FORSSAN MYKKÄELOKUVAFESTIVAALIT 2010

YHTEENVETO


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Forssan kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit järjestettiin tänä syksynä jo 11. kerran. Pienestä telttatapahtumasta kolmipäiväiseksi kasvanut tapahtuma keräsi jälleen satapäin mykkäelokuvien harrastajia Loimijoen rannalla sijaitsevaan Elävien Kuvien Teatteriin. Festivaalit onnistuivat kokonaisuutta ajatellen hyvin, mutta parannettavaakin jäi.

Festivaalit aloitettiin edellisvuoden tapaan neuvostoliittolaisella elokuvalla, joka oli tänä vuonna Lev Kuleshovin vauhdikas Mr. Westin ihmeelliset seikkailut bolshevikkien maassa (1924). Amerikkalaisen mykkäkomedian, eurooppalaisen avantgarden ja neuvostoliittolaisen elokuvan kombinaatio toimi paremmin kuin odotin, vaikka festivaaleille saatu printti jättikin hieman toivomisen varaa: välitekstit oli sijoitettu siten, että ensin tulivat alkuperäiset ja sen jälkeen vasta kotimaiset. Tämä lisäsi paitsi elokuvan kestoa, myös rikkoi kerronnan rytmin perusteellisesti.

Seuraavaksi esitetty The Shamrock Handicap (1926) houkutteli yleisöä paikalle kiitettävästi. John Fordin Irlanti-kuvaelma lukeutuu niihin mestarin elokuviin, joista ei ole toistaiseksi saatavilla minkäänlaista julkaisua, joten paikalle saapuneet saivat nähtäväkseen melkoisen harvinaisuuden. Häpeilemättömän romantisoidun, mutta silti fordilaisella pieteetillä luodun elokuvan säestyksestä vastanneet ensikertalaiset Jonathan Hutchings ja Claude Bouillin tavoittivat musiikillaan elokuvan syvimmän olemuksen ainutlaatuisesti. Illan päätti Erich von Stroheimin Kuningatar Kelly (1929), joka sai melko ristiriitaisen vastaanoton: toisille se oli komeasti kerrottu suurelokuva, toisille puolestaan raskas ja paikoin pitkäveteinenkin, jo liian moneen otteeseen nähty kertomus tavallisesta tytöstä ja unelmien prinssistä. Elokuvan säestyksestä huolehti festivaaleilla aiemminkin esiintynyt Eero Grundström.

Onko mykkäelokuvafestivaalia ilman komediaa? Ei taida olla eikä taida tullakaan, sen verran runsaasti Harold Lloydin elokuva houkutteli yleisöä paikalle. Lloydin tärkeimpiin teoksiin lukeutuva Miehuutta, rohkeutta ja karskeja miehiä (1922) kirvoitti yleisöltä sen verran runsaasti nauruja, että suuren mykkäkoomikon seikkailuja lienee odotettavissa jatkossakin. Lisävauhtia elokuvan tapahtumille antoi festivaalien monivuotinen vieras, pianovirtuoosi Hillel Tokazier, jonka omaperäiset säestykset ihastuttavat mykkäelokuvayleisöä vuodesta toiseen.

Lauantaipäivä jatkui laatuelokuvilla. John Fordin taiteellisempaa osastoa edustava Hangman’s House (1928), D. W. Griffithin dramaattinen Katkenneita kukkasia (1919) ja Fordin viimeiseksi mykkäwesterniksi jäänyt Kolme huonoa miestä (1926) olivat kaikki paitsi komeita elokuvia, myös musiikillista nautintoa: Kari Mäkiranta, Jarmo Saari sekä festivaalien vakiovieras Trio Mutual loivat kaikki komeita ja persoonallisia säveliä kulloinkin esitettävien elokuvien tueksi. Ilta huipentui Lon Chaneyn maanisesta roolisuorituksesta muistettavaan Notre Damen kellonsoittajaan (1923). Edellisvuonna festivaaliyleisöä jousikvartettinsa kanssa ihastuttanut Heikki Elo oli tällä kertaa koonnut tuekseen nelimiehisen orkesterin, joka yhdisteli populaarikulttuuria ja elokuvateemoja kekseliäästi. Heikki Elo Small Orchestran musiikki tosin soi hieman liian äänekkäästi ainakin ensimmäisiin katsomoriveihin ja vei paikoin myös päähuomion itse elokuvalta.

Sunnuntain ainoa näytös oli huomattavan mainonnan saattelemana paikalle kiitänyt Rautahepo (1924), John Fordin kuuluisin mykkäelokuva ja todennäköisesti myös kuuluisin kaikista mykkäwesterneistäkin. Tilaisuutta varten Forssaan oli tuotu berliiniläinen Händel-sinfoniaorkesteri, joka säesti pianisti Peter Gotthardin elokuvaa varten luomaa musiikkia. Vaikka soittajien yhteistyö sujuikin saumattomasti, olisin halunnut kuulla enemmän sinfoniaorkesteria, sillä aivan liian usein säestys meni Gotthardin henkilökohtaiseksi esiintymiseksi. Elokuvan sävellyksestä vastanneille pitää antaa puolestaan pyyhkeitä siitä, että samoja teemoja toistettiin turhan monta kertaa. Kokonaisuutena sunnuntain esitys oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen kokemus, vaikka itse elokuva turhan eeppisiin mittoihin teknisen vian myötä kasvoikin. Toivottavasti tätä perinnettä kuitenkin jatketaan myös ensi vuonna, kernaasti näkisin urheilutalo Feeniksillä Ben-Hurin (1925), Suvaitsemattomuuden (1916), Kansakunnan synnyn (1915), Kuningasten kuninkaan (1927) tai vaikkapa Järjettömien naisten (1922) kaltaisia mestariteoksia.



© 30.8.2010 Kari Glödstaf