2000-luku on ollut mykkäelokuvaharrastajille ainakin toistaiseksi erittäin mielenkiintoista aikaa. Ensimmäisenä tulee mieleen tietenkin dvd:n myötä mullistuneet mahdollisuudet hankkia entistä helpommin elokuvia omiin kokoelmiin sekä nähdä ja tutkia niitä teoksia, joihin oli aiemmin mahdollista tutustua vain arkistoissa, elokuvafestivaaleilla tai muissa erityisnäytöksissä. Nyt harvinaiset ja ikivanhat elokuvat eivät ole enää vain kuvia kirjojen sivuilla.
Uusi vuosituhat on ollut juhlaa myös kadonneiden elokuvien löytymisen suhteen. Jos ei ole rahtuakaan kiinnostunut vanhoista elokuvista, on vaikea ymmärtää sitä iloa ja innostusta, joka syntyy kun elokuviin intohimoisesti suhtautuva saa kuulla puolalaisen seurakunnan kellarista löytyneistä mykkäelokuvista, Uudesta-Seelannista löytyneistä nimikkeistä tai Argentiinassa vuosikymmeniä olleista, mutta vasta nyt koko maailmalle esittäytyneistä Metropoliksen (1927) kauan kaivatuista kadonneista minuuteista. Vaikka nämä elokuvalöydöt eivät olekaan kuin pisara siinä valtavassa kadonneiden elokuvien valtameressä, antaa se jokaiselle varmasti uskoa siihen, että kenties jonain päivänä juuri se oma suosikki löytyy jostain päin maailmaa. Arkistojen kätköissä on vielä satoja, kenties tuhansia keloja, joita kukaan ei ole ehtinyt käydä läpi ja varmistaa mitä ne sisältävät.
Valitettava tosiasia on, että n. 70–80 % kaikista maailman mykkäelokuvista on kadonnut. Osa on menetetty jo ajat sitten nitraattifilmin syttymis- ja tuhoutumisherkkyyden vuoksi, joskus kyseessä on ollut luonnonkatastrofi (Japanin maanjäristys 1923) tai arkistojen tulipalot (Svensk Filmindustri 1941, Adams-Filmi 1959). Toisinaan elokuvia on hävitetty huvin vuoksi, sillä niillä ei ole koettu olevan arvoa. Myös tilanpuute sekä heikoissa olosuhteissa säilyttäminen ovat olleet suuria ongelmia. Kato ei ole katsonut tekijöiden nimiä, statusta tai elokuvan arvoa, vaan kadoksissa on elokuvia niin Murnaulta, Ozulta, Naruselta, Lubitschilta, Borzagelta, Fordilta, Bauerilta, Feyderiltä, Stilleriltä kuin Sjöströmiltäkin. Suomalaisen elokuvan kohdalla hävikki on ollut erityisen musertava, sillä yhtään ennen vuotta 1920 valmistunutta elokuvaa ei ole tallella.
Mitä kaikkea kadonneiden elokuvien joukosta voi löytyäkään? Mestariteoksia? Todennäköisesti. Roskaa? Varmasti. Elokuvia, jotka eivät tule koskaan täyttämään sitä kohtaan asetettuja odotuksia ja toiveita? Ehdottomasti. Olipa tilanne mikä tahansa, jokaisen kadonneen elokuvan löytyminen on hyvä uutinen paitsi elokuvaharrastuksen kannalta, myös historiallisessa mielessä: raottaahan se taas vähän sitä ikkunaa, jonka olemme elokuvan kautta jo saaneet menneeseen aikaan. Ranskalaisen Henri Langloisin sanoin: ”On vielä paljon tehtävää. Monia taisteluita on käymättä.”
Alla oleva luettelo on syntynyt Langloisin Kolmesataa vuotta elokuvaa -kirjan lopussa olevan kadonneiden elokuvien listan innoittamana. Olen rajannut ulkopuolelle La rouen, Ahneuden ja Napoleonin kaltaiset teokset, jotka ovat nykypäivänä silvottuja, mutta silti katsomiskelpoisia kokonaisuuksia. Listassa on ne itselleni kaikkein halutuimmat kadonneet elokuvat, joista toivottavasti edes joku löytyy ennen kuin on liian myöhäistä. Suomen ensi-ilta (suluissa) on otettu Elonet-tietopalvelun sivuilta (www.elonet.fi).
