Ti Yu Huang Hou

TI YU HUANG HOU


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

”Omistettu niille ahkerille taistelijoille, jotka pyrkivät pitämään yllä todellista kilpailuhenkeä.”

Kiinalaisia mykkäelokuvia on markkinoilla niin vähän, että maan suurimpien osaajien ja tähtien edesottamuksiin on mahdollista tutustua oikeastaan vain elokuvakirjojen sivuilta. Heihin lukeutuu myös mainittavan uran laulajana ja näyttelijänä tehnyt, ”Kiinan Mae Westiksi” joskus nimetty Lili Li, jonka tunnettuus länsimaissa häviää varsin selvästi nuorena kuolleelle Ruan Lingyulle.

Lin muutamien julkaistujen elokuvien joukossa on hänen keskeisiin teoksiinsa lukeutunut Ti Yu Huang Hou (engl. Queen of Sports), jonka päähenkilönä on nuori pikajuoksija Lin Ying (Li). Maaseudulta suurkaupunkiin saapuva Ying saavuttaa suurta menestystä, mutta kokee myös suosion ja suuruuden varjopuolen, kun samassa juoksuseurassa olevat ystävykset päättävät pelata hänet pois palkintosijoilta.

Ti Yu Huang Hou on sekä tarinaltaan että toteutukseltaan hyvin länsimainen. Se ei ole ihme, sillä käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastannut Sun Yu oli paitsi amerikkalaisten elokuvien ihailija, myös opiskeli maassa 1920-luvulla. Liikkuva kamera ja ristikuvat, amerikkalaisista college-elokuvista otetut hahmot ja tarinan yleismaailmallinen opetus aidon kilpailuhengen säilyttämisestä voisivat olla missä päin maailmaa tehdystä elokuvasta tahansa. Propagandaa on mukana kosolti aina urheilemisen tärkeydestä maan suuruuden luomiseen. Värikkäimmät välitekstit esitetään elokuvan alkujaksossa, jossa suurkaupungin menoa ihmettelevä Lin Ying kertoo totuuksiaan Shanghaista.

- Mielestäni Shanghai on pieni ja epätavallinen paikka. Niin monet asunnot ovat likaisia, että ne näyttävät enemmän koiratarhalta. Myös ihmiset ovat erikoisia. Toiset ovat pelkkää luuta ja nahkaa, kun taas toiset syövät kuin lihavat siat.

Ti Yu Huang Hou                  Ti Yu Huang Hou

Kokonaisuus toimii kaikesta huolimatta mukavasti. Lili Li on tahollaan juuri niin pirteä ja ihastuttava kuin on varmasti haluttukin. Uskottavaksi urheilijaksi hänestä ei kuitenkaan ole, sen verran selkeästi elokuvaa varten kuvatut kohtaukset erottuvat mukaan liitetyistä oikeista kilpailujaksoista ja Lin urheilutaidotkin tuntuvat olevan lähempänä amatöörejä kuin ammattilaisia. Muiden näyttelijöiden roolihahmoja ei ole esitelty, mutta itse onnistuin tunnistamaan muutamissa muissakin kiinalaistuotannoissa hauskuuttaneen Langen Hanin kentänhoitajan roolissa.

Ti Yu Huang Hou ei ole elokuvahistoriaa mullistava teos, vaan pikemminkin kepeä puolitoistatuntinen viihdepala, jossa propagandakaan ei ole häiritsevän jyräävää. Mukavasti eteenpäin kulkeva, urheilemisen ja liikunnan tärkeyttä sopivasti alleviivaava tarina ja hienosti rooleihinsa eläytyneet näyttelijät Lili Lin johdolla tekevät tästä elokuvasta mielenkiintoisen haastajan vastaaville amerikkalaiselokuville ja siksi sen parissa onkin helppo viihtyä.

- Hmm, kuningatar… Kaikki haluavat olla kuningattaria. Kaikki palvovat kuningatarta – ja eräänä päivänä he myös hautaavat kuningattarensa.

TI YU HUANG HOU, 1934 Kiina

Ohjaus: Yu Sun Käsikirjoitus: Yu Sun
Näyttelijät: Lili Li (Lin Ying), Langen Han (kentänhoitaja), Yi Zhang (Yunpeng), Lu Bai, Feiguang He, Jiqun Liu



© 7.4.2016 Kari Glödstaf