KULTAKUUME
"On paradoksaalista, että tragedia kiihottaa pilkkaamaan. Luullakseni pilkka on uhmaa, meidän on pakko nauraa omalle avuttomuudellemme luonnonvoimia vastaan – tai tulla hulluiksi." Charles Chaplin
Charles Chaplin aloitti kolmannen pitkän elokuvansa, vuonna 1925 valmistuneen Kultakuumeen, teon melkoiset onnistumispaineet harteillaan. Nainen Pariisista (1923) –elokuvan saaman laimean vastaanoton vuoksi Chaplin tiesi, että uuden elokuvan olisi palautettava hänet menestyksen tielle, muutoin hänen asemansa suurimpana elokuvakoomikkona olisi vaakalaudalla. Myös hänen yhdessä D. W. Griffithin, Douglas Fairbanksin sekä Mary Pickfordin kanssa vuonna 1919 perustama United Artists –yhtiö vaati sitä, sillä tähän mennessä Chaplinin ainoa ohjaus yhtiölle oli kaupallisesti epäonnistunut Nainen Pariisista.
Chaplin, jolle sopivan elokuvan aiheen löytäminen oli toisinaan äärettömän vaikeaa, sai kipinän Kultakuumeeseen Klondiken kultakuumeen ajalta otetusta valokuvasta, jossa mainarit kipuavat ylös Chilkootin solaa – tämän kohtauksen Chaplin rekonstruoi myös elokuvaansa. Siltä istumalta hän alkoi luonnostella Alaskaan sijoittuvaa kullankaivuutarinaa, johon hän sekoitti myös aineksia George Donnerin retkikunnan kärsimistä vastoinkäymisistä vuonna 1846, jolloin liki satapäinen Kaliforniaan matkalla ollut uudisasukkaiden joukko joutui lumen eristämäksi Sierra Nevadan vuorilla. Valtaosa retkikunnan jäsenistä menetti henkensä ja hengissä säilyneet olivat pelastuneet ainoastaan kannibalismiin turvautumalla. Näistä aineksista Chaplin loi elokuvan, josta hän halusi tulla muistetuksi ja josta hänet eittämättä myös parhaiten muistetaan.
Elokuva sijoittuu Yukoniin, Alaskan kultarynnäkön aikaan 1800-luvun loppupuolelle. Uhkarohkeita, paremmasta elämästä haaveilevia kullankaivajia on saapunut ympäri maailmaa kylmään pohjolaan, heidän joukossaan myös yksin vuorilla kuljeskeleva Kulkuri. Myrskyn yllätettyä onnenetsijän, hän hakeutuu suojaan pieneen mökkiin, jota asustaa lakia pakoileva Black Larsen. Pian mökkiin eksyy toinenkin kullankaivaja, Big Jim McKay, jonka myrsky on ajanut pakosalle valtaukseltaan.
Myrskyn jatkaessa raivoamistaan täytyy jonkun lähteä hakemaan apua ja etsimään ruokaa. Arpa suo tehtävän Larsenille, jolla ei ole aikomustakaan palata takaisin. Matkallaan hän päätyy Big Jimin valtaukselle ja ottaa tämän haltuunsa. Myrskyn laannuttua myös Kulkurin ja Big Jimin tiet erkanevat. Big Jim palaa valtaukselleen, kun taas Kulkuri suunnistaa kaivoskylään, jossa heidän polkunsa kohtaavat uudelleen, varsin yllättävissä merkeissä.
Chaplin aloitti Kultakuumeen teon intensiivisesti eikä hänelle tyypillisistä luomisvaikeuksista ollut tietoakaan. Kuvaukset etenivät hyvää vauhtia ja vuosi elokuvan projektin sysäämisen jälkeen elokuva oli jo suurimmalta osin kuvattu. Silloin pääosanesittäjäksi valittu Lita Grey sekoitti elokuvan teon täysin: hän oli raskaana Chaplinille ja vieläpä alaikäisenä. Ainoa mahdollisuus, jolla Chaplin pystyi välttämään mahdollisen vankilatuomion, oli mennä naimisiin vastanäyttelijänsä kanssa. Episodi keskeytti kuvaukset joksikin aikaa, kunnes Chaplin toipui järkytyksestään ja löysi uuden näyttelijättären naispääroolia varten (Georgia Hale). Tästä eteenpäin elokuvan teko sujui mutkattomasti loppuun saakka ja kun Kultakuume oli lopulta valmis, oli Chaplin käyttänyt sen tekemiseen miltei kaksi vuotta.