4 DEVILS (1928)
Neljä paholaista
F. W. Murnaun toinen Hollywoodissa tekemä elokuva on sirkukseen sijoittuva melodraama, jonka valokeilassa on trapetsiryhmä ”Neljä paholaista”. Sen pääosassa on ensimmäisen naispääosa-Oscarin saanut Janet Gaynor. Elokuvassa rikasta naista esittänyt Mary Duncan tuhosi huhujen mukaan viimeisen kopion heittämällä sen mereen. Neljästä paholaisesta on sittemmin luotu still-kuvien ja tuotantopiirrosten avulla dokumentti, joka on saatavilla sekä dvd:llä että kirjana (Murnau, Borzage & Fox -julkaisu). Huhuja säilyneestä kopiosta on esitetty aivan hiljattain, mutta ainakaan toistaiseksi sellaista ei ole tullut päivänvaloon. (15.9.1930 Gloria)
THE BATTLE OF GETTYSBURG (1914)
Elokuvan historian suuriin tuottajiin lukeutuvan Thomas H. Incen elokuvia on kadonnut valtava määrä ja yksi kiehtovimmista on vuotta ennen Griffithin Kansakunnan syntyä valmistunut The Battle of Gettysburg. Viiden kelan mittainen ja 75 000 dollaria maksanut suurelokuva tarjoaisi mielenkiintoisen vertailukohdan Griffithin sisällissotaeepokselle. Mack Sennett käytti elokuvan kuvamateriaalia teokseensa Cohen Collects a Debt (1912), mutta valitettavasti myös se on kateissa.
CLEOPATRA (1917)
Kleopatra
William Foxin tuottama spektaakkeli oli vastine D. W. Griffithin ja Cecil B. DeMillen mammuteille. Kalliin suurelokuvan nimiroolin tulkitsi aikansa kohunäyttelijätär ja seksisymboli Theda Bara, jonka sukujuuret olivat Egyptissä ja joka kasvoi sfinksien ja pyramidien katveessa – vai oliko hän sittenkin Theodosia Goodman, tavallinen amerikkalaisnainen Cincinnatista, jolle Foxin markkinaryhmä kehitti jännittävän ja yleisöön menevän taustan? Alun perin yli kaksituntinen elokuva tuhoutui tulipalossa ja nykyään elokuvasta on jäljellä enää alle minuutin verran kuvamateriaalia sekä joitain valokuvia. (26.11.1922 Punainen Mylly)
DEVIL’S PASSKEY (1920)
Paholaisen houkuttimet
Erich von Stroheimin toinen ohjaustyö on maailmansodan jälkeiseen Pariisiin sijoittuva draama, jonka polttopisteessä ovat stroheimilaiseen tapaan raha ja ihmissuhteet. Elokuvan alkuperäistarina on erään paronitar de Meyerin käsialaa. Edellisvuonna valmistuneen Blind Husbandsin tavoin myös Paholaisen houkuttimet sai runsaasti kehuja niin kriitikoilta kuin katsojiltakin ja lujitti Stroheimin asemaa yhtenä Hollywoodin suurista ohjaajista.
