Lon Chaney

LON CHANEY

s. 1.4.1883 Colorado Springs, Colorado

k. 26.8.1930 Hollywood, California


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

"Don't step on that spider! It might be Lon Chaney!"

Tämä ohjaaja Marshall Neilanin lanseeraamaksi väitetty hyväntahtoinen lausahdus 1920-luvun Hollywoodissa on kieltämättä liioiteltu, mutta kuitenkin hyvin suuntaa-antava viite siitä, millaisena aikalaiset pitivät mykän elokuvan suuriin tähtiin lukeutunutta Lon Chaneyta. Chaney oli elokuvamaskeerauksen ensimmäinen todellinen virtuoosi, itseoppinut taiteilija, joka onnistui yhtä vakuuttavasti luomaan hahmostaan jalattoman gangsterin, Notre Damen kellonsoittajan, Suuren oopperan kummituksen kuin satavuotiaan kiinalaisenkin. Hurjista maskeerauksistaan nykyään muistettu Chaney oli myös erittäin hieno näyttelijä, jolle minkään roolin esittäminen uskottavasti ei ollut mahdotonta.


LAPSUUS
Leonidas Frank Chaney (toisten tietojen mukaan Leonard) syntyi 1. huhtikuuta 1883 Colorado Springsissa. Hänen isänsä Frank oli kaupungissa erittäin suosittu parturi, äiti Emma puolestaan toimi opettajana ennen jäämistään kotiin lastenhoitajaksi – varsin tavallinen perheasetelma siis. Erikoiseksi tapauksen tekee se, että molemmat hänen vanhemmistaan olivat kuuroja. Näin Leonidas oppi jo nuorena pantomiimin taidon, joka teki hänestä vielä maailmankuulun.

Lapsuuden huolettomat päivät jäivät kertaheitolla taakse äidin sairastuttua vakavaan reumatismiin pojan ollessa yhdeksänvuotias. Leonidas jäi kotiin hoitamaan äitiään ja heti kun ikää karttui tarpeeksi, hän alkoi tehdä sekalaisia töitä huolehtien näin omalta osaltaan perheen menoista. Neljätoistavuotiaana hän työskenteli hetken aikaa näyttämöapulaisena kotikaupunkinsa oopperatalossa, mutta ei tuntenut kiinnostusta alaa kohtaan ja heti kun parempi työpaikka tuli tarjolle, poika otti sen vastaan. Vähitellen Leonidas alkoi kuitenkin kiinnostua näyttelemisestä ja ensimmäisen esiintymisensä teatterissa hän teki vuonna 1902 amatöörinäytelmässä The Little Tycoon. Tämän seurauksena muut työt saivat jäädä vähemmälle huomiolle nuorukaisen keskittyessä näyttelemiseen täydestä sydämestään. Kahta vuotta myöhemmin hän alkoi luoda uraa Lon Chaneyna.

TEATTERI
Noihin aikoihin Los Angeles ja San Francisco olivat Yhdysvaltojen itärannikon teatterikeskuksia, jonne myös Lon suuntasi serkkunsa kanssa. Matka ei osoittautunut kuitenkaan menestykseksi, vaan kaksikko palasi varsin pian kotikaupunkiinsa jatkaen näyttelemistä paikallisissa seurueissa. Tällaisten teatteriseurueiden tarjoama kokemus oli aloittelevalle näyttelijälle kullanarvoista ja vähitellen näytelmämatkat alkoivat ulottua yhä idemmäksi, aina Oklahomaan saakka. Oklahomassa Chaney tapasi myös ensimmäisen vaimonsa, vasta kuusitoistavuotiaan Cleva Creightonin (1889 - 1967). Talvella 1906 heille syntyi poika, isänsä jälkiä elokuvamaailmaan seurannut Creighton Tull Chaney (aka Lon Chaney Jr., 1906 - 1973). Nuori pari meni virallisesti naimisiin vasta lapsen syntymän jälkeen, jolloin myös Lon palasi takaisin teatteriin. Seuraavat kuusi vuotta menivät teatterin parissa, mutta menestyksen kartellessa nuorta näyttelijää, päätti tämä kokeilla onneaan uudella alalla.

ELOKUVAAN
Chaney aloitti mahdollisesti elokuvauransa Universalilla vuonna 1912 satunnaisena statistina. Erottuaan vaimostaan seuraavana vuonna hän keskittyi luomaan uraa elokuvamaailmassa ja ensimmäinen varmaksi todettu esiintyminen tapahtui vuonna 1913 Allan Curtisin ohjaamassa elokuvassa Poor Jake's Demise – nimettömänä Chaney oli esiintynyt kuukautta aiemmin elokuvassa Suspense. Chaneysta sukeutui nopeasti pätevä sivuosanesittäjä ja saipa hän kokeilla taitojaan myös kameran toisella puolen. Hän ei kuitenkaan viihtynyt ohjaajana ja kuuden elokuvan jälkeen hän palasi näyttelijäksi. Näihin aikoihin hän tutustui myös Hazel Hastingsiin (1888 - 1933), josta oli tuleva pian hänen toinen vaimonsa. Tämä avioliitto oli huomattavasti onnellisempi kuin ensimmäinen ja se kesti aina Chaneyn kuolemaan saakka.

