Ruan Lingyu

RUAN LINGYU

s. 26.4.1910 Shanghai, Kiina

k. 8.3.1935 Shanghai, Kiina


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Maaliskuun 9. päivä vuonna 1935 piti olla tärkeä kiinalaiselle elokuvatähdelle, Ruan Lingyulle. Hänet oli nimittäin haastettu entisen miesystävänsä Zhang Damin taholta oikeuteen, jossa oli tarkoitus käsitellä tähden piakkoin päättyvän korvausmaksun jatkamista ja tämän uuden miesystävän kaksinnaimissyytteitä. Ruan Lingyu oli ollut jo jonkin aikaa skandaalilehdistön hampaissa epäkelvoksi väitetyn elämäntyylinsä vuoksi, joten oikeudenkäynnistä oli odotettavissa pitkä ja raskas, mitään ja ketään säästämätön prosessi.

Oikeudenkäyntiä ei kuitenkaan koskaan tullut, sillä mediahöykytykseen kyllästynyt Ruan Lingyu teki itsemurhan vain päivää aikaisemmin unilääkkeillä. Jälkeensä jättämissään viesteissä hän ei niinkään syyttänyt Zhang Damia epätoivoisesta ratkaisustaan, vaan vieritti pikemminkin syyn uuden miesystävänsä, liikemies Tang Jishanin harteille. Väkivaltaiseksi syytetyn Tangin kerrottiin pettäneen Ruania heidän suhteensa aikana, mikä olisi median raadollisuuden lisäksi ollut ratkaiseva syy itsemurhan tekoon. Tähden hautajaisista tuli todellinen mediatapahtuma ja katujen varsilla kerrotaan olleen monta sataa tuhatta surijaa.

RUAN LINGYUN TARINA
Elokuvamaailma on täynnä tuhkimotarinoita, eikä Ruan Lingyu muodosta poikkeusta niihin kuin surullisen loppunsa osalta. Shanghaissa syntyneen Ruan Fenggenin lapsuus ei ollut helppo, sillä perhe eli varsin vaatimatonta elämää tehdastyöläisenä työskennelleen isän pitäessä huolta heidän hyvinvoinnistaan. Elämä muuttui muutamassa vuodessa entistä vaikeammaksi: ensin Ruanin sisar kuoli vain kolmevuotiaana ja pari vuotta tämän jälkeen tuberkuloosi vei isän. Äiti alkoi työskennellä palvelijana ja kodinhoitajana Ruanin auttaessa minkä pystyi. Kun Ruan täytti kahdeksan, äiti lähetti hänet kouluun.

Ruan vaihtoi koulussa ollessaan nimensä Fenggenistä Yuyingiksi. Hän osoitti jo varhain kiinnostusta näyttelemiseen ja jätti lopulta koulunsakin kesken saavuttaakseen haluamansa. Ruan oli tuolloin 16-vuotias. Samoihin aikoihin hän alkoi viihtyä äitinsä entisen palveluspaikan pojan, Zhang Daminin kanssa. Zhangin äiti ei hyväksynyt eri yhteiskuntaluokkaan kuuluvaa Ruania, eikä pari mennyt näin ollen koskaan naimisiin. Se tuskin haittasi uhkapeleihin rahansa sijoittanutta Zhangia, jolle tuntui olleen tärkeintä Ruanin näyttelemisestä saadut tulot, joilla maksaa pelivelkojaan. Onneton, väkivaltaakin sisältänyt yhteiselo kesti aina vuoteen 1932 asti.

Jos Ruanilla meni huonosti siviilissä, oli elämä elokuvien maailmassa makeampaa. Hän aloitti uransa valkokankaalla vuonna 1927 ja vaihtoi hyvin pian tämän jälkeen nimensä Ruan Lingyuksi. Kiinalaisen elokuvan menestyksen aika oli juuri alkamassa, joten Ruan osui alalle juuri oikeaan aikaan. Ensimmäinen yritys ei sujunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, sillä näyttelijään tyytymätön ohjaaja Bu Wancang kehotti näyttelijää lähtemään kotiin kesken kuvausten, sen verran heikosti Ruan oli kohtauksistaan suoriutunut. Hän sai kuitenkin uuden mahdollisuuden, eikä jättänyt sitä käyttämättä. Vuonna 1927 ensi-iltansa saaneen Guaming De Fuqin (engl. Husband and Wife in Name) myötä Ruan Lingyu jäi pysyvästi elokuvan maailmaan.

