelet’n farmista äitinsä (Luciénne Breval) kanssa huolehtiva Frédéri (Gabriel de Gravone), joka ihastuu erään kaupunkimatkansa aikana kevytkenkäiseen kaunottareen (Marthe Fabris) ja alkaa suunnitella tämän kanssa häitä. Äiti vastustaa poikansa suunnitelmia, koska perinteen mukaan perheeseen on aina naitu vain siveitä tyttöjä ja sellainen on poikaa jo odottamassa (Maguy Deliac). Tilanne muuttuu ennen pitkää epätoivoiseksi, sillä Frédérin on mahdotonta laskea kaupunkilaisnaista mielestään.

Elämän kauneus ja julmuus kulkivat Antoinen teoksissa rinta rinnan, ilman toista ei ollut toista. Niin myös L’Arlesiennessa, jossa rakkaudesta juopunut Frédéri ajautuu pilvilinnoistaan tuskan syövereihin, auringosta pimeyteen. Sanomattakin on selvää, ettei tällainen muutos ole kenelläkään hyväksi, mutta kuinka tilanteen voisi ratkaista, etenkin kun kaupunkilaisnaisen entinen rakastajatar ilmestyy kuvioihin? Loppuhuipentuma ei ole armottomuudestaan huolimatta aivan yhtä voimakas kuin Antoinen edellisvuonna ohjaamassa mestariteoksessa La terressä, mutta lukeutuu silti mykän kauden unohtumattomiin lopetuksiin.

Näyttelijäsuoritukset ovat pääsääntöisesti onnistuneita. Antoine käytti ammattilaisten rinnalla amatöörejä ja sai heidät kaikki omaksumaan roolinsa aivan kuten he olisivat eläneet ne oikeassa elämässä – ainoastaan Frédéritä esittävä Gabriel de Gravone sortuu lemmentuskiaan esitellessään satunnaisiin ylilyönteihin. Frédérin viettelevä, kevytkenkäistä ”arlesitarta” esittävä Marthe Fabris kuoli kaksi kuukautta elokuvan ensi-illan jälkeen. Tuleva suurohjaaja Julien Duvivier toimi Antoinen apulaisohjaajana.

L'ARLESIENNE, 1922 Ranska

Tuotanto: Société d’éditions cinématographiques Ohjaus: André Antoine Käsikirjoitus: André Antoine (Alphonse Daudet’n novellista) Kuvaus: Léonce-Henri Burel, Pierre Trimbach
Näyttelijät: Marthe Fabris (“Arlesitar”), Luciénne Breval (Rose Mamaï), Berthe Jalabert (isoäiti Renaude), Maguy Deliac (Vivette), Gabriel de Gravone (Frédéri), Louis Ravet (Balthazar, lammaspaimen), Charles de Rochefort (Mitifio), Léon Malavier (Francet Mamaï, Rosen veli)

Kuvat: La Cinémathèque française



© 8.8.2021 Kari Glödstaf