Fred Niblo

FRED NIBLO

s. 6.1.1874 York, Nebraska

k. 11.11.1948 New Orleans, Louisiana


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Elokuvahistorioitsijat muistavat usein mainita, kuinka äänielokuvan tulo päätti monen mykkäelokuvatähden uran. Yhtä lailla mullistus koetteli ohjaajiakin, joista monet epäonnistuivat mukautumaan äänen mukanaan tuomiin uusiin työskentelytapoihin. Kuuluisia "matkasta pudonneita" olivat muun muassa D. W. Griffith (kaksi äänielokuvaa), Victor Sjöström (niin ikään kaksi) sekä Erich von Stroheim (yksi elokuva, jota ei käytännössä ole olemassakaan). Nykyään melko unholaan painunut Fred Niblo koki myös saman kohtalon – ironiseksi asian tekee se, että hän paitsi piti äänen liittämistä elokuvaan välttämättömänä, myös lukeutui uudenlaisen elokuvan puolestapuhujiin.

AIKA ENNEN ELOKUVAA
Frederick Liedtke aloitti viihdyttäjän uransa vaudeville-esiintyjänä. Fred Nibloksi nimensä muuttanut näyttelijä työskenteli monissa teatteriseurueissa miltei kahden vuosikymmenen ajan, kunnes siirtyi vuonna 1910 George M. Cohanin kuuluisaan ryhmään. Cohanin alaisuudessa työskennellessään Niblo oppi vähitellen myös eteväksi teatteriohjaajaksi ja tuottajaksi. Vuodet 1912-1915 Niblo vietti seurueineen Australiassa, jossa hän teki myös ensi kerran lähempää tuttavuutta elokuvan kanssa. Australiassa ollessaan hän ohjasi kaksi elokuvaa ja kiinnostui alasta niin, että pian seurueen Amerikkaan paluun jälkeen hän jätti teatterimaailman taakseen ja suuntasi kohti Hollywoodia.

MATKALLA KUULUISUUTEEN
Hollywoodissa oleskellessaan Niblo tutustui Enid Bennettiin, Thomas H. Incen elokuvayhtiössä työskennelleeseen näyttelijättäreen. He avioituivat vuonna 1917 (Niblon avioliitto Josephine Cohanin kanssa oli päättynyt tämän kuolemaan vuotta aikaisemmin). Liekö Bennettillä ollut osuutta asiaan, mutta pian tuleva suurohjaaja sai kokeilla taitojaan Incen yhtiössä. Incen alaisuudessa Fred Niblo oppi pian elokuvanteon niksit ja hänestä kehittyi Hollywoodin tarpeet erinomaisesti täyttävä ohjaaja: hän valmisti elokuvansa nopeasti ja budjetin puitteissa, ilman riitoja näyttelijöiden kanssa ja mikä tärkeintä, ne menestyivät hyvin.

Niblon lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 1920, kun romanttisista seikkailijahahmoistaan muistettu Douglas Fairbanks kiinnitti hänet elokuvaansa Zorron merkki. Zorron suuri menestys toi nimeä myös ohjaajalle, joka seuraavana vuonna sai jälleen kutsun Fairbanksilta. Alexandre Dumas'n romaaniin perustuva Kolme muskettisoturia ei ollut elokuvana aivan Zorron veroinen, mutta menestyi kuitenkin sen verran hyvin, ettei Niblolla ollut töistä pulaa. Samana vuonna hän teki ensimmäisen kerran elokuvia Louis B. Mayerille ja ohjasi seuraavana vuonna itse Rudolph Valentinoa elokuvassa Verta ja hiekkaa (1922).

METRO-GOLDWYN-MAYER
Kun Metro-Goldwyn-Mayer vuonna 1924 perustettiin, oli Fred Niblo ensimmäisten studioon kiinnitettyjen ohjaajien joukossa. M-G-M:lla työskennellessään Niblo sai paistatella parrasvaloissa ja työskennellä elokuvamaailman kuuluisimpien tähtien kanssa: Greta Garbo, Lillian Gish, Ronald Colman, Lionel Barrymore, Conrad Nagel, Vilma Banky sekä Norma Talmadge lukeutuivat kaikki hänen ohjattaviinsa vuosien varrella. Moisesta näyttelijäluettelosta kuka tahansa ohjaaja olisi ylpeä. Parhaiten Niblon vuodet M-G-M:lla muistetaan kuitenkin yhdestä elokuvasta.

