Mykän elokuvan persoonallisimpiin koomikoihin lukeutuneen Harry Langdonin tähti tuikki kirkkaasti vain muutaman vuoden ajan, kunnes epäonnistuneet ratkaisut niin siviilissä kuin työssäkin ajoivat hänet ulospääsemättömään kurimukseen. Avioliitto kariutui, elokuvat eivät enää myyneet ja tähdestä tuli ennen pitkää toisille koomikoille gageja kirjoittava pätkätyöläinen, joka raapi elantonsa sieltä mistä sen onnistui saamaan. Harry Langdon unohtui ihmisten mielistä yhtä nopeasti kuin hänen elokuvansakin, eikä hiipuneen tähden asemaa ainakaan parantanut suuren yleisön suosikkiohjaajaksi nousseen Frank Capran lausumat, hyvin kriittiset kommentit entisestä työnantajastaan.
Langdon on onnistunut kuitenkin tulemaan takaisin. Kuuluisa amerikkalainen elokuvakriitikko James Agee nosti hänet 1940-luvun lopussa suurimpien mykkäkoomikoiden joukkoon, mutta todellisen paluun Langdon on tehnyt muutaman viime vuoden aikana. Kiitos dvd:n, hänen mykkäelokuvansa ovat tätä nykyä kaikkien saatavana, jonka lisäksi tämän suuren koomikon elämäntarinaa ja elokuvia on käsitelty lähiaikoina useammassakin kirjassa.
PIKKUKAUPUNGISTA VAUDEVILLELAVOJEN TÄHDEKSI
Harry Philmore Langdon syntyi iowalaisessa Council Bluffin kaupungissa. Hänen vanhempansa kuuluivat työväenluokkaan ja hänellä oli kaikkiaan seitsemän sisarusta, joten tuleva koomikko joutui antamaan osansa perheen elatukseen jo varhain. Isänsä tavoin hän oli kiinnostunut maalaamisesta, mutta varsinaisena intohimona Langdonilla oli teatteri, josta hän kiinnostui jo teinivuosinaan. Kuten niin monen muunkin viihdyttäjän kohdalla, myös Langdonin tie vei tyvestä latvaan: hän aloitti uransa lipunmyyjänä ja paikannäyttäjänä, mutta pääsi vähitellen kokeilemaan onneaan myös lavalla.
Kun kotikaupungista ei löytynyt pysyvää teatteripestiä, Langdon suuntasi katseensa kauemmas. Ensimmäisen merkittävän teatterikiinnityksen hän sai Kickapoo Indian Medicine Showhun, joka nimensä mukaisesti kaupitteli hyväuskoisille asiakkaille kaiken parantavaa ihmelääkettä. Puolisen vuotta maata kierreltyään hän palasi takaisin Council Bluffiin, jossa oli viimein tarjolla muitakin kuin vain satunnaisia sivuosia. 18-vuotiaana hän palasi takaisin tien päälle, tällä kertaa työnantajana toimi Dick Ferris Comedians. Vuosi oli 1902 ja näytelmänä Rip Van Winkle, jossa Harry Langdonilla oli pääosa. Hän oli ottanut uransa kannalta tärkeän askeleen eteenpäin.
Langdon tapasi Ferrisillä työskennellessään myös ensimmäisen vaimonsa, Rose Francis Mensolfin (1882-1962), jonka hän vei vihille marraskuussa 1904. Pian tämän jälkeen Langdonit alkoivat esiintyä duona. Koska työpaikat olivat paikoin kiven alla, The Langdon Unit suostui esiintymään lähestulkoon missä vain. Lopulta kova työ palkittiin, kun vaudevilleteatterin suuriin nimiin lukeutunut John J. Murdoch otti heidät siipiensä suojiin. Näihin aikoihin The Langdon Unit esitteli myös sittemmin kuuluisaksi nousseen automobiilinumeronsa, A Night on the Boulevardin.
Parikymmenminuuttisen esitysnumeron päähenkilöt ovat Katie (Rose) ja hänen autonkuljettajansa Johnie (Harry). Heidän lisäkseen näytelmään kuului läheisen ravintolan tarjoilija, jonka kanssa etenkin Johnie intoutuu sanailemaan. Säilyneiden ohjelmanumeroiden mukaan osansa ovat saaneet aktiin osallistuneiden lisäksi myös autot käyttöominaisuuksineen. Näistä lähtökohdista syntyi show, jota sen tekijät muuttelivat ja parantelivat vuosien saatossa aina kulloiseenkin esityspaikkaan sopivaksi.