Oudointa Paholaisen houkuttimissa on se, ettei Stroheim tuntunut välittäneen siitä juuri lainkaan. Richard Koszarski kertoo, ettei ohjaaja maininnut elokuvaansa kuin satunnaisesti, eikä hänen vaimonsakaan muistanut sen olemassaoloa, kun Koszarski haastatteli tätä Stroheimista kertovaa kirjaansa varten. Paholaisen houkuttimia ei laskettu koskaan uusintakierrokselle eikä sitä myyty kotikeräilijöille, joten mahdollisuudet elokuvan löytymiseen ovat todella vähäiset. Universal tuhosi alkuperäisnegatiivin vuonna 1941. (4.2.1923 Kino-Palatsi)
THE DIVINE WOMAN (1928)
Jumalainen nainen
Sarah Bernhardtin elämään löyhästi pohjautuva Jumalainen nainen on ainoa kadonnut Greta Garbon elokuva. Erityisen harmittavaksi menetyksen tekee se, että se on myös ainoa, jossa Hollywoodin kolme suurta ruotsalaista – Garbo, Victor Sjöström, Lars Hanson – tekivät yhteistyötä. Ainoastaan yksi kela on säilynyt, se on sijoitettu The Garbo Silents Collectionin (R1) lisämateriaaleihin. Sjöström ei arvostanut elokuvaa eikä Garbokaan pitänyt Jumalaista naista niin erikoisena, että sen perään kannattaisi enempää haikailla. (12.11.1928 Punainen Mylly)
FISKEBYN (1920)
Kalastajakylä
Vuosi 1919 oli Mauritz Stillerille juhlava. Alkuvuodesta ensi-iltansa saanut Laulu tulipunaisesta kukasta oli nostanut hänet suurmiesluokkaan ja sen jälkeen valmistunutta Aarne-herran rahoja pidetään Stillerin suurimpana mestariteoksena. Tämän vuoksi onkin erityisen harmillista, että menestysvuoden kolmas ohjaustyö, seuraavana keväänä ensi-iltansa saanut Kalastajakylä on ollut kadoksissa jo pitkän aikaa. Kalastajakylän pääosissa ovat Lars Hanson sekä Karin Molander, Dreyerin Papinleskessä (1920) esiintyvä Hildur Carlberg näyttelee myös tässä keskeistä roolia.
Kalastajakylästä on olemassa Gösta Wernerin koostama rekonstruktiovihkonen / -kirjanen vuodelta 1975, mutta se on valitettavasti erittäin vaikeasti saatavilla. Elokuvasta on muutenkin löydettävissä minimaalisen vähän tietoa, vain muutamia valokuvia siellä täällä. Kuriositeettina mainittakoon, että Kalastajakylä sisältää ensimmäisen ruotsalaisessa elokuvassa nähdyn alastonuintikohtauksen. (5.12.1920 Bio-Bio)
HOLLYWOOD (1923)
Tyttö, joka tuli Hollywoodiin
Tarinoita nuoresta näyttelijän urasta haaveilevasta tytöstä on lukuisia, mutta James Cruzen Tyttö, joka tuli Hollywoodiin on aihepiirinsä edelläkävijä. Se kertoo nuoresta Angelasta (Hope Drown), joka matkaa isoisänsä (Luke Cosgrave) kanssa länteen hoitamaan jälkimmäisen huonoa terveydentilaa. Samaan aikaan kun Angela yrittää päästä koekuvauksiin, saa isoisä kiinnitykseen elokuviin ja hänestä tulee tähti. Paikalle saapuu myös muu Angelan perhe ja kaikista heistä – tyttöä lukuun ottamatta – tulee elokuvatähtiä.
Tuotantotietojen mukaan elokuvassa esiintyi yli 75 tähtinäyttelijää, ohjaajaa ja elokuvakaupungin merkkihenkilöä, mukana mm. Roscoe Arbuckle, Charles Chaplin, Cecil B. ja William DeMille, Douglas Fairbanks, Pola Negri, Mary Pickford ja Gloria Swanson. Cruzen teos oli paitsi kiertoajelu unelmakaupungissa, myös propagandaelokuva, jonka tarkoituksena oli esittää, ettei Hollywood ollut sellainen synninpesä, kuin miksi se oli 1920-luvun alun tapahtumien johdosta mielletty. (18.1.1925 Piccadilly)
HONEYMOON (1928)
Häämarssin (1928) jälkimmäinen osa. Tarina on siirtynyt Wienistä Alpeille, jonne avausosan lopussa naimisiin menneet prinssi Nicki (Erich von Stroheim) ja Cecelia (Zasu Pitts) ovat matkustaneet viettämään kuherruskuukauttaan. Paikalle saapuvat myös Mitzi (Fay Wray) ja Schani (Matthew Betz). Cecelian ja Schanin kuolema avaa mahdollisuuden elokuvan todellisille rakastavaisille, prinssi Nickille ja Mitzille. Heidän suuren onnensa päättää kuitenkin ensimmäinen maailmansota.
