Italian Pordenonessa järjestettäviä Le Giornate del Cinema Muto -mykkäelokuvafestivaaleja vietettiin tänä vuonna jo 43. kerran, itselleni osallistumiskerta itse pääkallopaikalla oli kahdeksas (vuosi 2017 jäi välistä, samoin koronavuodet 2020 ja 2021). Viime vuoden synnyttämä orastava innostus oli tosin tukahtua heti alkuunsa, kun ohjelmiston julkaisu kesti kestämistään. Lopulta festivaalielokuvat ilmoitettiin vain noin viikko ennen festivaalin alkamista, mikä on mielestäni aivan kelvottoman lyhyt aika. Onneksi en kuitenkaan itse kuulu myöhäisiin matkaanlähtijöihin, heille tuskin löytynee enää tuossa vaiheessa majoituspaikkoja koko kaupungista. Tämä on edelleen se suurin epäkohta, jonka haluaisin festivaaliorganisaation korjaavan. En myöskään pistäisi pahakseni kunnon ruokailutaukoja, mutta sen on näistä ongelmista pienempi.
TAIVAAN LAELTA VALTAMERIEN SYVYYKSIIN JA KAUKAISIIN MAIHIN
Kuten aina, elokuvateemoja riitti laidasta laitaan. Itseäni kiinnostivat etukäteen eniten Latinalainen Amerikka sekä Uzbekistan. Ensin mainitun teeman edustajista olin nähnyt aiemmin vain muutaman elokuvan Argentiinasta ja Brasiliasta, kun taas jälkimmäisestä en ainoatakaan. Toinen täytti odotukset vaivatta, kun taas toinen ei vastannut niihin juuri millään tasolla.
Latinalaisen Amerikan sarjaan oli valittu elokuvia kaikkiaan kymmenestä maasta. Etukäteen ajateltuna luulin näkeväni rikkaan ja monipuolisen kattauksen eri maista, mutta mielenkiintoni hyytyi varsin nopeasti. Ohjelmistoon oli valittu yllättävän paljon fragmentteja tai muita lyhennelmiä, sekä erilaisia dokumentteja kokoillan näytelmäelokuvien ollessa selvässä vähemmistössä. Nähtyjen elokuvien anti jäi siis valitettavan vähäiseksi, joskin mukaan mahtui muutama varsin miellyttäväkin tuttavuus. Chileläinen Como por un tubo (1919, kuva alh. vas.) avasi kiinnostavasti maan pitkää slapstick-tyylin perintöä, meksikolainen Santa (1918, kuva alh. oik.) kertoi vaikuttavasti tarinan perheensä hylkäämästä naisesta ja kuubalainen La virgen de la Caridad (1930) onnistui yhdistämään onnistuneesti sekä yhteiskuntaluokkien välisen draaman että sisällissodan jälkeisten omaisuusjärjestelyiden synnyttämät ongelmat.
Uzbekistanilainen mykkäelokuva on tällä haavaa pienessä nosteessa, kiitos maan kulttuurityöntekijöiden, jotka mainostavat elokuviaan useilla eri festivaaleilla. Sarja tarjosikin kosolti yllätyksiä ja vaikka meno olikin paikoin hyvin neuvostohurmeella höystettyä, se ei juurikaan haitannut. Ainoastaan viimeiseksi esitettyä Uning huquqia (1930) katsellessa alkoi hymyilyttää, sen verran hurjia vastakohtia esitettiin tehdastyöläisen ja vanhan aikakauden maanviljelijän välisen elämän paremmuudesta.
Luontodokumenteista mainittakoon ruotsalaisen luontokuvaajan Beng Bergin hienot lintudokumentit sekä J. Ernest Williamsonin Wonders of the Sea (1922), joka kertoi karulla tavalla, kuinka ihmisen sukellusharrastuksen jälkeen valtamerissä on uiskennellut enää yksi peto – ihminen itse. Lopun hain metsästys on näyttänyt aikalaiskatsojissa varmaan jännittävältä, nykyään sitä pitää lähinnä irvokkaana jäänteenä menneiltä ajoilta.
RESTAUROINTEJA JA LÖYTÖJÄ
Mykkäelokuvaklassikoihin keskittyvä Canon Revisited on ollut itselleni aina lähestulkoon rakkain teema, onhan suurten nimikkeiden katsominen isolta kankaalta aina palkitsevaa. Viime vuosina tähän osioon on tosin ilmestynyt mitä oudoimpia nimikkeitä, joita ei välttämättä voi mieltää edes siihen kuuluvaksi. Tämän vuoden kyseenalaisuus oli Cecil B. DeMillen vuonna 1915 ohjaama Chimmie Fadden Out West (1915), jota tuskin kukaan oli aiemmin nähnyt. Vastaavasti löytöihin keskittyvä Rediscoveries-sarja sisälsi Arthur von Gerlachin Verihäät Turinissa (1922), jonka paikka olisi ennemmin ollut Canon-sarjassa. Ehkä järjestäjillä on käynyt tässä joku virhe, muuten valintoja on vaikea ymmärtää.