Universalilla työskennellessään Chaney sai kyllä kokemusta lukuisten elokuvarooliensa myötä, mutta lopullinen läpimurto antoi odottaa. Vuonna 1918 hän teki varsin uskaliaan ratkaisun: palkkakiistojen seurauksena Chaney sanoi itsensä irti. Universalin jättäminen näytti jonkin aikaa osoittautuvan huonoksi ratkaisuksi, sillä elokuvarooleja ei tuntunut löytyvän. Lopulta lännenelokuvatähti William S. Hart kiinnitti Chaneyn elokuvaansa Riddle Gawne (1918). Niin elokuva kuin Chaneykin saivat hyvät arvostelut osakseen, jonka jälkeen myös Universal oli halukas tarjoamaan hänelle näyttelijän paikkaa, Chaneyn vaatimalla palkalla.

SIVUOSISTA MAAILMANTÄHDEKSI
Vuosi 1919 osoittautui vedenjakajaksi Chaneyn uralla. Hän tutustui tulevaan työtoveriinsa Tod Browningiin (1880 – 1962) The Wicked Darling –elokuvan myötä ja saavutti tämän lisäksi melkoisesti huomiota roolisuorituksellaan vuoden menestyselokuvassa The Miracle Man. Chaneyn huikeaksi kuvattua suoritusta on valitettavasti nykypäivänä mahdotonta ihailla, sillä elokuva on ajat sitten kadonnut - ainoastaan muutama minuutti siitä on tallella. Tästä eteenpäin aina vain muuntautumiskykyisempi Chaney alkoi saada yhä vaativampia rooleja osakseen. Seuraavan kerran hän herätti taas huomiota näytellessään molemmat jalkansa menettänyttä gangsteria elokuvassa Yhteiskunnan vihollinen (The Penalty, 1920). Latteasta lopustaan huolimatta kyseessä on vahva gangsterimelodraama ja Chaneyn roolisuoritus suorastaan loistava.

Chaney alkoi olla amerikkalaiselle elokuvayleisölle tunnettu ja palvottu tähti, mutta maailmanmenestys oli vielä saavuttamatta. Se tuli kolmea vuotta myöhemmin Quasimodon, rujon kellonsoittajan roolissa elokuvassa Notre Damen kellonsoittaja (The Hunchback of Notre Dame, 1923). Elokuvan maailmanmenestyksen myötä Chaney profiloitui yleisön silmissä kauhuelokuvatähdeksi, vaikka tätä ennen hän oli tehnyt pääasiassa rikoselokuvia ja westernejä. Kauhuelokuvatähtenä Chaneyta pidetään edelleenkin.

TÄHTITEHTAASTA URAN LOPPUUN
Metron ja Goldwyn Companyn fuusioituessa Metro-Goldwyn-Mayeriksi vuonna 1924, myös Chaney siirtyi suuren tähtitehtaan palkkalistoille. Ensimmäinen elokuva, Victor Sjöströmin ohjaama Hän joka saa korvapuustit (He Who Gets Slapped, 1924) oli valtaisa menestys sekin ja riittäisi pelkästään yksin osoittamaan Chaneyn olleen myös suuri draamanäyttelijä. Samana vuonna kuvattiin myös seuraavan vuoden loppupuoliskolla ilmestynyt The Unholy Three (Kolme paholaista, 1925), joka jatkoi Chaneyn menestyskulkua.

Jos Chaneyn lähemmäs kaksisataa elokuvaa sisältävästä filmografiasta pitäisi valita tunnetuin, olisi se eittämättä vuonna 1925 valmistunut Suuren oopperan kummitus (The Phantom of the Opera). Melkoisten vaikeuksien kautta valmiiksi saadun kauhuelokuvaklassikon pääroolissa Chaney esittää luurankokasvoista Erikiä, Pariisin oopperatalon alla asustelevaa "aavetta", jonka hartaana päämääränä on saada huomiota lupaavalle oopperalaulajalle Christinelle (Mary Philbin). Elokuvan kuuluisimmassa kohtauksessa Christine tempaisee aaveen varoituksista huolimatta tämän naamion paljastaen Erikin hurjat kasvot. Chaneyn maski oli pidetty tarkkaan piilossa kaikilta, joten Philbinin kauhistunut reaktio on todellinen. Myös katsomoissa koettiin kauhunhetkiä ja teatterinomistajat raportoivat useista pyörtymistapauksista.