Elokuvaa ei kuvattu koskaan loppuun, vaan tuotanto keskeytettiin jälkimmäisen osan puolen välin tietämillä. Valmis materiaali leikattiin omaksi osakseen, joka oli mahdollista nähdä ainoastaan Euroopassa ja Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa sitä ei levitetty lainkaan. Honeymoonin tiettävästi ainoa kopio tuhoutui Ranskan elokuva-arkiston tulipalossa vuonna 1959, mutta Metropoliksen myötä toiveet Etelä-Amerikassa säilyneestä kopiosta ovat taas nousseet. Honeymoonista säilyneitä valokuvia on nähtävillä Herman G. Weinbergin erinomaisessa kirjassa The Complete Wedding March.
HUMAN WRECKAGE (1923)
Kokaiini
Vanhoja elokuvia ei mielletä kovinkaan rohkeiksi, mutta kyllä Hollywoodissakin osattiin. Tästä on hyvänä esimerkkinä John Griffith Wrayn ohjaama Kokaiini, jonka todellisuuspohja vain nostaa mielenkiintoa elokuvaa kohtaan. Elokuvasta on jäljellä ainoastaan muutamia kuvia – kuuluisimmassa nähdään Bessie Love piikittämässä kyynärtaivettaan. Huumeet olivat nousseet Hollywoodissakin kuumaksi puheenaiheeksi, mutta itse huumeidenkäyttäjät olivat tuohon aikaan elokuvissa tabu, joten Kokaiini kiellettiin monissa maissa. Elokuva menestyi Yhdysvalloissa kuitenkin erinomaisesti.
Elokuvan primus motorina toimi Dorothy Davenport, samana vuonna kuolleen tähtinäyttelijän Wallace Reidin leski. Morfiiniriippuvuuteen ja alkoholismiin kuollut Reid oli ensimmäisiä esimerkkejä studioiden häikäilemättömyydestä. Reidin loukkaannuttua The Valley of the Giantsin (1919) kuvauksissa studio lähetti paikalle lääkärin, joka antoi tähdelle morfiinia, jotta tämä pystyisi saattamaan kuvaukset aikataulussa loppuun. Morfiinin tarjonta jatkui vielä tästäkin eteenpäin ja aiheutti Reidille vakavan riippuvuuden. Vaikka tähti meni lopulta hoitoon, oli jo liian myöhäistä. (13.9.1925, Bio-Bio, Edison)
DER JANUSKOPF (1920)
Toinen F. W. Murnaun himotuista kadonneista elokuvista ja Tod Browningin ohjaaman London After Midnightin tavoin kaikkien kauhuelokuvafanien kiinnostuksen kohde. Robert Louis Stevensonin The Strange Case of Dr. Jekyll -romaanin pohjalta työstetty luvaton adaptaatio. Pääosaa esittää Conrad Veidt, jonka roolihahmot ovat tekijänoikeussyistä nimetty tri Warreniksi ja hra O’Connoriksi. Käsikirjoituksesta huolehti Hans Janowitz, kuvaajina toimivat Karl Freund ja Carl Hoffmann. Näyttelijöiden joukossa oli myös tri Warrenin hovimestaria esittävä Bela Lugosi. Elokuvasta on säilynyt tuotantotietoja, muutamia valokuvia sekä otteita käsikirjoituksesta.
LIFE’S WHIRLPOOL (1916)
Frank Norrisin kirjoittaman McTeague: A Story of San Francisco -romaanin ensimmäinen filmatisointi on Barry O’Neilin käsialaa ja huomattavasti tuntemattomampi kuin aiheen jälkimmäinen tuotanto, Erich von Stroheimin ohjaama Ahneus (1925). Viiden kelan mittaisesta, erittäin huonosti menestyneestä ja varsin nopeasti unholaan painuneesta elokuvasta ei ole enää jäljellä kuin muutama valokuva. Life’s Whirlpoolin arvo liittyy vahvasti Stroheimin teokseen, sillä näiden kahden version vertaileminen olisi varmasti kiehtovaa.
