ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

King Vidorin Suuren paraatin (1925) saavuttaman maailmanmenestyksen myötä myös muut yhtiöt alkoivat periamerikkalaiseen tapaan tehdä suuren budjetin sotaelokuvia. Ensimmäisenä mukaan ehti Fox, joka filmasi suositun näytelmän pohjalta Kilpakosijat (1926), tarinan kahdesta samaan ranskalaisnaiseen rakastuneesta amerikkalaissotilaasta. Tämän jälkeen vuoro siirtyi Paramountille, jonka Siivet oli vuoden 1927 suurimpia menestyksiä ja kehuttu klassikko edelleen. Elokuvalle myönnettiin kaikkien aikojen ensimmäinen parhaan elokuvan Oscar-palkinto, sen menestys nosti ohjaajansa William A. Wellmanin kuuluisuuteen sekä edesauttoi lyhyen visiitin elokuvassa tekevän Gary Cooperin nousua tähteyteen.

Sodassa kaatuneiden lentäjien muistolle alkutekstien mukaan omistettu Siivet kertoo kahdesta sotaan lähtevästä nuorukaisesta, Jackista ja Davidista (Charles "Buddy" Rogers, Richard Arlen). Ilmavoimiin pestautuvat nuorukaiset eivät voi ensi alkuun sietää toisiaan, mutta ennen kuin heidän koulutusaikansa on päättynyt, on heistä tullut ylimpiä ystävyksiä. Sodassa he taistelevat rinta rinnan palkintoja ja kunniaa keräten sekä kaukorakastavat samaa tyttöä (Jobyna Ralston), vaikka Jackilla on muitakin ihailijoita (Clara Bow).

Siivet muistetaan paitsi asemastaan Oscar-palkintojen historiasta, myös näyttävästä toteutuksesta. Itsekin lentäjänä sodan aikana toiminut Wellman on luonut varsinkin lentokohtauksista erittäin vauhdikkaita – realismia niihin saatiin kuvaamalla ilmataistelut motorisoiduilla kameroilla, joten minkäänlaisista trikkiotoksista ei tämän elokuvan kohdalla ole kyse. Vidorin mestariteoksen myötä tapahtumien realistiseen esittämistapaan alettiin kiinnittää aiempaa enemmän huomiota, joten Wellmankin sai käyttöönsä tuhansia sotaan osallistuneita sotilaita ja upseereita. Kun tähän lisätään vielä sotaministeriön apu ja tuki sekä kahden miljoonan dollarin budjetti, ei ihme, että sotakohtaukset ovat mykän elokuvan parhaimmistoa – varsinkin liittoutuneiden viimeinen suurhyökkäys on mieleenpainuva ja vaikuttava.

Siihenpä elokuvan hienoudet käytännössä loppuvatkin. Puhtaana sotaelokuvana Siivet lentäisi huomattavasti vakaammin ja korkeammalla, mutta nyt mukaan liitetyt ihmissuhdekiemurat pakottavat sen mahalaskuun. Romanssiviritelmät paitsi rikkovat tarinan rytmin ja intensiteetin – Jackin ja Maryn kohtaaminen Pariisissa on tästä hyvä esimerkki – ovat kovin hataria ja päälle liimatun oloisia. Tarinan hahmotkaan eivät ole järin kiinnostavia, joten heidän kohtalonsa ei juuri kosketa, olkoonkin, että sentimentaalisella lopetuksella on varmasti myös puolestapuhujansa.

Erityismaininta pitää antaa Julian Johnsonin väliteksteille. Paitsi että Siivet sisältää niitä yllättävän paljon ollakseen vuosikymmenen loppupuolen tuotos, ovat ne monin paikoin jopa ala-arvoisia. Tekstit paljastavat monin paikoin kohtaukset etukäteen ja sisältävät latteita isänmaallisuuksia. "Vain rohkeimmat uskaltautuivat värväytyä" tai "Hän lähti sotaan poikasena mutta palasi miehenä" tuovat mieleen sodanaikaiset värväys- ja propagandaelokuvat. Amerikkalaisille moiset sankaruuden ylistykset voivat hyvinkin mennä läpi, mutta muulla katsojakunnalla saattaa niiden sulattaminen olla huomattavasti vaikeampaa.

Paramount kiinnitti rooleihin yhtiön nuoret tähdet, eikä heissä suurempaa moittimista olekaan. Nimekkäästä näyttelijäkatraasta huolimatta huomio kiinnittyy väkisinkin Cooperiin, joka pelkällä läsnäolollaan varastaa kohtauksen Arlenin ja Rogersin kaltaisilta tähtinäyttelijöiltä. Cooperin karisma ja hänen hahmonsa, kadetti Whiten sankarillinen kuolema kiinnitti elokuvayleisön huomion niin vahvasti, että Paramountille alkoi tulvia ihailija- ja kyselykirjeitä sivuosanäyttelijää koskien. Aiemmin varsin vaatimattomissa rooleissa esiintyneestä Cooperista tuli tämän elokuvan myötä varteenotettava valkokangaspersoona.

Oscar-palkinnot eivät juuri koskaan ole olleet tae mistään elämää suuremmasta elokuvanautinnosta ja Siivet onkin jälleen yksi osoitus Akatemian käsittämättömistä valinnoista. Se ei kilpaillut samassa sarjassa kuin niin ikään Oscar-palkinnon voittanut Murnaun Auringonnousu (1927), mutta onnistui tahollaan selättämään mm. Frank Borzagen hienon melodraaman Seitsemäs taivas (1927). Upeat sotakohtaukset eivät yksin riitä kannattelemaan Wellmanin elokuvaa, joten aika on syönyt suurimman osan sen tehoista. Kertakatsomisen arvoinen jo pelkän asemansa vuoksi, toinen katselukerta on jo melko sietämätön.

WINGS, 1927 Yhdysvallat

Tuotanto: Paramount Ohjaus: William A. Wellman Käsikirjoitus: Hope Loring, Louis D. Lighton (John Monk Saundersin tarinasta) Kuvaus: Harry Perry Lavastus: Hans Dreier Leikkaus: E. Lloyd Sheldon, Lucien Hubbard Musiikki: J. S. Zamecnik Puvustus: Travis Banton, Edith Head Välitekstit: Julian Johnson
Näyttelijät: Charles "Buddy" Rogers (Jack Powell), Richard Arlen (David Armstrong), Clara Bow (Mary Preston), Jobyna Ralston (Sylvia Lewis), El Brender (Herman Schwimpf), Gary Cooper (kadetti White), Henry B. Walthall (Davidin isä), Julia Swayne Gordon (Davidin äiti)