Dekigokoro

HAIHTUVAT KUVITELMAT


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Kihachi on kolmissakymmenissä oleva, poikansa Tomion kanssa asuva työläinen, joka viettää vapaa-aikansa enimmäkseen ravintolassa. Eräänä iltana hän tutustuu kodittomaan naiseen, nuoreen Harueen, ja hankkii tälle yösijan. Samalla Kihachi menettää tälle myös sydämensä. Suuresta ikäerosta johtuen Harue ei tunne Kihachia kohtaan samoin, vaan haluaisi pysyä tämän kanssa vain ystävinä.

Rakkaushuoliensa lisäksi Kihachilla on ongelmia poikansa kanssa. Heidän välinsä eivät ole kaikkein läheisimmät, eikä Tomio kunnioita isäänsä tämän toivomalla tavalla. Monen dramaattisen käänteen jälkeen isä ja poika tuntuvat löytävän toisensa, mutta onnistuvatko he pitämään muutoksen pysyvänä? Rahahuolten vaivaama Kihachi tekee itsekkään ratkaisun, joka uhkaa kääntää kaiken päälaelleen.

Dekigokoro                  Dekigokoro

Mykän elokuvan aikakausi oli monessa maassa ohi jo 1930-luvun alussa, mutta osa pyristeli vielä vastaan. Japanissa oli tehty ensimmäinen äänielokuva heti vuosikymmenen alussa, mutta siitä huolimatta mykkäelokuvien tekoa jatkettiin aina vuosikymmenen puoleen väliin saakka, jolloin Japani siirtyi viimeisten elokuvamaiden joukossa äänielokuviin. Yksi mykkyyden puolestapuhujista oli Yasujiro Ozu, shomin-gekin eli alemman keskiluokan arjen kuvaajana maineensa luonut mestari, jonka suuriin teoksiin lukeutuva Haihtuvat kuvitelmat valmistui niinkin myöhään kuin 1933.

Haihtuvat kuvitelmat on hyvä esimerkki Ozun taidosta luoda toimivaa ja uskottavaa ihmissuhdedraamaa. Muutamassa pienessä tilassa käytävä ihmissuhdepeli puhuttelee katsojaa täysin ajattomasti nostaen esille kysymyksiä, jotka ovat ajankohtaisia myös 2000-luvulla: katsooko rakkaus ikää, onko vanhempien ansaittava lastensa kunnioitus vai tulisiko tämän olla itsestäänselvyys, onko aikuisen sijoitettava lapsi omien suunnitelmiensa edelle? Maailma ympärillämme muuttuu, mutta peruskysymykset pysyvät aina samoina.

Ozu muistetaan draamoistaan, mutta vielä mykkäkaudella hän ohjasi paljon myös komedioita. Haihtuvat kuvitelmat sijoittuu tähän välimaastoon. Siinä on erittäin vahvoja, tunnerikkaita kohtauksia ja pahan olon purkautumista, mutta vastaavasti myös iloa ja hauskuutta. Tarinan eri tasot vaihtuvat chaplinmaisen vaivattomasti ja mikäli loppuhuipentuma ei olisi niin pitkitetty, voitaisiin Haihtuvien kuvitelmien tapauksessa puhua Ozun ensimmäisestä suuresta mestariteoksesta. Nyt lopputulos jää hienon hienosti määritelmän ulkopuolelle.

Dekigokoro                  Dekigokoro

Takeshi Sakamoto tekee Kihachin roolissa laatutyötä ja luo uskottavan kuvan hieman yksinkertaisesta yksinhuoltajaisästä, joka ei oikein tunnu tietävän, kuinka hänen pitäisi osansa elämässä hoitaa. Sakamotoa vielä komeamman suorituksen tekee Ozun aiemmissakin elokuvissa esiintynyt Tokkan Kozo (oik. Tomio Aoki), jonka upeaa roolisuoritusta voi liioittelematta verrata Jackie Cooganiin Chaplinin pojassa. Kozon bravuuri ja samalla elokuvan tunnerikkain jakso koetaan, kun koulukavereidensa kiusaamaksi joutunut poika tulee tyhjään kotiin ja purkaa pahan olonsa ensin esineisiin ja sitten myöhemmin kotiin saapuvaan isään. Vastavuoroisesti Kozo huolehtii myös elokuvan hauskimmasta tempusta: kuinka saada töistä myöhästyvä isä nousemaan sängystään.

Haihtuvat kuvitelmat on suuri elokuva koko mykän elokuvan mittakaavassa. Siinä on vahvaa ihmissuhdekuvausta, draaman ja huumorin tasapainoista kanssakäymistä sekä ensiluokkaisia näyttelijäsuorituksia. Ozu jatkoi Kihachin elämän kuvaamista vielä kolmessa elokuvassa, niistä ensimmäinen, Ukigusa monogatari, valmistui seuraavana vuonna.

DEKIGOKORO, 1933 Japani

Tuotanto: Shochiku Ohjaus: Yasujiro Ozu Käsikirjoitus: Tadao Ikeda (James Makin eli Ozun pseudonyymin ideasta) Kuvaus: Hideo Shigehara, Shojiro Sugimoto Leikkaus: Kazuo Ishikawa
Näyttelijät: Takeshi Sakamoto (Kihachi), Tokkan Kozo (Tomio), Nobuko Fushimi (Harue), Den Obinata (Jiro), Chôko Iida (Otome), Reikô Tani (parturi), Chishu Ryu (mies laivalla), Hideo Sugawara (koulukaveri)



© 30.3.2012 Kari Glödstaf