LONDON AFTER MIDNIGHT (1927)
Laukaus yössä
Monelle kauhuelokuvan ystävälle se kaikkein tärkein kadonnut elokuva. Lon Chaney tekee kaksoisroolin murhaa tutkivana etsivänä ja vampyyrinä ja still-kuvat terävähampaisesta, silinteriä käyttävästä Chaneysta ovat omiaan kiihottamaan mielikuvitusta ja lataamaan elokuvalle sellaiset odotukset, että siitä tuskin olisi niitä täyttämään. Visualistina muistetun Tod Browningin muiden teosten tavoin myös London After Midnight näyttää kiehtovalta teokselta, joten tämä on omiaan lisäämään kiinnostusta elokuvaa kohtaan. Elokuvan yleisömenestys oli Bronwing-Chaney -parivaljakon paras.
Aina silloin tällöin putkahtaa esille huhuja elokuvan olemassaolosta, mutta totuus lienee se, että 1960-luvun lopulla M-G-M:n (vahingossa) tuhoama kopio oli viimeinen. Toistaiseksi London After Midnightista on jäljellä ainoastaan valokuvarekonstruktio, joka on sijoitettu Lon Chaney Collectionin (R1) lisämateriaaleihin. Browning teki aiheesta uusintafilmatisoinnin vuonna 1935 nimellä Mark of the Vampire, jossa vampyyriä esitti Bela Lugosi ja etsivä Burkea Lionel Atwill. (22.7.1929 Capitol)
MARQUITTA (1927)
Nanan (1926) taloudellisen menestymättömyyden seurauksena Jean Renoirin pelimerkit oli pelattu loppuun, joten jatkaakseen elokuvien tekoa hänen oli otettava vastaan ensimmäinen puhtaasti kaupallinen toimeksianto. Itäeurooppalaisesta prinssistä ja nuoresta katulaulajattaresta (josta tulee suuri tähti samalla kun prinssi menettää omaisuutensa) kertova Marquitta sai osakseen hyvät arvostelut, mutta ei ollut siitä huolimatta Renoirin mielestä rutiinityötä merkittävämpi elokuva. Marquittasta on jäljellä enää vain muutama valokuva.
MIEKAN TERÄLLÄ (1928)
Traumaattisten, koko kansaa koskevien tapahtumien filmaaminen on aina riskialtista puuhaa, sen on saanut kokea karvaasti mm. Buster Keaton, jonka sisällissotaelokuva Kenraali (1927) joutui ilmestyessään käsittämättömän murskakritiikin kohteeksi. Huomattavasti paremman vastaanoton sai niin ikään arkaa aihetta – kansalaissotaa – käsitellyt Miekan terällä, ”ensimmäinen elokuva jossa pyrittiin osoittamaan myös punaisten olleen vilpittömän vakaumuksensa puolesta taistelevia ihmisiä”. (Kari Uusitalo).
Elokuvan käsikirjoittajana ja ohjaajana toimi Kalle Kaarna. Aikalaiskriitikot ihastelivat Kaarnan kiihkotonta lähestymistapaa sekä filmin korkeaa teknistä toteutusta. Pääosissa esiintyivät mm. Joel Rinne, Hannes Närhi, Elsa Turakainen ja Eero Leväluoma. Suomen Kansallisfilmografian mukaan Miekan terällä oli ilmestymisvuotensa paras yleisömenestys, vaikka kilpakumppaninaan sillä oli mm. suosittuun näytelmään pohjautuva Tukkijoella. Samassa teoksessa kerrotaan, että elokuvan viimeiset esityskopiot tuhoutuivat Adams-Filmin tulipalossa vuonna 1959. (25.11.1928 Arkadia, Edison, Bio-Bio)
THE PATRIOT (1928)
Isänmaan ystävä
Saksalaisen Emil Janningsin lyhyeksi jäänyt ura Hollywoodissa oli suuri menestys, siitä osoituksena mm. ensimmäinen koskaan myönnetty miespääosa-Oscar. Janningsin ura päättyi monen muun ulkomaalaisen tavoin äänielokuvan myötä, sillä hänen saksalaisaksenttinsa ei sopinut amerikkalaisiin elokuviin. Tähti palasi kotimaahansa ja työskenteli Kolmannen valtakunnan alaisuudessa. Palkkioksi taidoistaan ja kuuliaisuudestaan hänet nimitettiin ”kulttuurisenaattoriksi”, Josef Göbbels nimesi hänet vuonna 1941 ”Valtakunnan taiteilijaksi”.