Mykän elokuvan komeimpiin spektaakkeleihin lukeutuvan Ben-Hurin (1925) kuvaukset Italiassa olivat olleet täydellinen katastrofi. Työ ei edennyt millään ja kustannukset kohosivat päivä päivältä. Viimein tuotannonjohto sai tarpeekseen: ohjaajana aloittanut Charles Brabin sai potkut, joukko näyttelijöitä vaihdettiin uusiin ja koko kuvausryhmä tuotiin takaisin Hollywoodiin, jossa heidän työskentelyään oli huomattavasti helpompi kontrolloida. Niblo sai käskyn ohjata kaaoksessa ollut elokuva valmiiksi ja vaikka monet tahot ovatkin pitäneet elokuvan todellisena tekijänä tuottaja Irving Thalbergia, komeilee Niblon nimi alkuteksteissä – aivan kuten Victor Fleming sai tililleen vuoden 1939 menestyselokuvat Ihmemaa Oz ja Tuulen viemää. Kenties Mayer ja Thalberg halusivat palkita uskollisen ohjaajansa moisella kunnialla, mene ja tiedä.

URAN LOPPU
Ben-Hurin jälkeen Niblon ura jatkui entiseen tapaan. Vaikka hän työskenteli edelleenkin tähtien parissa (mm. Garbon kanssa kahdesti), ei hänen tililleen tullut enää vuosikymmenen alkupuoliskon tapaisia menestyselokuvia ja Niblon sädekehä alkoi hitaasti haalistua. Muutaman vähäiselle huomiolle jääneen äänielokuvan jälkeen Niblo siirtyi RKO Picturesille, mutta sen enempää työskentely siellä kuin visiitti Englantiinkaan ei auttanut ja niinpä Fred Niblon ura elokuvaohjaajana oli ohi vuonna 1932. Niblo palasi näyttelijäksi ja esiintyi satunnaisesti elokuvissa, mutta aika kuuluisuudessa oli vääjäämättä ohi. Kokonaan Niblo lopetti elokuvien parissa työskentelyn 1940-luvun alussa. Elokuva-akatemian perustajajäseniin lukeutunut Fred Niblo kuoli New Orleansissa marraskuussa 1948.

ELOKUVISTA
Fred Niblo ei ollut ohjaajana suuri taiteilija, jonka nimeen vannottaisiin tai jonka vuoksi järjestettäisiin laajoja esityssarjoja elokuva-arkistoissa. Sen sijaan Niblo oli rautainen ammattilainen, joka pyrki tekemään sen mitä studio määräsi ja onnistui siinä paikoittain erittäin hyvin. Parhaimmillaan Niblo oli ohjatessaan vauhdikkaita seikkailuelokuvia ja toimintaa, draamaosasto mieheltä luonnistui hivenen heikommin. Aikalaiset kuvasivat Nibloa rauhalliseksi, joskin hieman värittömäksi ohjaajaksi, jonka kanssa oli helppoa työskennellä.

Niblon elokuvia on säilynyt kiitettävä määrä ja varsinkin M-G-M:n aikaisia ohjaustöitä on saatavilla erittäin hyvin. Hänen elokuviinsa tutustuminen onkin helpointa aloittaa tuon ajanjakson kautta.

LÄHTEET: The International Dictionary of Films and Filmmakers vol II (1985)
Kevin Brownlow: The Parade's Gone By… (1976)
David Quinlan: Quinlan's Film Directors (1999)

FRED NIBLO MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA
  • Mark of Zorro, The (Zorron merkki, 1920)
  • Three Musketeers, The (Kolme muskettisoturia, 1921)
  • Ben-Hur: A Tale of the Christ (Ben-Hur, 1925)
  • Temptress, The (Viettelijätär, 1926)
  • Mysterious Lady, The (Salaperäinen nainen, 1928)


  • © 20.2.2006 Kari Glödstaf