Pampered Youth

PAMPERED YOUTH


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Useimmat elokuvia vähänkään enemmän katsoneet tietävät Orson Wellesin vuonna 1942 ohjaaman Mahtavat Ambersonit. Monille saattaa olla tuttua myös elokuvan ympärillä pyörineet tuotantosotkut ja onpa joku kenties lukenut sen pohjana olevan Booth Tarkingtonin Pulitzer-palkitun romaaninkin vuodelta 1918. Uskallan sen sijaan väittää, että harvassa ovat ne, jotka ovat tutustuneet aiheen ensimmäiseen filmatisointiin vuodelta 1925. Yleisessä jakelussa jo pitkään olleen Pampered Youthin printistä ei ole juuri huudeltu, sillä kyseessä on tiettävästi muilta osin kadonneen teoksen raskaasti lyhennelty versio, joka julkaistiin Englannissa vuonna 1931 nimellä Two to One. Näin pahoin pätkittyjen teosten arvioiminen on aina ristiriitaista, mutta historiallisen arvon vuoksi päätin kuitenkin tehdä niin.

Tarkingtonin romaani kuvaa keskilännessä sijaitsevan kaupungin mahtisuvun, Ambersonien vaiheita aina sisällissodan jälkimainingeista 1900-luvun alkuvuosille. Sen pääpaikkana on perheen rakennuttama talo, jossa kokoontuvat kaikki kaupungit silmäätekevät. Tarinan keskeisin henkilö on puolestaan perheen nuorin poika George Minafer, mahtisuvun jäsenenä paikkansa ja arvonsa tunteva arrogantti nuorukainen, jonka elämän tavoitteena on vain olla ja nauttia edellisten sukupolvien uurastuksen tuottamista hedelmistä. Maailma kuitenkin muuttuu ja siihen on vain sopeuduttava tai pudottava kehityksen kyydistä, kuten Georgekin tulee vielä huomaamaan.

Pampered Youth                  Pampered Youth

Wellesin mestariteokseksi luokiteltava versio kulkee sujuvasti tarinaa elävöittäen, luoden sille oman romanttisen kuvastonsa ja lämpimän nostalgisen kosketuksensa, joka tempaisee katsojan mukaan aikamatkalle kadonneeseen maailmaan. Pampered Youth on sen sijaan kylmä ja etäinen elokuva, jossa ei ole sen enempää nostalgiaa kuin lämpöäkään. Sen hahmot ovat korostetun yliampuvia ja ulkoisilta avuiltaan elokuva on kuin edellisen vuosikymmenen lopun tuotantoa. Parhaimmillaan elokuva on lyhyessä, Ambersonin kartanon hulppeutta kuvaavassa tanssiaisjaksossa sekä Jackin/Georgen ja Lucyn hevosajelulla, jossa auton paukahdusta säikähtänyt hevonen vauhkoontuu ja heittää nuorukaiset rattaineen kyydistään.

On tietysti mahdotonta sanoa, mitkä yksityiskohdat ovat olleet olemassa täyspitkässä versiossa ja mitä on muuteltu lyhennelmää varten, mutta yhteydet kirjaan vaihtelevat kuitenkin huomattavasti. Merkittävimpänä muutoksena on tietysti George Minaferin nimeäminen Jack Forestiksi ja hänen koko lapsuutensa sivuuttaminen – alun kosiokilpailun ja sitä seuraavan serenadi-illan jälkeen hypätään ajassa eteenpäin 23 vuotta, jolloin George Morgan palaa tyttärensä Lucyn kanssa kaupunkiin. George Morganin ja Wilbur Forestin kisailu Isabelin naimisesta käydään kirjasta poiketen hevosradalla, eikä tällä lyhennetyllä versiolla nähdä myöskään Fanny-tätiä. Loppuun on rakennettu katastrofielokuviin paremmin sopiva massiivinen tulipalo, jonka seurauksena vuosikymmeniä erossa olleet rakastavaiset saavat lopulta toisensa. Kaiken lisäksi alkuteksti kuvaa Pampered Youthia dramaattisena komediana, mutta itse ainakaan en saanut elokuvasta ainoatakaan hymynkaretta irti.

Vitagraph-yhtiön tuottama Pampered Youth on jättänyt elokuvahistoriaan hyvin vähän jälkiä. Siitä huolimatta sen kohtalo kiinnostaa, onhan siinä samaa yhteneväisyyttä kuin Barry O’Neilin Life’s Whirlpoolissa (1916), John Fordin Marked Menissä (1919), Herbert Brenonin The Great Gatsbyssä (1925) ja Malcolm St. Clairin Gentlemen Prefer Blondesissa (1928). Niistä jokaisen uusintafilmatisointi on jäänyt elämään ja kenties luonut katsojille mielikuvia ja odotuksia siitä, millaisia noiden elokuvien ensimmäiset versiot ovat saattaneet olla.

PAMPERED YOUTH, 1925/1931 Yhdysvallat

Tuotanto: Vitagraph Ohjaus: David Smith Käsikirjoitus: Jay Pilcher (Booth Tarkingtonin romaanista) Kuvaus: Stephen Smith Jr., David Smith
Näyttelijät: Cullen Landis (Jack Forest/George Minafer), Ben Alexander (George lapsena), Allan Forrest (George Morgan/Eugene Morgan), Charlotte Merriam (Lucy Morgan), Alice Calhoun (Isabel Forest/Isabel Minafer), Emmett King (majuri Amberson), Wallace MacDonald (Wilbur Forest/Wilbur Minafer), Kathryn Adams (Fanny), William J. Irving (George Amberson)



© 21.2.2021 Kari Glödstaf