NUMMISUUTARIT


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Niin valitettavalle kuin se kuulostaakin, on kotimaisten mykkäelokuvien joukosta vaikea löytää iättömiä klassikoita – sellaisia, joita ei olisi ajan hammas pystynyt nakertamaan. Vertailupohja on tosin valitettavan vähäinen, onhan suuri osa suomalaisista elokuvavanhuksista joko tuhoutunut tai kadonnut. Suppeasta jäljelle jääneiden ryhmästä löytyy onneksi kuitenkin muutama teos, joita kelpaa katsella rinnakkain kansainvälisten ja tunnettujen elokuvien kanssa. Kuten vaikkapa Erkki Karun ohjaama elokuvaversio Aleksis Kiven Nummisuutareista, joka sai ensi-iltansa valkokankaalla loppuvuodesta 1923 – teatterissa sitä oli esitetty ensimmäisen kerran jo miltei puoli vuosisataa aikaisemmin.

Varsin mukavasti menestynyt Nummisuutarit kertoo nuoresta suutarioppilaasta Eskosta sekä hänen ystävättärestään Jaanasta. Heidän ollessa vielä lapsia, lupaa naapuritalon vanha korpraali 500 riksiä sille, joka menee ensin naimisiin. Kun naimisiinmeno vuosien kuluttua tulee ajankohtaiseksi, kiirehtii Eskon Martta-äiti poikaansa morsionhakumatkalle rahapalkinto mielessään. Eskon vierailu lähikaupunkiin ei kuitenkaan mene täysin suunnitelmien mukaan. Samaan aikaan kotosalla Jaanan mielitietty, seppä Kristo suunnittelee kihlaavansa rakkaimpansa ja niin rahat liukuisivat Jaanalle Eskon sijaan.

Nummisuutarit                  Nummisuutarit

Kotimaisten mykkäelokuvien ensimmäiset merkittävät teokset – Ollin oppivuodet (1920), Anna-Liisa (1922), Koskenlaskijan morsian (1923) – pohjautuivat yleisölle jo tutuiksi tulleisiin materiaaleihin, joten tätä taustaa vasten Nummisuutareiden hyvä elokuvamenestys ei ole yllätys. Mutta vaikka Nummisuutarit olikin sekä kriitikoiden että yleisön mieleen, oli Suomi-Filmillä varmastikin tunnettu melkoisia paineita elokuvaa tehdessä: kuinka siirtää dialogiin painottuva, kotimaisen kirjallisuuden suuriin klassikoihin lukeutuva ja kansan varauksettoman suosion saanut kertomus valkokankaalle mykän elokuvan keinoin?

Nummisuutarit on näytelmänä nimenomaan suomalainen ja suomalaisuudesta kertova teos ja tämän saman hengen onnistuvat elokuvantekijätkin saavuttamaan. Se on ulkoasultaan täynnä kansallisromanttisia otoksia maaseudusta viljapeltoineen, maataloineen ja aittoineen unohtamatta havumetsien keskellä risteileviä hiekkateitäkään. Sisällöllisesti se on mitä perinteisintä kotimaista elokuvaa niin hyvässä kuin pahassakin: siinä ryypätään, tapellaan, riidellään, riehutaan, painitaan ja tehdään kaikenlaisia tyhmyyksiä kuten muurahaiskeossa alasti istumista. Tällaisista aineksista voisi helposti syntyä laatuelokuvan sijaan vaivaannuttavaa farssia, mutta Karun käsittelyssä Nummisuutareista kasvaa suuri kotimainen klassikkoelokuva.

Itse asiassa Nummisuutarit on teknisestikin vahva ja tasapainoinen kokonaisuus, josta löytyy ennakkoluulottomia ratkaisuja. Kohtauksista kuuluisin on tietenkin Eskon humaltuminen, jossa kamera keinahtelee ja pyörii kuten maailma Eskon silmissä. Myös Eskon rinnastaminen pöllöön on yllättävää, varsinkin kun Sergei Eisensteinin kehutut eläinvertaukset elokuvassa Lakko (1924) ilmestyivät vasta vuoden kuluttua Nummisuutareista. Väliteksteissä käytetään Kiven repliikkejä hauskasti ja oivaltavasti ja aikajanalla (takaumat, tulevaisuudennäkymät) liikutaan sulavasti. Ainoana heikkoutena voikin pitää mykkäversion suhteellisen lyhyttä, ainoastaan jonkin verran yli tunnin mittaista kestoa.

Nummisuutarit                  Nummisuutarit

Näyttelijät ovat erinomaisia. Heistä keskeisimpänä on tietenkin Eskoa esittävä, jo teatterin puolella roolin useasti tulkinnut Axel Slangus. Slangus on roolissaan kaikin puolin vakuuttava ja hänen komiikkansa on parhaiden kansainvälisten koomikoiden veroista. Erityisen hauska hahmo on myös Eskon rempseä Martta-äiti (Kirsti Suonio), eikä sovi unohtaa myöskään kanttori Sepeteusta (Adolf Lindfors). Kievari Karrin isäntää esittävä Konrad Tallroth oli mykän kauden nimekkäitä ohjaajia.

Erkki Karun ohjaama Nummisuutarit on kotimaisten mykkäelokuvien aatelia. Siinä on taitavasti tehtyä komediaa, teknistä taituruutta ja laadukkaita näyttelijäsuorituksia ja tämä kaikki on kruunattu Karun taitavalla ohjauksella. Tarinassa ei ole suurempia aukkoja, joskin kokonaisuus olisi voinut olla jonkin verran pidempikin. Aiheesta on olemassa myös kaksi äänielokuvaversiota (1938 ja 1957).

NUMMISUUTARIT, 1923 Suomi

Tuotanto: Suomi-Filmi Oy Ohjaus: Erkki Karu Käsikirjoitus: Artturi Järviluoma (Aleksis Kiven näytelmästä) Kuvaus: Kurt Jäger Lavastus: Carl Fager Leikkaus: Erkki Karu Musiikki: Jean Sibelius, Oskar Merikanto, Toivo Kuula, Selim Palmgren
Näyttelijät: Axel Slangus (Esko), Heidi Korhonen (Jaana, Nikon tytär), Kirsti Suonio (Martta, Topiaksen vaimo), Alarik Korhonen (Topias), Aku Käyhkö (Mikko Vilkastus), Jaakko Korhonen (seppä Kristo), Adolf Lindfors (Sepeteus), Konrad Tallroth (Karrin isäntä), Antero Suonio (Iivari, Eskon veli), Kaarlo Kari (Sakeri)

Lähdemateriaali ja kuvat: KAVI (Suomi-Filmin klassikot -vhs)



© 25.3.2009 Kari Glödstaf