Forssan XX Mykkäelokuvafestivaalit

FORSSAN MYKKÄELOKUVAFESTIVAALIT 2019

26.8. - 1.9.2019


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

20. vuottaan juhliva festivaali keskittyy gangsterielokuvien ja flappereiden ympärille. 1920-luvun vauhdikasta elämänmenoa seurataan monien klassikkoelokuvien kautta ja kaikuvatpa monet tuon aikakauden keskeisistä asioista meidänkin päiviimme. Mukana on tietysti katsottavaa myös lapsille ja ohjelmistoon on ripoteltu muutama yllätyskin. Tämän vuoden festivaaliharvinaisuus on Erkki Karun Suvisen sadun uunituore rekonstruktio, joka saa ensi-iltansa Forssassa jatkaen näin toissavuotisen Finlandian ja viime vuonna esitetyn Kihlauksen jalanjälkiä. Aikataulut ja muu informaatio on nähtävissä festivaalien kotisivulla.


ELOKUVAT PÄHKINÄNKUORESSA

Malcolm St. Clair: The Show-Off (1926)
Erittäin suosittuun Broadway-näytelmään pohjautuva elokuva rautatieyhtiön toimistossa työskentelevästä suunpieksäjästä, joka ajaa ensin morsiamensa perheen pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin, mutta onnistuu luovimaan heidät kuiville saaden puhuttua lankomiehelleen kymmenien tuhansien taalojen arvoiset kaupat tämän keksinnöstä. Edellisen vuosikymmenen eloisimpiin mieskoomikoihin lukeutuva Ford Sterling on muuttanut näyttelemistyyliään ajan henkeen sopivammaksi, eikä tähdelle ominaista ilmeilyä ole nähtävissä juuri lainkaan. Mukana menossa on myös Louise Brooks ennen tähteyttään. Aihe filmattiin uudelleen vuosina 1930, 1934 ja 1946

Victor Fleming: Synti joka houkuttelee (Mantrap, 1926)
Clara Bow’n uran kulmakiviin lukeutuvan romanttisen komedian päähenkilö on nuori ja seksiä tihkuva manikyristi Alverna, jonka erämaassa asuva aikamiespoika onnistuu hurmaamaan vaimokseen. Nuorikon aika käy syrjäseudulla kuitenkin pitkäveteiseksi ja paikalle saapuva muukalainen antaa Alvernalle mahdollisuuden flirttailuun ja jännittävään seikkailuun. Victor Fleming vaihtoi alkuperäisteoksen asteikkoa kepeämmäksi ja latasi elokuvaan aimo annoksen pirskahtelevaa huumoria, jossa etenkin Bow on parhaimmillaan. Kuva, jossa Bow vinkkaa Percy Mamontin esittämää kaupunkilaismiestä nuotiopaikalla luokseen, on noussut lähes ikoniseen asemaan ja esiintyy monissa mykän kauden Hollywoodia kuvaavissa teoksissa.

D. W. Griffith: Musketeers of Pig Alley (1912)
Tarina New Yorkin alamaailman hallussa olevista köyhälistökortteleista, jossa lain kouraa välttelevät miehet ovat tottuneet saamaan haluamansa ja ratkaisemaan ongelmansa tarvittaessa vaikka asein. Tässä ympäristössä asuu myös nuori soittaja ja hänen siskonsa, johon paikallinen rikollisliigan johtaja iskee silmänsä. Manhattanilla kuvatussa elokuvassa on viehättävää autenttisuuden tuntua ja sen kuvaus parhaat päivänsä nähneestä suurkaupunkilähiöstä on kiehtovaa. Griffithin tunnetuimpia ja ihailluimpia Biograph-ajan töitä ja realismihakuisten gangsterielokuvien edelläkävijä, joka ennakoi myös Suvaitsemattomuuden (1916) nykyaikajaksoa.

Wallace Worsley: Yhteiskunnan vihollinen (The Penalty, 1920)
Lon Chaney on Blizzard, San Franciscon alamaailman kiistaton johtaja, joka on menettänyt jalkansa lapsena hoitovirheen vuoksi ja on vuosien ajan hautonut kostoa hänet leikannutta lääkäriä kohtaan. Chaneyn demoninen gangsteripäällikkö lukeutuu hänen uransa hurjimpiin suorituksiin roolin ollessa fyysisestikin erittäin raskas, sillä nahkaremmeillä sidottuja jalkoja ei pystynyt pitämään aloillaan kuin hetken aikaa kerrallaan. Yhteiskunnan vihollinen oli Chaneyn ja Wallace Worsleyn ensimmäinen yhteistyö. Arvostelu.

