Jokainen meistä tietää, kuinka pahalta kritiikki voi joskus tuntua: tekee mieli jättää asiat sikseen ja siirtyä ainakin joksikin aikaa uusien juttujen pariin. Tällainen ratkaisu on monesti toimiva, sillä hengähdystauon aikana pitkään puurretut asiat alkavat näyttäytyä uudessa valossa ja niiden pariin palattuaan pystyy hallitsemaan paremmin niitä osa-alueita, joissa aiemmin teki virheitä. Sen lisäksi asioihin jaksaa yleensä tarrata entistä suuremmalla innolla ja tarmokkuudella.
Suvisen sadun (1925) negatiivisesta vastaanotosta suivaantunut Erkki Karu piti ohjaajantyöstä pari vuotta taukoa, ennen kuin oli valmis palaamaan leipätyönsä ääreen. Kaikin puolin epäonnistuneeksi arvostellun salonki-ilottelun jälkeen Karu valitsi seuraavan pitkän elokuvansa aiheeksi varmasti yleisöön menevän kertomuksen, Kaarlo Hännisen romaanin saksalaisista sotavangeista, jotka pakenevat ensimmäisen maailmansodan aikaan venäläiseltä vankileiriltä ja pyrkivät pääsemään Suomen kautta Ruotsiin turvaan. Vuonna 1927 ensi-iltansa saanut Muurmanin pakolaiset olikin vuoden menestynein kotimainen elokuva.
Elokuvan päähenkilö on saksalainen luutnantti Braun, tovereistaan eroon joutunut karkuri, joka päätyy pahoin loukkaantuneena Nivan talon tyttären, Saiman, hoiviin. Samaan aikaan kun hänen aseveljensä pakenevat venäläisiä pohjoisen saloilla, luutnantti Braun paranee omassa piilopaikassaan. Saima alkaa tuntea vetoa luutnanttia kohtaan, jolle on tärkeintä kuitenkin palata omien joukkoon.
Muurmanin pakolaiset sai ilmestyessään todella hienon vastaanoton. Nykykatsojan voi olla kuitenkin vaikeaa löytää elokuvasta aikalaiskriitikoiden esiin nostamia vahvuuksia – jännitystä, vauhtia ja vaaran henkeä – vaan pikemminkin Karun teos näyttäytyy jähmeänä, jopa kömpelönä seikkailukuvaelmana, jossa edes karkureiden ja takaa-ajajien aseellinen yhteenotto ei nouse muun materiaalin yläpuolelle. Keskeisin syy Muurmanin pakolaisten toimimattomuuteen on kuitenkin uskottavuuden puute. Pohjolan vaarallisen erämaan tuomat vaikeudet eivät tunnu oikein missään vaiheessa todellisilta, vaan miehistö on vaatetusta myöten varsin hyvässä kunnossa – edes parransänkeä ei ole havaittavissa.
Elokuvasta puuttuu henki ja siitä puuttuu tunne: kaksi asiaa, joiden avulla Karu pystyi tarvittaessa luovimaan heikommatkin filminsä kunniakkaaseen loppuun, vaikka materiaali olisikin ollut muilta osin heppoista. Tällä kertaa näin ei käy, joten Waldemar Wohlströmin hienosta roolisuorituksesta ja Frans Ekebomin erämaakuvien komeudesta huolimatta Muurmanin pakolaiset jää omiin papereihini yhdeksi Erkki Karun vaatimattomimmista töistä.
Tuotanto: Suomi-Filmi Oy
Ohjaus: Erkki Karu
Käsikirjoitus: Lauri Vesala, Erkki Karu (Kaarlo Hännisen romaanista Kiveliön karkurit)
Kuvaus: Frans Ekebom
Lavastus: Martti Tuukka
Leikkaus: Erkki Karu
Puvustus: Hannes Kuokkanen
Näyttelijät: Gunnar Brygge (luutnantti Herman Braun), Ellen Sylvin (Saima Niva), Heikki Valtonen (Nivan isäntä), Martti Tuukka (Niilo Niva, Saiman veli), Jalmari Sauli (talollinen Väinö Taipale), Waldemar Wohlström (poliisi Simpura), Yrjö Somersalmi (santarmipäällikkö Tšernomordikov)
Lähdemateriaali ja kuvat: KAVI (Suomi-Filmin klassikot -vhs)