DON DIEGO I PELAGEJA
Pienen venäläiskylän asemapäällikkönä on Don Quijotea lukeva ja ritariajasta haaveileva mies. Kuten niin moni muukin asiansa osaava ja arvonsa tietävä taho, myös hän ottaa asemastaan kaiken irti: kun kylän naiset naureskelevat asemapäällikön päiväunelmille, hän päättää näyttää kenellä on valtaa ja ketä tulee totella. Se tarkoittaa vankilareissua eräälle iäkkäälle rouvalle, koska tämä on toistuvasti ylittänyt ratapihan kieltomerkeistä huolimatta.
Jakov Protazanovin Don Diego i Pelageja on neuvostoliittolaista byrokratiaa, sen koukeroita ja kapulakieltä sekä virkamiesten välinpitämättömyyttä tehokkaasti ruotiva elokuva. Samalla se on myös kertomus ihmisen turhamaisuudesta, vallanhimosta ja halusta nöyryyttää alempiarvoiseksi kokemiaan henkilöitä. Kun asemapäällikkö vangituttaa iäkkään naisen, hän ei suinkaan tee sitä sen vuoksi että naisen rike niin vaatisi, vaan koska hänellä on mahdollisuus tehdä niin joutumatta siitä vastuuseen. Nainen on oppimaton ja siten helppo kohde: ”Don Diegon” ei tarvitse mielistellä vanhusta tai hänen tukijoukkojaan ja pelätä menettävänsä kasvonsa näiden edessä. Ihmiskuvauksen tarkkanäköisyys on tämän teoksen parasta antia.
Don Diego i Pelageja kuvaa tarkasti myös miljöötään. Se on maaseudun elämää, tapoja ja ihmisiä dokumentoiva teos, jollaisia emme löydä vaikkapa amerikkalaisten elokuvien joukosta. Unelias kylän raitti ja sillä käyskentelevät lehmät, siat ja kanat ovat kuin toisesta maailmasta - siitä jota harvemmin esitellään. Uurteiset, likaiset ja köyhyyden edessä nöyrtyneet kasvot ja nukkavierut, kuluneet vaatteet taas todiste elämän kaunistelemattomuudesta – tässä ympäristössä ja sen ihmisissä ei ole mitään teeskenneltyä tai epäaitoa. Vastapainoksi nähdään kuvia toimistosta, jossa kansalaisille töksäyttelevät virkailijat kokevat itsensä tärkeäksi paperipinojensa keskellä.
Rauhallisesti etenevä, ilman tehokeinoja toteutettu Don Diego i Pelageja on kaikin puolin takuuvarmaa Protazanovia. Se osaa olla yhtä lailla hauska kuin alakuloinenkin: tätä elokuvaa katsoessa ei voi kuin tuntea suurta myötätuntoa virkamieskoneiston rattaiden jauhamaksi joutuneita henkilöitä kohtaan. Kriitikoiden kehuma teos ei löytänyt kuitenkaan vastakaikua maksavan yleisön joukosta, joten se unohdettiin vuosikymmeniksi. Tänä päivänä se on huomattavasti suositumpi ja mikäli siitä pääsisi nauttimaan muuallakin kuin festivaaleilla, siitä voisi kasvaa kansainvälisesti tunnustettu elokuvaklassikko.
Tuotanto: Mezrabpom-Rus
Ohjaus: Jakov Protazanov
Käsikirjoitus: A. Zorich
Kuvaus: Jevgeni Aleksejev
Lavastus: Sergei Kozlovski
Näyttelijät: Maria Blumenthal-Tamarina (Pelageja Diomina), Anatoli Bykov (”Don Diego”, asemapäällikkö), Vladimir Mihailov (Pelagejan aviomies), I. Levkojeva (Nataša, Komsomolin jäsen), Ivan Judin (Miša, Komsomolin sihteeri), Vladimir Popov (Miroška), Aleksandr Gromov, Daniil Vvedenskij, Mihail Žarov, B. Gusev