YLIOPPILAS PÖLLÖVAARAN KIHLAUS


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Erkki Karun elokuvaura alkoi hyvin hapuilevin askelin. Karu oli tullut elokuvakärpäsen puremaksi sisällissodan aikoihin ja tämä jälkeen siirtynyt tamperelaisen elokuvateatterin osakkaaksi ja ohjelmiston hankkijaksi. Samalla hän oli tehnyt varovaisia tunnusteluja uuden yhtiön perustamisesta. Kun suunnitelmat eivät vielä ottaneet tuulta siipiensä alle, päätti Karu tuottaa ensimmäiset elokuvakokeilunsa itse. Hän vuokrasi sodan jälkeen perustetun Suomen Biografi Oy:n veteraanikuvaajan Frans Ekebomin käyttöönsä ja teki pienellä budjetilla ja näyttelijäryhmällä kaksi lyhyttä, amerikkalaishenkistä farssia Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus ja Sotagulashi Kaiun häiritty kesäloma.

Näistä kesällä 1919 kuvatuista elokuvista jälkimmäinen on valitettavasti tuhoutunut esityskelvottomaksi. Pöllövaarasta on sen sijaan saatu työstettyä kelvollinen näytöskopio, jonka välitekstit eivät tosin ole enää alkuperäiset, vaan ne on suunniteltu ”ajan hengen mukaan”. Vaikeista lähtökohdista huolimatta restauroijat ovat saaneet muokattua kokoon helposti seurattavan yksikelaisen, joka osoittautuu lopulta varsin mainioksi elokuvaksi.

Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus                  Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus

Elokuvan juoni on pääpiirteiltään hyvin tutunoloinen ristiriitaisuuksineen ja onnellisine loppuineen. Ylioppilas Pöllövaara on menossa kihloihin ja tarvitsee sitä varten kihlajaistodistuksen kaupungin tuomarilta. Kiireinen tuomari jättää työnsä kesken, jolloin hänen vaimonsa päättää tehdä Pöllövaaralle kepposen ja muuntelee todistusta nuorukaiselle epäedullisemmaksi. Itse kihlaustapahtumasta muodostuu katastrofi, mutta muutaman mutkan kautta asiat kuitenkin selkiytyvät ja kihlapari saa toisensa.

Elokuvaneuvos Kari Uusitalo nostaa ansiokkaassa Erkki Karu -kirjassaan Pöllövaaran vahvuuksiksi sisä- ja ulkokuvien onnistuneen limittämisen sekä Karun hallitseman elokuvakerronnan taidon. Yksinkertaisen, mutta silti toimivan tarinan lisäksi mainitsemisen arvoista on mielestäni myös Karun kehittelemä komiikka, joka on tarvittaessa vähäeleistä, mutta esimerkiksi Pöllövaaran epätoivoisen ratkaisun kohdalla sopivan absurdia. Jälkikäteen lisätyt välitekstit ovat muuten onnistuneita, mutta muutamassa kohtaa niiden ajoitusta olisi mielestäni pitänyt hieman tarkentaa. Vuonna 2008 tehty restaurointi on muilta osin moitteeton.

Karu sai elokuvansa Suomen Biografi Oy:n ohjelmistoon täytenumeroksi, joskaan se ei herättänyt suurta huomiota. Peruskivi oli Ylioppilas Pöllövaaran myötä kuitenkin muurattu ja tämän myötä Karun oli varmasti helpompaa alkaa luoda uutta yhtiötä, josta sukeutui sittemmin 1920-luvun suuri yksinvaltias, Suomi-Filmi, jonka päämiehenä Erkki Karu tullaan aina muistamaan.

YLIOPPILAS PÖLLÖVAARAN KIHLAUS, 1920 Suomi

Tuotanto: Suomen Biografi Osakeyhtiö Ohjaus: Erkki Karu Käsikirjoitus: Erkki Karu Kuvaus: Frans Ekebom Lavastus: Erkki Karu, Martti Tuukka Leikkaus: Erkki Karu, Frans Ekebom
Näyttelijät: Väinö Lehmus (ylioppilas Pöllövaara), Elli Karu (Pöllövaaran kihlattu), Erkki Karu (hovimestari), Kaarlo Aarni (vihkivieras), Martti Tuukka (tuomari), Elsa Aarni (tuomarin vaimo)

Lähdemateriaali ja kuvat: KAVI



© 25.7.2014 Kari Glödstaf