Yksi omista kohokohdista oli Robert Wienen Raskolnikov (1923, kuva alh. vas.) täyspitkässä eli 142 minuutin muodossaan. Aiemmin vain lyhennelminä liikkunut elokuva kasvoi uuden, useasta eri lähteestä tehdyn restauroinnin myötä täyteen loistoonsa ja aiemmin varsin epämääräisesti tuskailleen päähenkilön aivoituksiin tuli tämän versio myötä huomattavasti enemmän sisältöä. Toivoa sopii, että jonain päivänä Raskolnikov saataisiin kotikeräilijänkin ulottuville ja elokuvan arvostus nostettua sille tasolle mille se kieltämättä kuuluu.
Innokkaimmin odottamieni elokuvien joukkoon lukeutunut Trilby (1915, kuva alh. oik.) ei sen sijaan täysin vakuuttanut. Maurice Tourneurin ohjaama draama oli kyllä erittäin vaikuttavasti tehty, mutta muilta osin se jätti toivomisen varaa. Trilby lienee myös yksi elokuvista, joka kirvoitti sosiaalisessa mediassa keskustelua ohjelmiston rasistisuudesta ja misogyniasta – elokuvan mystikko kun toi mieleen salaperäiset juutalaishahmot mykän elokuvan aikakaudelta. Sen verran Trilby jäi kuitenkin kaivelemaan, että mikäli elokuvasta tulee joskus kunnollinen julkaisu jakoon, pitää siihen tutustua uudelleen.
LOPUKSI
Pitkien päivien, ennätyksellisen täyteen ahdetun ohjelmiston sekä monien erikoisten nimikkeiden muodostama festivaali oli tavattoman rikas kokonaisuus. Itse en menettänyt sydäntäni kuin yhdelle uudelle elokuvalle, Oleg Frelikhin Eshon qizille (1931). Uskonnollisen hyväksikäytön mahdollistamaa julmuutta kuvattiin mielestäni hyvin uskottavasti ja neuvostoelokuvan parhaita perinteitä hyödyntäen. Siksi onkin valitettavaa, ettei kyseistä mestariteosta ollut sijoitettu festivaalin streamiin.
Toivomukseni voi olla turha, mutta ehkäpä joskus vielä näemme ohjelmistossa myös suomalaisia elokuvia. Edellisestä retrospektiivistä taitaa olla jo vuosisata, joten uudelle olisi kieltämättä tilausta. Siihen saakka on vain odotettava ja nautittava muiden maiden tarjonnasta.
KATSOTUT PITKÄT ELOKUVAT
Jakov Protazanov: Sorok pervyi (1926) – John Ford: Kolme huonoa miestä (3 Bad Men, 1926) – Iuldash Agzamov: Qlic (1935) – James Young: Driven From Home (1927) – Enrique Cornejo Villanueva: Luis Pardo (1927) – Robert Kouri: Del pingo al volante (1929) – Maurice Tourneur: Trilby (1915) – Mikhail Doronin: Ikkinchi xotin (1927) – King Vidor: Boheme-elämää (La Bohème, 1926) – Louis Feuillade: La Tare (1911) – Luis G. Peredo: Santa (1918) – Juan Antonio Borges Nicrossi: Almas de la Costa (1924) – Cecil B. DeMille: Chimmie Fadden Out West (1915) – Joe May: Dagfin (1926) – Vjatšeslav Viskovskij: Ajal Minorasi (1925) – Carl Lamac: Saxofoni-Lotte (Saxophon-Susi, 1928) – J. Ben-Dov: The Land of Promise (1924) – J. Ernest Williamson: Wonders of the Sea (1922) – Oleg Frelikh: Moxov Qiz (1928) – Maurice Elvey & Henry Otto: Nuoren rouvan seikkailu (Folly of Vanity, 1925) – Bengt Berg: Viimeiset kotkat (Sagan om den sista örnarna, 1923) – Arthur von Gerlach: Verihäät Turinissa (Vanina, 1922) – Richard Eichberg: Song (1928) – Charles Burguet & René Le Somptier: La Sultane de l’amour (1919) – Roque Funes: En el infierno del chaco (1932) – Harry Garson: For the Soul of Rafael (1920) – Fred C. Newmeyer & Sam Taylor: Ujo poika (Girl Shy, 1924) – Oleg Frelikh: Eshon qizi (1931) – Nadežda Zubova: Arabi (1930) – Herbert Blaché: Stronger Than Death (1920) – Robert Wiene: Raskolnikov (Raskolnikow, 1923) – Richard Eichberg: Katuperhonen (Großstadschmetterling, 1929) – Ramón Peón: La virgen de la Caridad (1930) – Grigorii Cherniak: Uning huquqi (1930)