Smouldering Fire

SMOULDERING FIRES


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Clarence Brown on ohjaaja, jota harvemmin nostetaan suurten tekijöiden joukkoon. Useimmille hän näyttäytyy paitsi Greta Garbon vakio-ohjaajana, myös rutiinityöläisenä, joka työskenteli miten tuottajat ja studiopäälliköt halusivat. Ehkä niin olikin – siitä todisteena pitkä ura Louis B. Mayerin ja Irving Thalbergin hallinnoimalla MGM:llä – mutta siinä sivussa hän ohjasi useita korkealaatuisia elokuvia. Valitettavan moni näistä on jo aiheetta unohtunut, mutta aina toisinaan niitä on maailmalta yhytettävissä. Yksi Brownin tuntemattomista hienouksista on Universalille valmistunut Smouldering Fires, tasapainoinen draama, joka voisi toteutuksensa puolesta hyvinkin olla muutaman vuosikymmenen nuorempi tapaus.

Naisten menestymisen liikemaailmassa väitetään olevan kovemman työn takana kuin miesten. Menestyneitä naisia pidetään kylminä, laskelmoivina ja inhimillisyyden unohtaneina. Tällainen on myös Jane Vale (Pauline Frederick), isänsä perustaman vaatetehtaan johtaja ja omistaja, joka jakelee potkuja alaisilleen milloin mistäkin syystä. Kunnes hän tapaa nuoren työntekijänsä Robertin (Malcolm McGregor), joka uskaltaa sanoa naiselle suorat sanat. Jane huomaa, että elämässä on muutakin kuin liiketoimet ja antautuu suhteeseen itseään huomattavasti nuoremman miehen kanssa.

Nuorten miesten kanssa flirttailevista puumanaisista on kohistu roskalehdistössä muutaman viime vuoden aikana sen verran ahkerasti, että hätäisimmät voisivat luulla kyseessä olevan viime vuosien ilmiö tai vähintäänkin lehtimiesten synnyttämä myytti. Näin ei tietenkään ole, onhan nuorempiin miehiin rakastuneita naisia ollut aina – aivan kuten päinvastoinkin. Elokuviin heitä on eksynyt satunnaisesti, tunnetuimpana kenties Jane Wymanin ja Rock Hudsonin rakkaustarina Douglas Sirkin unohtumattomassa melodraamassa Kaikki minkä taivas sallii (1955).

Smouldering Fire                  Smouldering Fire

Yhteistä näille elokuville ja tosielämän suhteille on se, että näin päin tapahtuneena se koetaan ainakin ulkopuolisten taholta mahdottomaksi. Ikäeron ymmärtäminen on mahdotonta ja nainen nähdään poikkeuksetta uhrina, jota nuori mies pyörittää miten haluaa. Kyseessä ei ainakaan voi olla aito rakkaus, sillä eiväthän miehet kauan jaksa katsella vanhempaa naista, vaan alkavat vilkuilla nuorempien suuntaan. Toisin kuin Sirkin elokuvassa, jossa rakastavaiset saivat toisensa ulkomaailman epäilyistä huolimatta, suuntaa Smouldering Fires varsin nopeasti toisille urille: kuvaan astuu Jane Valen nuorempi sisar Dorothy (Laura La Plante), eikä aikaakaan kun hänellä ja Robertilla on suhde. Kohtaus, jossa Jane saa selville sisarensa tunteet hänen aviomiestään kohtaan, on ihailtavan yksinkertaisesti toteutettu.

Smouldering Fires ihastuttaa ennen kaikkea luonnollisuudellaan ja tarkkanäköisyydellään. Toteutukseltaan se on kiihkoton ja aikuismainen - jopa rohkeakin - ainoastaan loppupuolella alkaa ilmetä liiallista toistoa ja iällä leikkimistä. En myöskään täysin allekirjoita elokuvan väitettä, jonka mukaan nainen on valmis tekemään lähestulkoon mitä vain miellyttääkseen miestään. Loppuratkaisu on yllättävän poikkeava ja toimii tämän elokuvan kohdalla erinomaisesti.

Brown oli varmaotteinen näyttelijöiden ohjaaja, jonka käsitteli taitavasti niin Garboa, Gilbertiä, Valentinoa kuin Norma Talmadgeakin. Siksi ei olekaan yllättävää, että tämänkin elokuvan näyttelijäryhmä tekee laatutyötä alusta loppuun. Erityisen mainio on naispääosaa esittävä Pauline Frederick, joka muuntautuu kylmäkiskoisesta tehtaanjohtajasta rakastuneeksi keski-ikäiseksi naiseksi ihastuttavan luonnollisella tavalla. Myös Malcolm McGregor ja Laura La Plante vakuuttavat ja saavat lyhyisiin kiihkeisiin tuokioihinsa aitoa tunnetta. Tully Marshall on tehtaan johtoportaan jäsenenä oma varmaotteinen itsensä, vaikka hänen ei tarvitse tällä kertaa paljoa tehdäkään.

SMOULDERING FIRES, 1925 Yhdysvallat

Tuotanto: Universal Ohjaus: Clarence Brown Käsikirjoitus: Sada Cowan, Howard Higgin (heidän ja Margaret Delandin tarinasta) Kuvaus: Jackson Rose Lavastus: Leo E. Kuter Leikkaus: Edward Schroeder Välitekstit: Dwinelle Benthall, Melville W. Brown
Näyttelijät: Pauline Frederick (Jane Vale), Laura La Plante (Dorothy Vale), Malcolm McGregor (Robert Elliott), Tully Marshall (Scotty), Wanda Hawley (Lucy), Helen Lynch (Kate Brown), George Cooper (Mugsy)



© 4.8.2015 Kari Glödstaf