MERIPOJAN ELÄMÄ

Rohkea rokan syö


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Kymmenissä lyhytelokuvissa suunnattoman suuren suosion saavuttanut Harold Lloyd siirtyi Chaplinin vanavedessä pitkien elokuvien pariin, joskin puolivahingossa. Alun perin kaksikelaiseksi lyhytelokuvaksi tarkoitettu Meripojan elämä oli tuottaja Hal Roachin mielestä niin hyvä, että hän pyysi elokuvaan kuvattavaksi lisää materiaalia. Vaikka Lloydin ensimmäiseksi pitkäksi elokuvaksi laskettava teos menestyikin tähdelle ominaiseen tapaan loistavasti, uskaltautui Lloyd antautua lopullisesti pitkien elokuvien pariin vasta seuraavan teoksensa, Miehuutta, rohkeutta ja karskeja miehiä (1922) myötä.

Meripojan elämä alkaa huippuhienosta amerikkalaisesta lomakeskuksesta. Joutilasta elämää viettävä, röyhkeä ja ylimielinen miljonääriperijä (Lloyd) rakastuu teräspohatan suosittuun tyttäreen (Mildred Harris), jonka ympärillä pyörii lauma kosijoita päivästä toiseen. Kun poika pyytää tytön kättä, vaatii tämän isä poikaa etsimään ensin kunnon työtä itselleen. Poika pestautuu laivastoon ja lähtee merille. Samaan aikaan teräspohatta suuntaa jahdillaan maailmanympärimatkalle, jonka aikana nuoret tapaavat uudelleen ja poikakin saa viimein osoittaa kelvollisuutensa.

A Sailor-Made Man                  A Sailor-Made Man

Meripojan elämä on viihdyttävä ja lämminhenkinen komedia, vaikkei Lloydin tuotannon terävimpään kärkeen ylläkään. Lloyd muistetaan elokuvissaan alati hyväntuulisena optimistina, jonka näkemyksen mukaan tavallisimmastakin henkilöstä saattoi kasvaa menestyjä, mikäli tällä oli vain tarpeeksi tahtoa. Tässä elokuvassa Lloydin esittämästä miljonääristä kasvaa peloton sankari, joka pelastaa rakastettunsa himokkaan mahdaradjan tarkoin vartioidusta palatsista. Osoittamalla tarpeen vaatiessa sekä periksiantamattomuutta että rohkeutta, saa hän lopulta myös tytön isän heltymään avioliitolle.

Chaplinista poiketen Lloydilla oli elokuvia varten oma käsikirjoitusryhmä, joka keksi tähden elokuviin mahdollisimman paljon koomisia tilanteita. Tässä elokuvassa ei Lloydille tyypillisiä vaaratilanteita vielä esiinny, mutta muuten vauhtia on yllin kyllin. Elokuva huipentuu vauhdikkaaseen takaa-ajoon, jossa poika peittoaa tyttöään ahdistelevat maharadjan miehet yksi toisensa jälkeen.

A SAILOR-MADE MAN, 1921 Yhdysvallat

Tuotanto: Hal Roach Studios Inc. Ohjaus: Fred C. Newmeyer Käsikirjoitus: Jean C. Havez, Hal Roach, Sam Taylor Kuvaus: Walter Lundin Leikkaus: Thomas J. Crizer Välitekstit: H. M. Walker
Näyttelijät: Harold Lloyd (poika), Mildred Davis (tyttö), Noah Young (räyhääjä), Dick Sutherland (Khairpura-Bandannan maharadja)



© 29.10.2005 Kari Glödstaf