Chaplinin peräänantamattomuus kannatti jälleen, sillä Kultakuume on kaikin puolin erinomainen, ellei jopa täydellinen elokuva. Käsikirjoitus kuljettaa tarinaa soljuvasti eteenpäin, eikä tarinan rytmi katkea missään vaiheessa. Studiossa kuvatut lukuisat kohtaukset limittyvät paitsi erinomaisen lavastuksen, myös täydellisen takeltelemattoman leikkauksen ansiosta saumattomasti yhteen. Näyttelijäsuoritukset ovat Chaplinin elokuville ominaiseen tapaan laadukkaita ja elokuvan lukemattomat mieleenpainuvat kohtaukset kruunaavat loistavan kokonaisuuden.
Kaksi kohtausta herättää ihastusta kerta toisensa jälkeen, joista uudenvuodenilta on taitava sekoitus komediaa ja viiltävää draamaa. Kaivoskylän saluunan tanssijattareen Georgiaan palavasti rakastunut Kulkuri pyytää tyttöä ystävineen uudenvuoden illalliselle ja tämä lupaakin saapua. Aattoiltana ihastustaan odotellessa Kulkuri vaipuu uneen, jossa hän esittää seurueelle Oceana Rollin eli sämpylätanssin ja saa ihastuneelta Georgialta suukon palkakseen. Uni kuitenkin päättyy ja Kulkuri herää yksin mökissään; Georgia ei tullutkaan. Surun murtama Kulkuri lähtee tepastelemaan pitkin kylän öisiä katuja ja päätyy saluunan ikkunan taa seuraamaan muiden ilonpitoa. Tässä kohtauksessa saavutetaan yksipuolisen rakkauden riipaisevuus sekä ympäröivän maailman ulkopuolelle kuulumisen tuska kouriintuntuvan todellisesti.
Komiikan ja mykkäkomedioille ominaisten rakkaushuolien lisäksi Kultakuumeella on myös traagisempi puolensa. Chaplin tuokin erinomaisesti esille kullankaivajien koruttoman elämän, jossa vastoinkäymiset ovat arkipäivää ja jossa yksi ainoa oikeaan kohtaan osunut hakunisku saattoi muuttaa koko elämän. Pääosin kullankaivajien elämä oli ankeaa ja elokuvahistorian kenties kuuluisin kohtaus pohjautuukin tosielämän tragediaan, edellä mainitun Donnerin retkikunnan kokemuksiin. Myrskyn keskelle loukkuun jääneiltä Kulkurilta ja Big Jimiltä loppuu ruoka eikä ensin mainitun auta kuin valmistaa ateria kengästään, jonka he sitten nauttivat henkensä pitimikseen. Chaplin kuvasi tätä yhtä ainoaa kohtausta kolmen päivän ajan ja kun otos oli viimein saatu tallennettua onnistuneesti, oli tähti saanut jatkuvasta lakritsikengän syönnistä insuliinishokin.
Elokuva menestyi erinomaisesti ja nykyään sitä pidetään yleisesti Chaplinin parhaimpana elokuvana. Vuonna 1952 se sijoittui Sight & Soundin maailman parhaat elokuvat –äänestyksessä jaetulle toiselle sijalle ja American Film Institute on listannut Kultakuumeen sadan parhaan koskaan tehdyn amerikkalaisen elokuvan joukkoon. Jostain syystä Chaplin itse ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen aikaansaannokseensa. Hän nimittäin palasi elokuvansa pariin seitsemäntoista vuotta myöhemmin, jolloin hän poisti siitä välitekstit ja korvasi ne välijuonnoilla. Yleisesti ottaen tätä muutosta – toisin kuin Chaplinin pojan (1921) uudelleenleikkausta – ei pidetä kovinkaan onnistuneena.
Tuotanto: Charles Chaplin - United Artistsille
Ohjaus: Charles Chaplin
Käsikirjoitus: Charles Chaplin
Kuvaus: Roland Totheroh
Lavastus: Charles D. Hall
Leikkaus: Charles Chaplin
Musiikki: Carli D. Elinor
Näyttelijät: Charlie Chaplin (Kulkuri), Mack Swain (Big Jim), Tom Murray (Black Larsen), Georgia Hale (Georgia), Henry Bergman (Hank Curtis), Malcolm Waite (Jack Cameron)