Lastenelokuvanäytös: George Nichols: Fatty Joins the Force (1913) + Larry Semon: Oh, What a Man! (1927) + Leo McCarey: The Caretaker’s Daughter (1925)

Frank Urson: Intohimojen syleilyssä (Chicago, 1927)
Sulavasti etenevä, viimeistä piirtoa myöten hiottu ja verrattain hauska jazz-ajan rikoskomedia naureskelee roskalehdistölle ja ihmisten julkisuudenhakuisuudelle. Todellisista rikostapahtumista ammentavan elokuvan keskipisteessä on tupakkakaupan pitäjän vaimo, joka ampuu rakastajansa ja joutuu oikeuteen. Sen sijaan että katuisi tekoaan, hän päättää ottaa aiheesta kaiken mahdollisen julkisuuden irti ja välttyä sen avulla hirsipuulta. Aiheen kahdesta uusintaversiosta tunnetumpi on vuoden 2002 menestyselokuva Chicago, jossa näyttelivät Renée Zellweger, Catherine Zeta-Jones ja Richard Gere.

William A. Seiter: Pieni syntinen (Synthetic Sin, 1929)
Colleen Moore on pikkukaupungissa asuva Betty, joka haluaa tulla varteenotettavaksi näyttelijäksi. Vaikka kotona odottaisi menestynyt näytelmäkirjailija kihlasormuksineen, hän päättää muuttaa keskelle New Yorkin gangsterikortteleita etsimään syntiä ja kokemuksia. 1920-luvun vauhdikasta elämäntyyliä ja elokuvia lempeästi parodioiva Pieni syntinen on hauska ja lennokas elokuvahelmi, jonka parissa ei aika tule todellakaan pitkäksi. Antonio Moreno on onnistunut valinta miespääosaan aina pirteän Mooren rinnalle. Arvostelu.

Erkki Karu: Suvinen satu (1925)
Suomalaisen elokuvan varhaisen suurmiehen, vuonna 1935 aivokalvontulehdukseen kuolleen Erkki Karun ”kirottuna elokuvana” pidetty Suvinen satu oli ilmestyessään todellinen epäonnistuminen. Vaikka elokuva varioi onnistuneesti äkäpussinkesyttämisteemaa, kansallisiin aiheisiin tottunut yleisö vierasti sitä ja kriitikotkin haukkuivat elokuvan maanrakoon. Kenties tämän seurauksena Suviselle sadulle oli käydä köpelösti: se pääsi ajautumaan erittäin pahaan kuntoon, eikä Suvista satua ole näin ollen esitetty missään vuosikymmeniin. Nyt tilanne on kuitenkin toinen ja Mykkäelokuvafestivaaleilla onkin ilo esittää elokuva täydellisempänä kuin koskaan. Paikoin hyvin heikkoa kuvamateriaalia on käytetty niin paljon kuin mahdollista ja puuttuvia kohtauksia on selitetty valokuvin ja välitekstein. Arvostelu.

Josef von Sternberg: Alamaailma (Underworld, 1927)
Josef von Sternbergin vuonna 1927 ohjaama Underworld ei ollut suinkaan ensimmäinen koskaan tehty gangsterielokuva, mutta siitä huolimatta se määritteli lajityypin pitkälle tulevaisuuteen – vähätellystä välityöstä tuli maailmanlaajuinen menestys, jonka perinnön voi parhaiten nähdä Howard Hawksin komeassa Arpinaamassa (1932). Tyylitellyn, melkeinpä runollisen elokuvan pääosakolmikkona nähdään mitään kaihtamaton gangsteripomo (George Bancroft), hänen rakastajattarensa (Evelyn Feathers) sekä neuvonantajansa (Clive Brook). Pienemmissä rooleissa esiintyy mykkäkoomikko Larry Semon sekä John Fordin Rautahevosta (1924) tuttu Fred Kohler. Arvostelu.

Fred C. Newmeyer & Sam Taylor: Turvallisuus viimeiseksi (Safety Last, 1923)
Harold Lloydin todennäköisesti tunnetuin mykkäelokuva sai alkunsa arkipäivän oivalluksesta ja kehittyi tähden työryhmän jalostuksessa jännittäväksi thrillikomediaksi, jossa ”jokainen uusi kerros on kuin uusi säkeistö runossa; mitä korkeammalla ollaan ja mitä kauhistuttavammaksi kaikki käy, sitä hauskempi juttu.” (James Agee). Tarina suurkaupungista onneaan etsivästä nuorukaisesta ei ole kaikkein omaperäisin, mutta Lloyd työryhmineen lataa sen täyteen näppäriä oivalluksia ja väärinkäsityksistä syntyvää komiikkaa – tilanne kuin tilanne on valjastettu komedian käyttöön tavalla, joka naurattaa edelleen. Kuva kellosta roikkuvasta Haroldista lukeutuu elokuvahistorian tunnetuimpiin. Musiikista vastaa Helsingin poliisisoittokunta kapellimestarinaan Heikki Elo. Arvostelu.



© 1.8.2019 Kari Glödstaf