Le Giornate del Cinema Muto 2021

LE GIORNATE DEL CINEMA MUTO 2021

ONLINE EDITION


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Pohjois-Italian Pordenonessa järjestettävä Le Giornate del Cinema Muto -mykkäelokuvafestivaali juhli tänä syksynä 40-vuotista taivaltaan. Juhlia vietettiin sekä fyysisesti että koronatilanteen vuoksi kotiin jääneiden mykkäelokuvien ystävien iloksi myös online-versiona. Itse jättäydyin vielä tänä syksynä kotiin, mutta ensi vuonna aion palata pääkallopaikalle ja nauttia festivaalin antimista vanhaan malliin.

Pordenonen ohjelmisto tarjosi tänäkin vuonna useita eri teemoja. Saksalaisen elokuvan tuntemattoman näyttelijäsuuruuden Ellen Richterin ympärille koottu retrospektiivi sai paljon kehuja osakseen, kuten myös korealaiset ja australialaiset harvinaisuudetkin. Edellisvuosilta tuttu Nasty Women, erilaisia mielenkiintoisuuksia tarjoava Rediscoveries sekä käsikirjoittajien ympärille koottu Screenwriters olivat sarjoja, joita olisi mielellään ihaillut kotisohvaltakin käsin. Erityisen kiinnostunut olin Max Linderin viimeiseksi elokuvaksi jääneen Sirkuskreivistä (Max, der Zirkuskönig, 1925), mutta se ei sisältynyt striimauspalveluun.


Le Giornate del Cinema Muto 2021                  Le Giornate del Cinema Muto 2021

Jos paikalle päässeet saivat vahvan ja tasapainoisen ohjelmiston ihailtavakseen, samaa ei voi sanoa striimausversiosta, josta merkkiteokset puuttuivat lähes kokonaan. Korealainen Geomsa-wa yeseonsaeng (1948) edusti kotikatsojalle festivaalin parhaimmistoa, kun taas varsinaiset yleisötärpit oli jätetty fyysisen festivaalin vieraille. Pordenonen erikoisnäytöksistä ainoastaan Maciste Helvetissä (Maciste all’inferno, 1926) nähtiin kotikatsomoissa ja tämän vuotinen online-versio tuntuikin kauttaaltaan varsin köyhältä viime syksyyn verrattuna.

Antamani kritiikki on tietysti vain mielipideasia, mutta yhdessä kohtaa festivaali olisi voinut parantaa. Siinä missä viime vuonna lähetettiin ainakin donor-jäsenille kassia, paitaa ja katalogia, oli tämän vuoden tarjonta puhdas nolla - festivaalikatalogin voi tosin halutessaan tulostaa netistä, mutta eihän se ole koskaan sama asia kuin painettu kirjaversio.

Le Giornate del Cinema Muton juhlafestivaalit jättivät ainakin minulle siis hyvin ristiriitaisen maun, mutta toisaalta myönnän olevani jo kyllästynyt kaikenlaisiin striimaustapahtumiin ja kaipaan takaisin aidoille tapahtumapaikoille, joten kenties siksi vuodatukseni tuntuu kitkerältä. Tämäkin pettymys varmasti unohtuu ensi syksynä, kun pääsen taas kahden vuoden tauon jälkeen kapuamaan Teatro Verdin toiselle parvelle, omalle vakituiselle istumapaikalleni.



© 17.10.2021 Kari Glödstaf