Flying Luck

FLYING LUCK


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Vuonna 1914 Yhdysvaltoihin emigroituneen Mario Bianchin tie elokuvakoomikkona alkoi Universalin alaisuudessa toimineessa L-KO Companyssä. Ensimmäiset elokuvat ovat unohtuneet jo aikapäiviä sitten, mutta jälkipolvien mieleen hän jäi unohtumattomasti paikatessaan maailmansotaan lähtenyttä Buster Keatonia neljässä Roscoe Arbucklen lyhytelokuvassa vuosina 1918-1919. Arbucklen kehotuksesta nimensä Monty Banksiksi muuttaneesta italialaisemigrantista tuli seuraavalla vuosikymmenellä jopa pienimuotoinen tähti, joka ymmärsi myös alati muuttuvat yleisön vaatimukset. Hän kehitti hahmoaan ja näyttelemistyyliään yhä kauemmas perinteisistä slapstick-hahmoista, sillä hänen tavoitteenaan oli siirtyä suurten mestarikoomikoiden tavoin kokoillan elokuvien pariin. Hänen ensimmäinen yrityksensä tällä saralla oli Herman C. Raymakerin ohjaama Erään siirtolaisen seikkailut (Raging Luck, 1924).

Banksin elokuvia on hänen suosiostaan huolimatta varsin vähän saatavilla. Marion Daviesin uran alkuaikojen pukudraamoja sekä unohdettujen mykkäkoomikoiden lyhytelokuvia dvd-formaattiin siirtänyt Undercrank Productions on kuitenkin vastannut elokuvafanien toiveisiin tuottamalla myös Banksia hopeakiekolle. Vuonna 1927 valmistunut Flying Luck on toistaiseksi ainoa Banksin julkaistuista pitkistä elokuvista, mutta toivottavasti amerikkalaisyhtiö palaa vielä hänen tuotantonsa pariin, sen verran pirteästä ja eloisasta elokuvasta on kyse.

Flying Luck                  Flying Luck

Kuten nimikin kertoo, kyseessä on lentämisen maailmaan sijoittuva elokuva. Monty esittää siinä Charles Lindberghiä ihailevaa amatöörilentäjää, jonka temppuilut ”A Spirit of Plum Center” -lentokoneella päätyvät suoraan armeijan värväystoimiston konttoriin. Siellä työskentelevät puhemiehet huomaavat heti nuorukaisen innokkuuden ja saavat värvättyä tämän armeijaan lentäjäksi. Monty lähtee innokkaana matkaan, mutta erilaiset vastoinkäymiset ja sekaannukset alkavat jo ennen kuin hän ehtii kasarmin portista sisään.

Flying Luckin taustalla on amerikkalaisen elokuvateollisuuden innostus sotaelokuviin sekä Lindberghin vastikään suorittama Atlantin ylilento vuoden 1927 toukokuussa. Banksin osittain itse käsikirjoittaman tarinan koukerot limittyvät näihin molempiin. Mitään erikoista ei kannata tältä osin odottaa, sillä kasarmialueella tapahtuvat identiteettisekoilut ja romanssiviritelmät ovat tällaisten elokuvien peruskauraa. Banksin ja hänen vastanäyttelijänsä Jean Arthurin välillä on kuitenkin juuri oikeanlaista kemiaa, eikä riman putoamista telineestä tarvitse pelätä missään vaiheessa.

Lentojaksot on tehty tuon ajan hyvän ammattitaidon puitteissa. Vaikka niihin ei ole sijoitettu yhtä paljon aikaa ja rahaa kuin vaikkapa William A. Wellmanin tekeillä olleeseen suurelokuvaan Siivet (Wings, 1927), ne kestävät silti hyvin vertailun muihin aikansa komedioihin. Lentokisaan sijoittuva loppuratkaisu on tosin turhankin ilmeinen, mutta ehkäpä se on koettu aikalaisyleisölle juuri oikeanlaiseksi. Välitekstit ovat paikoin hyvin näppäriä, lähes Harold Lloydin komedioiden veroisia.

FLYING LUCK, 1927 Yhdysvallat

Tuotanto: Monty Banks Enterprises Ohjaus: Herman C. Raymaker Käsikirjoitus: Charles Horan (Banksin kanssa kirjoitetusta tarinasta) Kuvaus: James Diamond Leikkaus: William Holmes Välitekstit: Paul Perez
Näyttelijät: Monty Banks (poika), Jean Arthur (tyttö), Jack W. Johnston (eversti), Kewpie Morgan (kersantti), Eddy Chandler (korpraali)



© 26.12.2020 Kari Glödstaf