Mustalaishurmaaja

MUSTALAISHURMAAJA


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

1920-luvun loppupuolella kotimaiselle elokuvarintamalle ilmaantui kaksi innokasta ja ennakkoluulotonta nuorukaista, Valentin Vaala (oik. Valentin Ivanoff) ja tuolloin vielä syntymänimeään käyttänyt Theodor Tugai (myöh. Teuvo Tulio). Nuorukaiset olivat aloittaessaan vielä teini-ikäisiä, eivätkä luonnollisestikaan minkään yhtiön palveluksessa, joten he tarvitsivat työlleen ulkopuolisen rahoittajan. Apu saatiin Tugain perhetuttavalta, Armas Villamolta, joka lupautui rahoittamaan heidän elokuvansa. Kolmikko teki yhteistyötä kaikkiaan neljän elokuvan verran aina Siniseen varjoon (1933) asti, jonka jälkeen Vaala siirtyi Suomi-Filmille ja Vellamon rahavaikeudet johtivat hänen syrjään astumiseensa.

Vaalan ja Tugain ensimmäinen pitkä elokuva valmistui keväällä 1929. Romanimiljööseen sijoittuva Mustat silmät ei osoittautunut kaksiseksi yleisömenestykseksi, vaikka saikin varsin mukavan vastaanoton. Jälkipolvien kannalta on erittäin harmillista, että Vaala tuhosi elokuvan alkuperäisnegatiivit 1930-luvun alussa heittämällä ne mereen: näin emme pääse todennäköisesti koskaan vertailemaan Mustia silmiä ja samanlaiseen ympäristöön sijoittuvaa Mustalaishurmaajaa keskenään. Mustista silmistä on säilynyt jälkipolville ainoastaan reilun kuuden minuutin mittainen fragmentti, joka on sijoitettu Mustalaishurmaajan dvd-julkaisun lisämateriaaleihin.

Mustalaishurmaaja                  Mustalaishurmaaja

Vaalan ja Tugain käsikirjoittama Mustalaishurmaaja kertoo nuoresta ja rikkaasta Manjardosta, jolla on kaksi innokasta ihailijaa, Akris ja Glafira, mutta edessä sovittu avioliitto Esmeraldan kanssa. Sen enempää Manjardo kuin Esmeraldakaan ei ole kiinnostunut naimisiinmenosta, mutta alkuvaikeuksien jälkeen Manjardo rakastuu vaimoonsa. Tämä ei kuitenkaan tunne samoin, vaan katoaa Manjardon elämästä rakastajansa matkaan. Aika kuluu, mutta nuorukainen ei voi unohtaa vaimoaan ja vielä he tapaavatkin, jokseenkin dramaattisissa merkeissä.

Mustalaishurmaaja sai ilmestyessään melko kehuvia arvosteluja, varsinkin Vaalan ohjaus sekä parivaljakon suunnittelemat asut ja asumukset herättivät ihastusta. Täytyy myöntää, että ulkoisilta avuiltaan Mustalaishurmaaja viehättää edelleenkin. Tekniseltä toteutukseltaan sen on muiden kotimaisten aikalaistensa tavoin yksinkertainen (staattinen kamera, suoraviivainen tarinankuljetus, välitekstien runsas käyttö), mutta vastaavasti Vaalan taiteellinen silmä on toiminut vakuuttavasti jo nuorena, sillä Mustalaishurmaajassa on muutamia erittäin komeita kuvasommitelmia – lopputulokseen on todennäköisesti vaikuttanut myös Tulio sekä erinomainen kuvauskaksikko Heikki Aho ja Björn Soldan. Myös tarina on lähtökohdiltaan piristävä, eihän romaneista kertovia elokuvia pahemmin kotimaisten teosten joukosta löydy. Erikoinen yksityiskohta, ruoskin käytävä kaksintaistelu, on saattanut hyvinkin saada innoituksensa Greta Garbon Viettelijättärestä (1926).

Mustalaishurmaajasta huokuu nuoruuden raikkaus ja tekemisen into, mutta valitettavasti lopputulos ei ole kovinkaan onnistunut. Tutunoloisessa tarinassa ei ole valittamista, mutta sen hahmot jäävät yllättävän ohuiksi, eikä niitä juuri kehitetä elokuvan edetessä. Manjardo vaikuttaa kaiken saaneelta teini-ikäiseltä nulikalta ja häntä piirittävät neidot kaikkeen valmiilta viettelijättäriltä. Esmeralda puolestaan tuntuu välinpitämättömältä kaikkeen, eikä edes hänen suhteensa rakastajaansa Feriin ole lainkaan intohimoinen. Loppuhuipentumakaan ei juuri innosta, sillä vaikka se solmiikin tarinan langat yhteen, on se kuitenkin melko väkisin väännetyn oloinen.

Mustalaishurmaaja                  Mustalaishurmaaja

Theodor Tugaita nimitettiin aikoinaan ”Suomen Valentinoksi”, eikä aiheetta. Hän näyttelee paikoin räikeästi yli – aivan kuin esikuvansa pahimmillaan – mutta silti hänessä on jotain puoleensavetävää, jotain vivahdetta siitä hullusta hekumasta, jota hänen ohjaustöissään usein nähtiin: tuntuu kuin Tugain libido odottaisi vain oikeaa hetkeä purkautuakseen. Meri Hackzell onnistuu Esmeraldan roolissa kohtuullisesti, valitettavasti vain hänen hahmostaan on tehty todella väritön. Alli Riks ja Hanna Taini (oik. Schlimovitsch) kiilaavat kirkkaasti hänen edelleen, joskin on myönnettävä, että heidän hahmoissaan on huomattavasti enemmän särmiä ja kiinnostavuutta. Heistä Riksin ura jäi lopulta vain kahden elokuvan mittaiseksi, kun taas Taini jatkoi elokuvien tekoa aina vuoteen 1942, jolloin valmistunut Onni pyörii jäi hänen viimeiseksi valkokangasesiintymisekseen.

Mustalaishurmaaja on saavuttanut vuosien saatossa kiitettävästi mainetta, osittain varmasti nuorten tekijöidensä myöhempien saavutusten myötä. Se sai myös kunnian olla ensimmäinen KAVI:n dvd:lle tuottama kotimainen mykkäelokuva julkaisusarjan alkaessa helmikuussa 2013. Elokuvan suuri suosio on ainakin itselleni melkoinen mysteeri, sillä vaikka Mustalaishurmaajalla on hetkensä, on se kokonaisuutena kovin keskiverto. Kaksikon seuraava yhteistyö, Laveata tietä, on huomattavasti eheämpi ja parempi saavutus.

MUSTALAISHURMAAJA, 1929 Suomi

Tuotanto: Oy Fennica Ab Ohjaus: Valentin Vaala Käsikirjoitus: Theodor Tugai, Valentin Vaala Kuvaus: Heikki Aho, Björn Soldan Lavastus: Valentin Vaala, Theodor Tugai Leikkaus: Valentin Vaala, Theodor Tugai Puvustus: Valentin Vaala, Theodor Tugai
Näyttelijät: Theodor Tugai (Manjardo), Meri Hackzell (Esmeralda), Hanna Taini (Akris), Alli Riks (Glafira), Bruno Laurén (Feri), Waldemar Wohlin (Iska)

Lähdemateriaali ja kuvat: KAVI (DVD)



© 24.5.2014 Kari Glödstaf