PARIISIN ROTTA


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Juhlien ja neonvalojen, samppanjan ja rikkauksien kyllästämä Pariisi, jonka yökerhoissa kulkee elämässä menestyviä kaunottaria ja tyylikkäästi pukeutuvia komeita miehiä. Sen vastakohtana köyhälistökorttelit, joissa elämän kolhimat ihmiset hakevat lohtua halvoista juomista ja vielä halvemmista seuralaisista. Molemminpuolinen elämä aiheuttaa tylsistymistä, sillä mikään ei tunnu enää miltään - rajat ja unelmat oman menestymisen suhteen ovat joko saavutettu tai sitten niitä ei pystytä saavuttamaankaan. Aika kulkee eteenpäin omalla painollaan, ilman kiinnekohtia.

Ivor Novellon esittämä Pierre Boucheron on ”Rotta”, elämän kadun varjoisalla puolella liikkuva taskuvaras, joka hurmaa olemuksellaan niin kaunottaret kuin kapakkaruusutkin. Mae Marsh on hänen harmaa ja väritön asuinkumppaninsa Odile, eikä juuri kukaan pysty näkemään, mikä näitä kahta laitapuolen kulkijaa vetää toistensa luokse. Pariskunnan elämä muuttuu dramaattisesti, kun heidän kantaravintolaansa astuu tylsistynyt, toisistaan vieraantunut miljonääripari.

Walesilaissyntyinen Novello (oik. David Ivor Davies) oli suosittu lauluntekijä, teatterikirjailija ja näyttelijä ennen siirtymistään elokuviin. 1920-luvun alussa tehty visiitti Hollywoodiin poiki miespääosan D. W. Griffithin tyylikkäässä Valkoisessa ruusussa (1923), jonka jälkeen aina vain suurempaa suosiota nauttinut tähti palasi kotimaahansa. Pian tämän jälkeen hän kirjoitti Constance Collierin kanssa valtavan suosion saavuttaneen teatterinäytelmän The Rat (1924), joka herätti myös Rudolph Valentinon huomion. Valentino koetti ostaa näytelmän filmausoikeudet, mutta englantilainen Gainsborough Pictures ehti ensin. Elokuva oli suurmenestys ja poiki paitsi kaksi jatko-osaa, myös uusintafilmatisoinnin vuonna 1937.

The Rat                  The Rat

Pariisin rotta on kaksijakoinen elokuva. Se on teknisesti erittäin vaikuttava ja heti ensi metreillä huomaa kuinka paljon saksalainen elokuva ja sen innovaatiot ovat vaikuttaneet ohjaaja Graham Cuttsin ratkaisuihin: kamera liikkuu etenkin sisäkohtauksissa kuin leijuen, varjoissa huokuu nosferatumaiset ratkaisut ja lavastus on kauttaaltaan komeaa ja vaikuttavaa. Cuttsin tarkoituksena ei ole onneksemme ollut pelkkien temppujen esittely, vaan hänen tekemänsä tyylitietoiset ratkaisut toimivat kauttaaltaan elokuvan ehdoilla. Pitkä ja komea teatterijakso tuo mieleen Stillerin Erotikonin (1920) ja elokuvan unohtumattomimmassa kohtauksessa Novellon esittämä Rotta pakkosyöttää rakastetulleen pekonia, jotta tämä ei jäisi aivan täysin ruoatta.

Näyttävyys ja tekninen taituruus eivät kuitenkaan poista muutamaa häiritseväksi nousevaa epäkohtaa. Vaikka tarinan miljonäärit lähtivätkin etsimään seikkailua ja leikkikaluja köyhälistön joukosta, kuinka todennäköistä on, että heidän kaltaisensa päätyisivät White Coffinin kaltaiseen ravintolaan ilman vartijoita ja selviäisivät sieltä vielä hengissä ulos? Entä miksi ahdistelijansa tappava Odile ei mainitse poliiseille raiskausyritystä saati pahoinpitelyä, jolla voisi helposti pelata sekä itsensä että Rotan syytteistä vapaaksi? Pieniä, mutta kokonaisuuden kannalta tärkeitä palasia, jotka eivät aivan täysin istu kokonaisuuteen.

Ivor Novello saattaa kenties olla elokuvan suurin tähti, mutta omaan makuuni hänen katuromanttinen taskuvarkaansa on liian puunattu ja siloposkinen – tilannetta voisi verrata siihen, että Charles Farrell olisi ottanut Rotan roolin hoidettavakseen. Mae Marsh on roolissaan sen sijaan kuin kotonaan: hänen tehtävänään on kärsiä ja sen Marsh tekee ehkä paremmin kuin kukaan tuohon aikaan. Griffithin elokuvista tuttu teatraalisuuskin on jäänyt huomattavasti hillitympää näyttelemistä suosineen Cuttsin käsittelyssä.

THE RAT, 1925 Iso-Britannia

Tuotanto: Gainsborough Pictures Ohjaus: Graham Cutts Käsikirjoitus: Graham Cutts (Ivor Novellon ja Constance Collierin näytelmästä) Kuvaus: Hal Young Lavastus: C. Wilfred Arnold
Näyttelijät: Ivor Novello (Pierre Boucheron, ”Rotta”), Mae Marsh (Odile), Isabel Jeans (Zélie de Chaumet), James Lindsay (etsivä Caillard), Marie Ault (Mère Colline), Robert Scholz (Hermann Stetz), Julie Suedo (Mou-Mou), Esme Fitzgibbon (Madeline), Hugh Brooke (Paul), Lambart Gasby (America), Iris Grey (Rose)



© 19.10.2015 Kari Glödstaf