Langdonit olivat kohonneet vaudevilleteatterin arvoasteikolla jo varsin korkealle, kun he saapuivat Los Angelesiin vuonna 1923. A Night of the Boulevard oli jalostunut vuosien saatossa suosikkinumeroksi, joka nauratti katsojia kaikkialla. Mainetta oli riittämiin, eikä taloudellisessa tilanteessakaan ollut moittimista. Ainoa asia, joka Langdoneita haittasi, oli raskas kiertue-elämä: Rose oli jo neljänkymmenen ja Harry häntä vuoden nuorempi. Oli siis aika asettua aloilleen ja etsiä uutta työtä.
UNELMAKAUPUNKI KUTSUU
Harry oli ollut jo pitkään kiinnostunut elokuvista, mutta ei ollut saanut tuottajia kiinnostumaan hänestä. Tilanne muuttui Los Angelesiin suuntautuneen esiintymismatkan jälkeen. Hal Roach nosti kätensä pystyyn Langdonin liian korkean palkkavaatimuksen vuoksi, mutta Sol Lesser ei antanut rahan muodostua ongelmaksi. Alku oli kuitenkin sen verran hankala, että muutaman vaatimattomasti menestyneen komedian jälkeen Lesser myi uuden tähtensä Mack Sennettille. Ura ei jatkunut kovin kaksisesti hänenkään alaisuudessaan, sillä Sennettin rymistelytyyli ei sopinut Langdonille lainkaan. Harry Langdonista ei ollut Sennettin toivomaksi kilpakumppaniksi elohopeamaisesti sinne tänne ryntäilevälle Larry Semonille.
Langdonin elokuvauran tärkein käänne tapahtui uuden työryhmän myötä. Harry Edwards (ohjaus), Arthur Ripley (tarina ja käsikirjoitus) ja Frank Capra (käsikirjoitus, gagit) ryhtyivät koomikon työtovereiksi, jonka lisäksi mukaan tulivat Natalie Kingston sekä Vernon Dent, feminiinisen Langdonin täydellinen vastakohta. Huumori alkoi muuttua, vauhti ja koheltaminen saivat jäädä ja tilalle tuli rauhallisempi ja pohdiskelevampi tyyli. Langdonin hahmosta tuli ”Pikku haltia”, jostain toisesta ulottuvuudesta tavallisten kuolevaisten keskelle pudonnut menninkäinen, jolle jokapäiväinen elämä – ja etenkin naiset – aiheuttivat jatkuvasti hämmennystä.
”Tähdeksi Sennettin seurassa, miljonääriksi muualla” oli ollut jo vuosien ajan yksi Hollywoodin kuuluisimmista sanonnoista. Komedian kuninkaana pidetty Sennett oli menettänyt vuosien saatossa yhden jos toisenkin suurista nimistään ja niin hän menetti myös Langdonin. Parinkymmenen lyhytelokuvan jälkeen Langdon päätti perustaa oman tuotantoryhmän, The Harry Langdon Unitin, joka solmi kuuden kokopitkän elokuvan mittaisen sopimuksen First Nationalin kanssa. Mukaansa hän otti lähimmän ja tärkeimmän työryhmänsä, Edwardsin, Ripleyn ja Capran.
KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN
Kaikki näytti menevän mallikkaasti. Avioliitto Rosen kanssa alkoi tosin rakoilla, mutta se ei tuntunut Langdonia liiemmin harmittavan, olihan lopullinen läpimurto elokuvatähteyteen aivan käden ulottuvilla. Ensimmäinen oma tuotanto, vuonna 1926 valmistunut Kulkijan kultateillä, osoittautuikin juuri sellaiseksi menestykseksi mitä Langdon oli kaivannut. Lehdistö nosti hänet pikavauhtia Chaplinin, Lloydin ja Keatonin rinnalle, eikä yleisölläkään ollut suuremmin valittamista. Kulissien takana kuitenkin kuohui ja Langdon siirsi tuhlailevaisuudesta syyttämänsä Edwardsin tylysti ohjaajan paikalta syrjään. Tilalle hän nimitti Capran.
Ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä seuraavaksi valmistunut Vahva mies (1926) lisäsi Langdonin suosiota entisestään. Elokuva esitteli aiempaa hieman humaanimman ja rauhallisemman koomikon, joka tavoitteli paikoin jopa Chaplinin teosten sävyjä. Capran ohjauksessa Langdonista hioutuivat pahimmat särmät pois ja esikoiselokuvan tyhjäkäynti loppui lähestulkoon kokonaan. Vahva mies oli suuri menestys ja sitä pidetään edelleen Langdonin suurimpana teoksena.
Myrskypilvet alkoivat kuitenkin jo kasautua, sillä itse kunkin egot olivat kasvaneet elokuvien menestymisten myötä. Langdonilla alkoi olla liikaa selkään taputtelijoita ja riidat alkoivat repiä The Langdon Unitia hajalle. Tähti halusi olla kuin Chaplin ja ohjata omat elokuvansa, jonka lisäksi Ripley ja Capra alkoivat tulla yhä huonommin toimeen keskenään. Tähän kun lisätään vielä Langdonin avioero ja ongelmat rahanahneen rakastajattaren kanssa, oli The Langdon Unit melkoisessa käymistilassa. Näitä tapahtumia vasten on vaikea käsittää, kuinka ryhmä sai puristettua ulos niinkin mallikelpoisen elokuvan kuin mitä Pitkät housut (1927) onkaan. Se tosin merkitsi potkuja Capralle, sillä Harry Langdon oli viimeinkin päättänyt tehdä mitä halusi. Capra kuvaili myöhemmin entistä työnantajaansa vähemmän mairittelevin sanoin kutsuen häntä muun muassa ”pikku äpäräksi”.
Capran erottaminen osoittautui pahaksi virheeksi, sillä yleisen mielipiteen mukaan Langdonista ei ollut Capran veroiseksi ohjaajaksi. Vaikka itse pidänkin Isä avutonta (1927) hänen parhaana elokuvanaan, eivät aikalaiskriitikot saati maksava yleisö olleet samaa mieltä. Isä avuton floppasi lippuluukuilla täysin, eikä seuraavaksi valmistunut Naistenmies (1928) ainakaan parantanut tilannetta. Näyttelijä oli ajautunut pahaan elokuvalliseen umpikujaan ja kun seuraava elokuva, jo vuosikymmeniä kadonneeksi merkitty Heart Trouble (1928), valmistui Harry Langdonin ura itsenäisenä elokuvantekijänä tuli päätökseen.
”Oudoin asia koko tässä bisneksessä on se, että ihmiset todella haluavat nauraa, mutta vaikeinta on saada heidät tekemään niin.” Harry Langdon.
VAIKEUKSIEN KAUTTA VOITTOON
Seuraavat vuodet olivat koomikon synkimmät. Hänen onnistui solmia sopimuksia niin Hal Roachin yhtiöön kuin Warnerillekin, mutta mitään pidempää ei silti ollut tiedossa. Monien muiden tavoin myös Langdon koki kovia pörssiromahduksen myötä ja kaiken lisäksi vastikään solmittu avioliitto Helen Walton O’Brienin kanssa alkoi mennä pieleen – yksi syy tähän oli se, että miehensä menestyksen vuosina varsin yltäkylläiseen elämänmenoon tottunut Helen ei halunnut muuttaa elintapojaan, kun taas Harrylla ei ollut enää varaa sellaiseen. Lisävaikeuksia liittoon toi Helenin entinen mies, joka haastoi Langdonin avioliittonsa rikkomisesta oikeuteen. Harry Langdon oli jatkuvasti otsikoissa, mutta ei toivomallaan tavalla.
Rahavaikeuksiin ajautunut Langdon hankki elantonsa sekä teatterista että elokuvista, mutta menestys ei ollut kaksista. Lyhyet vaudevillekiertueet eivät tarjonneet pysyvää muutosta vaikeuksiin, kuten eivät satunnaiset elokuvaroolitkaan. Avioliitto Helenin kanssa ajautui nopeasti umpikujaan ja pari päätyi eroon vuonna 1932, ainoastaan kolmen vuoden avioliiton jälkeen (virallisesti avioero astui voimaan vasta kaksi vuotta myöhemmin). Tuossa vaiheessa mikään ei näyttänyt siltä, että sen enempää Langdonin ura kuin yksityiselämäkään voisi muuttua radikaalisti ja vieläpä varsin lyhyessä ajassa.