Suuren oopperan kummitus muodostui siinä määrin huipennukseksi Chaneyn uralla, että valtaosa hänen viimeisistä elokuvistaan on jäänyt tähden uraa tarkasteltaessa usein huomiotta. Tämä on kummallista jo senkin vuoksi, että juuri vuosikymmenen loppupuolella Tod Browningin ja Chaneyn yhteistyö vasta toden teolla alkoi: Musta lintu (The Black Bird, 1926), Singaporen opiumipesä (The Road to Mandalay, 1926), Kädetön Alfonso (The Unknown, 1927), Laukaus yössä (London After Midnight, 1927), The Big City (1928), West of Zanzibar (1928), Kaukaisessa idässä (Where East is East, 1929). Browningin ohjauksessa Chaney nousi aivan uusiin korkeuksiin, hänestä tuli synonyymi "masokistiselle kauhulle". Tältä viimeiseltä viideltä vuodelta on Chaneyn elokuvia myös säilynyt eniten, Suuren oopperan kummituksen jälkeen tehdyistä viidestätoista elokuvasta ainoastaan neljä on kadonnut.

Chaplinin tavoin myös Chaney tunsi epävarmuutta äänielokuvaa kohtaan ja hän pyrki välttelemään sitä viimeiseen asti. Niinpä tähti ehti kokeilla sitä ainoastaan kerran ennen kuolemistaan kurkkusyöpään elokuussa 1930. Kyseessä oli Jack Conwayn ohjaama uusintaversio vuoden 1925 klassikosta Kolme paholaista. Mykän kauden suuriin näyttelijöihin lukeutunut Lon Chaney oli kuollessaan vain 47-vuotias.

MIES MASKIN TAKANA
"Between pictures there is no Lon Chaney."

Näin Chaney kuvasi itseään kun häneltä kysyttiin tähden yksityiselämästä. Hän oli suuri mysteeri, josta kukaan ei oikeastaan tiennyt juuri mitään. Chaney oli rautainen ammattilainen, jonka ei tarvinnut todistella olemassaoloaan ravaamalla filmikaupungin kissanristiäisissä, vaan hän teki sen valkokankaalla. Chaney hyväksyi täysin Hollywoodin "olet juuri niin hyvä kuin viimeinen elokuvasi on menestynyt" –periaatteen ja pyrki työskentelemään sen mukaisesti. Monet mykän kauden elokuvanäyttelijät ovat kertoneet Chaneyn olleen ankara ja kriittinen omia suorituksiaan kohtaan, mutta puolestaan kannustava ja kaikin puolin avulias muille näyttelijöille. Ison egon omaavia tähtiä hän ei kuitenkaan voinut sietää, Chaneyn mielestä "elokuvanäyttelijöiden pitäisi ihailijakirjeiden sijaan keskittyä työhönsä".

On tietysti vaikeaa arvioida, kuinka hän olisi pärjännyt äänielokuvassa, joita hän ehti tehdä siis ainoastaan yhden. Mykkäelokuvanäyttelijänä hän sen sijaan oli ensiluokkainen, miltei Chaplinin veroinen virtuoosi. Chaney myös lukeutui niihin tähtiin, jotka pystyivät dominoimaan valkokangasta mielin määrin ja saada huononkin elokuvan tuntumaan katselukelpoiselta. Oscar-palkintoa Chaney ei urallaan saanut, mutta hänelle myönnettiin ensimmäisenä elokuvanäyttelijänä Yhdysvaltojen merijalkaväen kunniajäsenen arvo – tämä tapahtui elokuvan Tell It to the Marines (1926) ansiosta. Lon Chaneyn tähti löytyy Hollywoodin Walk of Famelta ja Colorado Springs on muistanut tähteä nimeämällä yhden kaupungin teattereista hänen mukaansa.

LÄHTEET: Michael F. Blake: Lon Chaney – The Man Behind the Thousand Faces, The Vestal Press, Lanham 1993.
Peter Guttmacher: Legendary Horror Films, MetroBooks, New York 1995.
Michael F. Blake: The Films of Lon Chaney, Madison Books, Lanham 2001.

LON CHANEY MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA
  • Penalty, The (Yhteiskunnan vihollinen, 1920)
  • Ace of Hearts, The (1921)
  • Oliver Twist (1922)
  • Hunchback of Notre Dame, The (Notre Damen kellonsoittaja, 1923)
  • He Who Gets Slapped (Hän joka saa korvapuustit, 1924)
  • Unholy Three, The (Kolme paholaista, 1925)
  • Phantom of the Opera, The (Suuren oopperan kummitus, 1925)
  • Blackbird, The (Musta lintu, 1926)
  • Unknown, The (Kädetön Alfonso, 1927)
  • Mockery (Luokkasota, 1927)
  • Laugh, Clown, Laugh (Naura pajazzo, 1928)
  • West of Zanzibar (1928)
  • Where East Is East (Kaukaisessa idässä, 1929)


  • © 2.5.2006 Kari Glödstaf