ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Sir James M. Barrien suosittu lastennäytelmä (1904) on tuotu valkokankaalle useaankin otteeseen, viimeksi aivan muutama vuosi takaperin. Tunnetuin ja suosituin lukuisista eri versioista on varmasti Disneyn tyylikäs animaatio vuodelta 1953, jolloin yhtiö oli vielä piirroselokuvien kiistaton kuningas. Vaikka ääniversioita onkin useita, kenties hieman yllättäen mykkäkaudella aihe filmattiin ainoastaan kerran, Paramountin toimesta vuonna 1924. Kyseessä oli yhtiön sen vuoden suurimpia tuotantoja ja elokuvaan pestattiinkin koko joukko nimekkäitä taitureita ja kaikki oli viimeisen päälle hiottua. Tästä huolimatta Peter Pan näyttäytyy nykykatsojalle kovin keskinkertaisena suurtuotantona.

Barrien klassikko kertoo kolmesta lapsesta (Leena/Wendy, Jukka/John, Mikko/Michael), jotka tutustuvat salaperäiseen Peter Paniin, poikaan, joka ei halua kasvaa koskaan aikuiseksi. Peter saa houkuteltua kolmikon Mikä-Mikä-Maahan (Neverland), jossa he kokevat ihmeellisiä seikkailuja merenneitojen, intiaanien ja merirosvojen parissa.

Herbert Brenonin ohjaama Peter Pan on kaksijakoinen kokonaisuus. Ulkoiselta olemukseltaan se on huikaiseva tyylinäyte amerikkalaisen mykkäelokuvan korkeasta tasosta. Roy Pomeroyn ensiluokkaiset erikoistehosteet – varsinkin Helinä-keiju (Tinkerbell) – hivelevät silmää vuosikymmenistään huolimatta. Mikä-Mikä-Maa mielikuvituksellisine asukkaineen on kekseliäästi luotu ja James Wong Howen kuvasommitelmat ja kaikenlaiset trikkiotokset tyylikkäitä. Mainitsemisen arvoinen seikka on myös teatterinäytelmän ja elokuvan toimiva yhteiskäyttö – monet kohtauksista kun ovat kuin suoraan teatterin lavalta.

Tarinaltaan Peter Pan on vertauskuvallinen kertomus, josta voi poimia parikin opetusta. Ensinnäkin se osoittaa, että hukatessaan ilon ja leikkimielisyyden sydämestään, aikuinen menettää samalla yhteytensä onneen ja elämään yleensäkin – tämän puolen edustajana elokuvassa on Kapteeni Koukku (Captain James Hook). Tällaisesta henkilöstä tulee katkera ja vihamielinen, jonka pelkkä läsnäolo hävittää kaiken ilon ympäriltään. Toinen opetus on se, että jokaisen lapsen ja aikuisen tulisi kohdella toisiaan tasa-arvoisesti, rakastaa ja kunnioittaa toisiaan pyyteettä ja vilpittömin mielin.

Jos vertauskuvat ja opetukset jätetään sikseen, on Peter Pan todellinen lasten ja lastenmielisten fantasiaelokuva. Siinä ei ole suinkaan mitään väärää, mutta valitettavasti Brenon hukkaa satunnaisesti tarinan punaisen langan ja sortuu imelyyksiin, jotka eivät ole tyylitajuisessa lasten elokuvassakaan sallittuja. Henkilökohtaisesti en myöskään pidä siitä, että alkuperäinen brittimiljöö on vaihdettu tekijöiden toimesta amerikkalaiseksi, jossa lapset vannovat uskollisuutta tähtilipulle ja joka lopulta saa syrjäyttää Kapteeni Koukun laivan merirosvolipun. Muutokset ovat todennäköisesti toimineet amerikkalaisyleisön kohdalla, mutta muuten moinen toiminta tuntuu mauttomalta.

Kuten tuohon aikaan oli tapana, valittiin nimirooliin tyttö. Lillian Gishin tiedetään tavoitelleen pääosaa, mutta lukuisten kandidaattien joukosta valinnan suorittanut Sir Barrie soi kunnian nuorelle Betty Bronsonille. Amerikkalaiset tuntuvat rakastavan Bronsonin suoritusta edelleen, mutta omasta mielestäni hän on osasyy siihen, että elokuva toimii ainoastaan puolella teholla. Bronsonin häiritsevä elehtiminen ja kaikin puolin holtiton näytteleminen on nykypäivänä vaivaannuttavaa. Hänen vastustajaansa Kapteeni Koukkua esittävä Ernest Torrence on tahollaan huomattavasti vakuuttavampi. Tuleva suurtähti Anna May Wong tekee lyhyen piipahduksen Tiikerililjan (Tiger Lily) osassa.

Elokuvan ensi-ilta sijoitettiin jouluun, jonka seurauksena Peter Panista tulikin 1920-luvun suuria kassamenestyjiä ja aikalaisylistyksiä sateli joka puolelta. Aivan ensimmäisen luokan katselunautintoihin en Peter Pania ole muutamankaan katselukerran jälkeen valmis sijoittamaan, sillä vaikka ulkoasu onkin hulppea, on joukossa paljon heikkoakin materiaalia. Kyllä tämä paikkansa Peter Pan –filmatisointien joukosta löytää, mutta ei ole lähelläkään Disneyn version tasoa.

Herbert Brenon ja Betty Bronson palasivat Sir Barrien näytelmien pariin kaksi vuotta myöhemmin, mutta A Kiss of Cinderella (1926) ei kirvoittanut Peter Panin kaltaisia ylistyslauluja osakseen. Brenonin menestys jatkui kuitenkin vielä vuosikymmenen loppuun, mutta äänielokuvan myötä hänen tähtensä alkoi hiipua ja Brenon lopetti elokuvien teon 1940. Bronsonille ei käynyt sen paremmin, sillä Paramountin yritys lanseerata hänet ”uutena Mary Pickfordina” epäonnistui täysin ja niinpä hänen aikansa parrasvaloissa jäi muutaman vuoden mittaiseksi.

PETER PAN, 1924 Yhdysvallat

Tuotanto: Paramount Ohjaus: Herbert Brenon Käsikirjoitus: Willis Goldbeck (Sir James M. Barrien näytelmästä) Kuvaus: James Wong Howe Lavastus: Edward Smith
Näyttelijät: Betty Bronson (Peter Pan), Mary Brian (Leena), Philippe De Lacy (Mikko), Jack Murphy (Jukka), Ernest Torrence (Kapteeni Koukku), Esther Ralston (rva Darling), Cyril Chadwick (hra Darling), Anna May Wong (Tiikerililja), George Ali (Nana-koira)