Janningsin Hollywood-valloituksesta on enää jäljellä vain rippeitä. Kuudesta Paramountille tekemästään elokuvasta ainoastaan Viimeinen määräys (1928) on säilynyt. Kadonneiden joukossa on mm. Oscar-palkintoon yhdessä Viimeisen määräyksen kanssa oikeuttanut Kiusaus (1927) sekä Ernst Lubitschin ohjaama Isänmaan ystävä, viisi Oscar-ehdokkuutta kerännyt kertomus Venäjän keisarista Paavali I:stä. Elokuvasta on jäljellä muutama kohtaus, traileri on puolestaan nähtävillä Youtubessa. (27.2.1930 Capitol)
DER RATTENFÄNGERN VON HAMELN (1918)
Hamelnin rotanpyydystäjä
Vanhan tarun mukaan saksalaista Hamelnin pikkukaupunkia vaivasi paha rottaongelma vuonna 1284. Kaupungin johto palkkasi salaperäisen huilunsoittajan hävittämään rotat ja tämä tekikin työtä käskettyä. Tästä huolimatta kaupunkilaiset kieltäytyivät maksamasta huilunsoittajalle, jolloin tämä otti huilunsa uudelleen esiin ja houkutteli soitollaan kaupungin lapset läheisen kuilun reunalle. Huilunsoittajan hypnotisoimat lapset putosivat kuiluun.
Prahan ylioppilaan (1913) ja Golemin (1920) valkokankaalle siirtänyt Paul Wegener oli saksalaisten kauhufantasioiden edelläkävijä ja Hamelnin rotanpyydystäjä lukeutuu hänen etsityimpiin kadonneisiin teoksiinsa. Tieto Wegenerin taidosta yhdistellä kauhuelementtejä, visuaalisuutta ja studiomagiaa yhdistettynä elokuvasta jäljellä oleviin valokuviin tekevät Hamelnin rotanpyydystäjästä entistä mielenkiintoisemman. Wegenerin ja hänen vaimonsa Lydia Salmonovan tähdittämä filmi oli myös silhuettianimaattorina muistetun Lotte Reinigerin ensimmäinen elokuvatyö. (28.3.1920 Civis)
ROMANCE OF TARZAN (1918)
Tarzanin romanssi
Tarzan apinain kuningas -elokuvan jatko-osa. Burroughsin kahdesta ensimmäisestä Tarzan-romaanista koottu elokuva vie viidakon valtiaan vaimoineen sivistyksen pariin. Matka kuitenkin epäonnistuu, eikä Tarzan sopeudu suurkaupungin elämään. Viidakon valtias palaa takaisin kotiinsa ja Jane seuraa pian perässä.
Mykistä Tarzan-elokuvista innostuneena pidän tätä filmiä erityisen korkealla kadonneista elokuvista puhuttaessa. Burroughsin tuomitsemaa Tarzanin romanssia pidettiin heikosti toteutettuna ja nopeasti kyhättynä jatko-osana, eikä se menestynyt odotetulla tavalla. Pääosan tulkinnut Elmo Lincoln piti Tarzanin pukemista vaatteisiin virheenä, hänen mukaansa ”Tarzan on villimies, eikä kuulu olohuoneeseen”. Enid Markey jätti Tarzanin romanssin myötä Janen roolin taakseen, mutta Lincoln viihtyi viidakon valtiaana vielä elokuvassa Tarzanin seikkailut (1921).
SALAVIINANPOLTTAJAT (1907)
Ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva ja samalla ensimmäinen Venäjän keisarikunnassa tehty näytelmäelokuva ylipäätään. Parikymmenminuuttiseksi arvioitu pienimuotoinen komedia koostui perisuomalaisista elementeistä: viina, korttipeli, tappelu, nimismies. Kuvaukset tehtiin Eläintarhan urheilukentän läheisyydessä. Salaviinanpolttajien näyttelijöistä niin Puro kuin Jussi Snellmankin tekivät kiitettävän uran kotimaisen elokuvan ja teatterin parissa.
