GEOMSA-WA YEOSEONSAENG


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Korealaisen mykkäelokuvan yhyttäminen ei ole mikään helppo tehtävä edes nykyaikana, jolloin kaikki arkistot tuntuvat avautuneen ja erilaiset epäviralliset kopiot leviävät harrastajien kautta netissä. Syy on yksinkertainen: kaikista maassa ennen vuotta 1940 tehdyistä 230 mykkäelokuvasta vain 25 on säilynyt ja niistäkin usea kovin heikkokuntoisena. Niinpä ei olekaan ihme, että monen harrastajan mielestä Pordenonen Le Giornate del Cinema Muto -festivaalin vuoden 2021 ohjelmiston kohokohta oli Yun Dae-ryongin vuonna 1948 ohjaama Geomsa-wa yeoseonsaeng (engl. A Public Prosecutor and a Teacher) kaikkine esittelyineen.

Elokuva kertoo nuoresta alakoulun opettajasta Choista, joka ottaa sairaan isoäitinsä kanssa asuvan Jang-sonin hoteisiinsa, pitää tästä huolta ja antaa rahaa sekä ruokaa. Vastavuoroisesti poika lupaa tehdä kaikkensa, että pääsisi isona pois kurjasta elämästä ja saavuttaisi jotain suurta. Myöhemmin Choi muuttaa toiselle paikkakunnalle eikä kuule suojatistaan vuosikausiin, mutta epäonnekas sattuma saattaa heidät vielä yhteen tilanteessa, josta toisella heistä ei näytä olevan mahdollisuuksia selviytyä.

Geomsa-wa yeoseonsaeng                  Geomsa-wa yeoseonsaeng

Geomsa-wa yeoseonsaengin juonta ei voi millään tapaa pitää omaperäisenä eikä juuri kovin kekseliäänäkään, ja monessa muussa tapauksessa se olisikin uponnut kymmeniä kertoja kerrottujen tarinoiden joukkoon. Nyt ei kuitenkaan käy niin, sillä Yu pitää kokonaisuuden hyvin hyppysissään eikä innostu painottamaan turhia asioita. Hän ei tee hyväsydämisestä opettajasta pyhimystä, eikä anna Jang-sonin rypeä kurjuudessaan ja kerätä katsojilta sääliä, vaan hän kertoo asiat yksinkertaisesti ja hienovaraisesti. Loppuhuipentuma on vaarassa lipsahtaa imelyyden puolelle, mutta lopulta siltäkin vältytään.

Juonen kannalta vähintään yhtä kiinnostavaa on elokuvan miljöö. Koska korealainen mykkäelokuva on todellinen harvinaisuus ja maan historia olosuhteineen useimmille varsin vieras, ahmii katsoja ahnaasti kaikkia mahdollisia kaupunki- ja maisemakuvia saadakseen edes jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä maa on näyttänyt toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Historiasta kiinnostuneet palkitaankin useaan otteeseen, sillä elokuva sisältää jonkin verran kuvia Soulin kujista, kaduista ja niillä kulkevista raitiovaunuista.

Korealaisten mykkäelokuvien näyttelemistyyli ei ole itselleni millään muotoa tuttu, joten en osaa verrata pääosanesittäjien työskentelyä muihin aikalaisiinsa. Äkkiseltään ilmeet ja eleet näyttävät hyvin samanlaisilta kuin kiinalaisissa ja japanilaisissa elokuvissa, joten mitään raskasta ilmeilyä ei elokuvaan tutustuvien tarvitse pelätä. Elokuvan Myöhäinen valmistumisaika johtuu sodan jälkeisestä materiaalin puutteesta ja äänielokuvin esittämiseen sopivien projektoreiden vähyydestä.

GEOMSA-WA YEOSEONSAENG, 1948 Korea

Ohjaus: Yun Dae-ryong Käsikirjoitus: Yun Dae-ryong (Kim Choon-gwangin romaanista) Kuvaus: Park Hu-yeong
Näyttelijät: Lee Yeong-ae (opettaja Choi Yang-chun), Kim Dong-min (syyttäjä Min Jang-son), Park Sang-tae (Choin aviomies), Lee Up-dong (vankikarkuri)



© 7.10.2021 Kari Glödstaf