Ensimmäistä merkittävää elokuvaa hän joutui tosin odottamaan vuoteen 1929, jolloin hän siirtyi vastikään perustetun Huabei-yhtiön palvelukseen. Huabeissa työskenteli myös tuleva suurohjaaja Sun Yu, jonka kanssa tehty Gudu chungmeng (engl. Spring Dream in the Old Capital) oli huomattava menestys. Pian Huabei vaihtoi nimensä Lianhua Film Companyksi ja Ruan Lingyusta tuli yhtiön johtava näyttelijä. Hän teki enemmän pääosia kuin yhtiön muut naisnäyttelijät ja hänestä sukeutui nopeasti koko maan suurin naispuolinen elokuvatähti. ”Kiinalaisen elokuvan Greta Garboksi” nimetty Ruan sai rinnalleen ”Shanghain Rudolph Valentinon”, korealaislähtöisen Jin Yan ja ohjaajikseen maan nimekkäimmät tekijät.

Ruan Lingyu oli uransa huipulla, mutta ongelmat yksityiselämässä eivät ottaneet laantuakseen. Hän erosi Zhang Damista, mutta tarjosi tälle jostain syystä kuukausittaisen elatustuen kahden vuoden ajaksi, ”vanhojen aikojen vuoksi”. Uusi miesystävä, teen myynnillä omaisuutensa tehnyt Tang Jishan ei osoittautunut kuitenkaan sen paremmaksi valinnaksi: väkivaltaisuusepäilyt ja syytteet kaksinnaimisesta osoittivat, että Ruan Lingyu oli ajautunut ojasta allikkoon. Tähän kun lisää vielä sen, että hän teki elokuvia lähes katkeamattomalla tahdilla, nuoren näyttelijättären elämä alkoi ajautua kaaokseen. Lopulta hän teki epätoivoisen ratkaisun ja riisti henkensä vain 24-vuotiaana.

TUNTEMATON SUURUUS
Ruan Lingyun tuntemattomuus johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kiinalaista mykkäelokuvaa ole ollut liiemmin saatavilla länsimaissa. Onneksi tilanne on tätä nykyä hivenen korjautunut ja etenkin amerikkalaisista nettikaupoista on mahdollista hankkia kiinalaisia elokuvia myös omiin kokoelmiin – on kuitenkin hyvä muistaa, että nimikkeiden määrä on erittäin rajallinen ja laatu usein keskinkertainen. Sekin on tosin parempi kuin ei mitään.

Ruan Lingyuta verrattiin aikoinaan Greta Garboon, eikä aiheetta. Peter von Baghin mukaan kiinalaistähti oli Garboa monipuolisempi ja kenties näin saattoi ollakin. Laajamittaista arviointia on kuitenkin mahdotonta tehdä, sillä Ruanin tekemistä 29 elokuvasta ainoastaan kourallinen on säilynyt. Niidenkin perusteella on kuitenkin helppo todeta, että hänessä oli Garbon veroista magnetismia, jolla hän pystyi hallitsemaan valkokangasta haluamallaan tavalla. Hän ei ollut myöskään pelkkä kaunis kasvo, vaan hienostunut, hahmoihinsa luonnollisuutta ja syvyyttä vaivattoman oloisesti saanut näyttelijäsuuruus, joka olisi todennäköisesti pärjännyt myös äänielokuvissa.

Ruan Lingyun tunnetuin elokuva on vuonna 1934 valmistunut, Yonggang Wun ohjaama Shen nu (”Jumalatar”), jossa Ruan esittää prostituoituna työskentelevää yksinhuoltajaa. Elämässään epäonnistuneen naisen yritykset päästä osaksi yhteisöä romuttuvat, kun hänen ammattinsa tulee naapuruston naisten tietoon. Lopulta Ruanin hahmolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tarjota pojalleen uusi elämä tavalla, jota elokuvan nähnyt tuskin ihan äkkiä unohtaa. Elokuvahistorian tuntemattomiin mestariteoksiin lukeutuva Shen nu on elokuva, johon kannattaa tutustua vaikka pelkästään Ruan Lingyun mahtavan roolisuorituksen ansiosta – loistava teos se on toki muutenkin.

LÄHTEET: Peter von Bagh: Elokuvan historia, Otava, Helsinki 1998.
Richard J. Meyer: Ruan Ling-Yu: The Goddess of Shanghai, Hong Kong University Press, Hong Kong 2005.
The Chinese Mirror: A Journal of Chinese Film History: www.chinesemirror.com
Chinese Movie Database: www.dianying.com
Wikipedia: www.wikipedia.com

RUAN LINGYU MYKKÄELOKUVASIVUSTOLLA
  • Yi jian mei (1931)
  • Tao hua qi xue ji (1931)
  • Shen nu (1934)


  • © 1.8.2013 Kari Glödstaf