Salaviinanpolttajat on kadonnut maailman elokuvakartalta täydellisesti ja todennäköisesti myös lopullisesti. Viimeiset tiedot elokuvasta ovat 1920-luvun alusta, jolloin se on oletettavasti näytetty Italiassa. KAVA:lla ei ole elokuvasta sen enempää käsikirjoitusta kuin kuvamateriaaliakaan. (29.5.1907 Maailman Ympäri)
TREASURE ISLAND (1920)
Aarresaari
Maurice Tourneur oli varhaisen elokuvan suuria mestareita, mutta harmittavan suuri osa myös hänen töistään on tätä nykyä kadoksissa. Niin myös tämä Robert Louis Stevensonin klassikkoromaanin kuuluisin mykkäfilmatisointi, joka valmistui samana vuonna kuin komea Viimeinen mohikaani. Lisäarvoa Aarresaarelle antaa myös kaksoisroolin tehnyt Lon Chaney. (1.4.1923 Eldorado)
A WOMAN OF THE SEA aka THE SEA GULL (1926)
Charles Chaplinin ainoa toiselle elokuvantekijälle tuottama teos. Josef von Sternberg oli juuri ohjannut pienen budjetin teoksen The Salvation Hunters (1925), kun Chaplin tarjosi hänelle mahdollisuutta ohjata elokuva Edna Purviancelle, koomikon pitkäaikaiselle työparille. Chaplin piti A Woman of the Seata tavattoman kauniina, mutta kaupallisesti täysin epäonnistuvana. Vain muutama henkilö ehti nähdä elokuvan ennen kuin Chaplin poltti alkuperäisnegatiivin vuonna 1933. Elokuvasta on säilynyt kokoelma valokuvia, jotka on nyttemmin koottu kirjaksi.
LÄHTEET:
Antti Alanen: MMM Elokuvaopas, Otava, Helsinki 2005.
Peter von Bagh: Elokuvan historia, Otava, Helsinki 2001.
André Bazin: Jean Renoir, Da Capo Press, New York 1992.
Michael F. Blake: Lon Chaney – The Man Behind the Thousand Faces, The Vestal Press, Lanham 1993.
Michael F. Blake: The Films of Lon Chaney, Madison Books, Lanham 2001.
Lotte H. Eisner: The Haunted Screen (Cinema Two), Secker & Warburg, London 1973.
Lotte H. Eisner: Murnau (Cinema Two), Secker & Warburg, London 1973.
Gabe Essoe: Tarzan of the Movies, Citadel Press, New York 1968.
William K. Everson: American Silent Film, Da Capo Press, New York, 1978.
Robin Hood: Sjöström & Stiller, Suomen elokuva-arkisto, Valtion painatuskeskus, 1984.
Richard Koszarski: Von: The Life & Films of Erich von Stroheim, Limelight Editions, New York 2001.
Henri Langlois: Kolmesataa vuotta elokuvaa, Love-kirjat, Helsinki 1996.
Barry Paris: Garbo, suuri yksinäinen, Otava, Helsinki 1996.
Jean Renoir: Elämäni ja elokuvani, Love-kirjat, Helsinki 1980.
David Robinson: Chaplin, elämä ja elokuvat, Gummerus, Jyväskylä / Helsinki 1985.
David J. Skal & Elias Savada: Dark Carnival: The Secret World of Tod Browning, Hollywood’s Master of the Macabre, Anchor Books / Doubleday, New York 1995.
Suomen kansallisfilmografia 1: Vuosien 1907 - 1935 suomalaiset kokoillan elokuvat, Edita Publishing, Helsinki 2002.
Kari Uusitalo: Kuvaus – kamera – käy!, Kirjastopalvelu Oy, Pieksämäki 1994.
Jeffrey Vance: Chaplin: Genius of the Cinema, Harry N. Abrams, Inc., New York 2003.
Herman G. Weinberg: The Complete Wedding March, Little, Brown & Co., Boston 1975.
Gösta Werner: Mauritz Stiller, ett livsöde, Prisma, Stockholm 1991.
Internet Movie Database, ERB Fanzine, Silent Era, Nitrateville, Wikipedia, Elonet.