The Thief of Bagdad

BAGDADIN VARAS


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Mitä paremmin Douglas Fairbanksin elokuvat menestyivät, sitä suureellisimmiksi ne muodostuivat. Minimaalisesti toteutetusta Zorron merkistä (1920) hyppäys miljoona dollaria maksaneeseen Robin Hoodiin (1922) oli jo huomattava, mutta vieläkin suurempaa oli luvassa. Vuonna 1924 valmistui Tuhannen ja yhden yön tarinoista innoituksensa ammentanut Bagdadin varas, jossa ei näyttävyyden saavuttamiseksi dollareita säästelty. Kaksi miljoonaa maksanut elokuva onkin mitä hienointa fantasiaa, jota ei ajan hammas ole vuosikymmenten saatossa nakertanut tippaakaan.

Fairbanks esittää taskuvaras Ahmedia, joka kalifin palatsiin suuntautuneen ryöstöretken seurauksena rakastuu nuoreen ja kauniiseen prinsessaan (Julanne Johnston). Kun prinsessan kosintapäivä koittaa, päättää Ahmed yrittää onneaan prinsessan saamiseksi. Hän pukeutuu valeasuun ja onnistuukin valloittamaan prinsessan sydämen. Huijaus kuitenkin paljastuu, jonka seurauksena Ahmed ajetaan ulos palatsista. Yllätyksekseen hän saa uuden tilaisuuden, sillä Ahmediin rakastunut prinsessa päättää lupautua vaimoksi sille, joka tuo hänelle maailman harvinaisimman ihmeen seitsemän kuukauden kuluttua. Muiden kosijoiden tapaan Ahmed lähtee toiveikkaana matkaan varmana siitä, että juuri hän onnistuu aikeissaan.

The Thief of Bagdad                  The Thief of Bagdad

Bagdadin varas muistetaan nykypäivänä ennen kaikkea näyttävyydestään. Paul Lenin Vahakabinettia (1924) avoimesti lainailevasta lavastuksesta on huolehtinut William Cameron Menzies. Yhdessä työryhmänsä kanssa hän on luonut täydellisen, sadunomaisen kopion tarumaisesta Bagdadista, jonka kymmeniä metrejä korkeat lavasteet on tehty runsasta mielikuvitusta käyttäen. Erikoistehosteryhmä puolestaan luo katsojan ihasteltavaksi mitä taidokkaimpia luomuksia taikaköydestä lentävään mattoon ja esihistoriallisiin hirviöihin. Ainoa mitä katsoja jää kenties odottamaan, on myöhemmistä versioista tuttu taikalamppu, joka tällä kertaa loistaa poissaolollaan. Visuaalisen ilotulituksen täydentävät näyttävät, satoja avustajia käsittävät joukkokohtaukset.

Myös ohjaajavalinta on osunut nappiin. Fred Niblon ja Allan Dwanin seuraan Fairbanksin ohjaajaluetteloon liittyi Raoul Walsh, vuosikymmenen elokuvateollisuudessa työskennellyt rautainen ammattilainen. Koska Bagdadin varas on Fairbanksin show, antaa Walsh tälle luonnollisesti vapaat kädet roolihahmonsa suhteen ja pyrkii pitämään muun kokonaisuuden ehyenä. Tässä hän onnistuukin erinomaisesti, ainoastaan prinsessaa esittävän Johnstonin näyttelemiseen olisi voinut kiinnittää hieman enemmän huomiota, siksi teatraalista se on läpi elokuvan.

Bagdadin varas on Robin Hoodin ohella Douglas Fairbanksin paras elokuva, ja erinomaista viihdettä jokaiselle seikkailuelokuvan ystävälle. Ensiluokkainen toteutus, visuaalinen näyttävyys ja kauttaaltaan sadunomainen tunnelma varmistavat sen, ettei tämä versio häviä piiruakaan aiheen tuoreemmille näkemyksille.

THE THIEF OF BAGDAD, 1924 Yhdysvallat

Tuotanto: Douglas Fairbanks Pictures Ohjaus: Raoul Walsh Käsikirjoitus: Douglas Fairbanks, James T. O'Donohoe, Lotta Woods Kuvaus: Arthur Edeson Lavastus: William Cameron Menzies Leikkaus: William Nolan Puvustus: Mitchell Leisen
Näyttelijät: Douglas Fairbanks (Ahmed, varas), Snitz Edwards (apuri), Charles Belcher (pyhä mies), Julanne Johnston (prinsessa), Sojin (mongoliprinssi), Anna May Wong (mongoliorja), Brandon Hurst (kalifi)



© 24.6.2007 Kari Glödstaf