Blue Blazes Rawden

PERÄ-POHJOLAN URHO


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

”Yksi asia on valkokankaalla yhtä varma kuin kuolema ja verot – se, että William S. Hart muuttuu elokuvansa edetessä pahasta kaverista hyväksi.” Motion Picture Magazine, 1918

Kivikasvoinen William S. Hart ei ollut kaikkein kokeilevimpia mykkäelokuvatähtiä. Lukuisat tarinat roistoista, jotka löytävät rakkauden kautta uuden näkökulman elämään ja rauhan sisimpäänsä, olivat Hartin tunnusmerkki. Aikalaisia se ei tuntunut haittaavan, sillä Hartin suuri suosio kesti kymmenisen vuotta ja olisi kenties kestänyt kauemminkin, ellei ikä olisi muodostunut esteeksi. Hartin viimeinen elokuva, Aavikon kulkuri, valmistui vuonna 1925, jolloin tähti oli jo kuudenkymmenen.

Blue Blazes Rawden                  Blue Blazes Rawden

Hartin laaja filmografia on hyvin westernpitoinen, joten siksi onkin mukavaa poimia hieman toisenlaiseen ympäristöön sijoittuva elokuva katsottavaksi. Siihenpä Kanadan suuriin metsiin sijoittuvan Perä-Pohjolan urhon erikoisuudet loppuvatkin. Öykkärimäinen ja äkkipikainen Jim Rawden (Hart) murhaa kylmäverisesti erään miehen (Robert McKim) ja ottaa tämän saluunan haltuunsa.

Vähän ajan kuluttua paikalle saapuu murhatun miehen veli (Robert Gordon) ja heidän iäkäs äitinsä (Gertrude Claire). Totuus tapahtuneesta ei saa tulla julki, sillä se murtaisi vanhan äidin sydämen. Hartin on siis valehdeltava, mutta kuinka kauan se onnistuu, sillä vieraat ihastuvat häneen rehtiin persoonaansa ja pyytävät häntä tulemaan kanssaan sivistyksen pariin.

Perä-Pohjolan urho on elokuva, jota ei kannata valita katselulistalle ainakaan kovin pitkän Hart-sarjan päätteeksi. Vaikka tarina onkin sijoitettu kauas aavoilta preerioilta ja pölyisistä lännenkylistä, on lopputulos käytännössä sama kuin hänen westerneissään. Hieman uutta vivahdetta Hartin esittämiin hahmoihin saadaan Rawdenin kärsiessä omatunnontuskia tekemänsä verityön vuoksi, mutta tätäkään ei loppujen lopuksi kehitellä sen enempää. Itse harmittelen myös sitä, ettei elokuvan jylhää luontoa käytetä hyväksi, vaan suurin osa tapahtumista käydään saluunassa. Loppuratkaisu on yksinkertainen ja onnistunut.

Blue Blazes Rawden                  Blue Blazes Rawden

William S. Hart toisti samoja hahmoja elokuvasta toiseen, mutta Perä-Pohjolan urhossa hän otti näyttelemisessä askeleen eteenpäin. Tällä kertaa Hartin hahmossa on ripaus enemmän aitoutta ja humaanisuutta kuin monissa aiemmissa rooleissaan yhteensä. Alku ei tosin lupaa hyvää, sillä tähden otteet ovat kauttaaltaan turhan korostettuja ja teatraalisia. Muu näyttelijäryhmä jää taustalle, Erich von Stroheimin elokuvista tutun Maude Georgenkaan ei tarvitse pystyä muuhun kuin palkkashekkinsä lunastamiseen.

Perä-Pohjolan urho menestyi aikoinaan kelvollisesti, mutta on menettänyt vuosien saatossa tehoaan roimasti. Nykykatsoja ei välttämättä jaksa innostua ponnettomasta tarinasta, mutta Hartin roolisuorituksen hienoutta ei sovi vähätellä. On harmi, ettei Hart työskennellyt urallaan kenenkään suuren nimen kanssa, sillä todennäköisesti hänellä olisi ollut paukkuja parempaankin kuin mitä nämä hänen rutiinielokuvansa suurimmalta osin ovat.

BLUE BLAZES RAWDEN, 1918 Yhdysvallat

Tuotanto: Artcraft Pictures Corporation, William S. Hart Productions Ohjaus: William S. Hart Käsikirjoitus: J. G. Hawks (omasta tarinastaan) Kuvaus: Joe August Lavastus: G. Harold Percival
Näyttelijät: William S. Hart (Jim ”Blue Blazes” Rawden), Maude George (Babette DuFresne), Robert McKim (“Ladyfingers” Hilgard), Gertrude Claire (äiti Hilgard), Robert Gordon (Eric Hilgard), Hart Hoxie (Joe La Barge)



© 12.10.2012 Kari Glödstaf