Langdon palasi kiertueiltaan Hollywoodiin tarkoituksenaan saada elokuvauransa jälleen käyntiin. Hän saikin sopimuksen Educational Picturesille työskentelevän Arvid E. Gillstromin kanssa. Seurakseen hän sai vanhat työkaverinsa Vernon Dentin ja Harry Edwardsin ja menestys alkoi vähitellen nostaa päätään: Langdonin komediat olivat hänen uuden työnantajansa menestyksekkäimpiä. Yksityiselämässäkin näytti hyvältä ja Mabel Sheldonista tuli kolmas rouva Langdon vuonna 1934. Heidän avioliittonsa kesti Harryn kuolemaan 1944 ja heille syntyi yksi lapsi, isänsä mukaan nimetty Harry Philmore Langdon (s. 1934).
”Olen nähnyt Hollywoodin juhlat ja yöelämän. Nyt kaipaan elämääni vain tulisijan, vaimon ja poliisikoiran. Tyytyväisyys merkitsee minulle nykyään paljon enemmän kuin raha.” Harry Langdon.
Langdon siirtyi Educationalilta Columbialle, jonka komediaosaston johtaja Jules White oli kiinnittänyt käsikirjoittajakseen Arthur Ripleyn, Langdonin vanhan työtoverin. Tämä ehdotti vanhan kumppaninsa mukaan ottoa, mikä osoittautuikin erinomaiseksi ideaksi, sillä Langdonin elokuvat menestyivät hyvin ja sen myötä hänen maineensakin alkoi vähitellen parantua – menestyksestä menestykseen kulkeneen Capran pahoista puheista huolimatta. Columbialle tekemiensä elokuvien lisäksi Langdon työskenteli myös Stan Laurelin ja Oliver Hardyn kanssa. Kun Hal Roach erotti Laurelin sopimusongelmien vuoksi, hän kiinnitti Langdonin tämän tilalle – vain kääntääkseen osat ympäri yhden vaatimattomasti menestyneen elokuvan jälkeen. Roachin temppu ei kuitenkaan vaikuttanut kolmikon väleihin, jotka pysyivät lämpiminä loppuun asti.
Elämänsä viimeiset vuodet Langdon vietti b-elokuvien parissa ja vaikka työantajien joukkoon lukeutui Universalin, Columbian ja 20th Century Foxin kaltaisia jättejä, jäivät hänen elokuvansa suhteellisen vaatimattomiksi ja tuntemattomiksi. Tämä ei häntä suuremmin enää haitannut, sillä vakiintunut perhe-elämä ja vakiintuneet tulot olivat riittävä ilonaihe syvästä aallonpohjasta nousseelle koomikolle. Harry Langdon kuoli aivoverenvuotoon kaksi päivää ennen jouluaattoa vuonna 1944. Langdonin synnyinkaupunki on nimennyt kadun hänen mukaansa, jonka lisäksi suositulla koomikolla on oma tähtensä Hollywood Walk of Famella.
LANGDONIA OMIIN KOKOELMIIN
Harry Langdonin mykkäkauden elokuviin on tätä nykyä erittäin helppo tutustua. Kinon julkaisema Harry Langdon …the forgotten clown koostuu hänen kolmesta ensimmäisestä pitkästä elokuvastaan, Facetsin Lost and Found: The Harry Langdon Collection sisältää lähes 20 Sennettille tehtyä lyhytelokuvaa sekä muutaman äänielokuvan. Näiden lisäksi Kino on julkaissut Slapstick Symposium -sarjassaan Isä avuttoman ja Naistenmiehen samalle levylle sijoitettuna. Kaikki edellä mainitut julkaisut ovat hyvälaatuisia ja aluekoodittomia.
LÄHTEET:
Bagh, Peter von:
Harter, Chuck & Hayde, Michael J.: Little Elf: A Celebration of Harry Langdon, BearManor Media, Duncan 2012.
Neibaur, James: The Silent Films of Harry Langdon 1923-1928, The Scarecrow Press Inc., Lanham 2012.
Schelly, William: Harry Langdon: His Life and Films, McFarland & Company Inc., Jefferson 2008.
HARRY LANGDON MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA