VANHAA JA UUTTA
”Vain työskentelemällä yhdessä pystymme saavuttamaan vaurautta.”
Maaseudun murros oli ajankohtainen aihe 1920-luvun loppupuolen Neuvostoliitossa ja myös Sergei Eisenstein alkoi työstää siitä omaa versiotaan pian Panssarilaiva Potemkinin valmistumisen jälkeen. Eisensteinin hahmotelmille tuli pian kuitenkin katkos, kun valtiovalta määräsi hänet tekemään elokuvan vallankumouksen kymmenvuotisjuhlia varten. Niinpä Eisenstein teki Lokakuun ennen kuin palasi alkuperäisen suunnitelmansa pariin. Maaseudun muutoksesta kertova Vanhaa ja uutta valmistui vuonna 1929, samoihin aikoihin kuin Aleksandr Dovženkon Maa ja Nikolai Shpikovskin Khlib.
Eisensteinin elokuva kertoo köyhästä talonpoikaisnaisesta, Marfa Lapkinasta, joka viettää päivänsä pelloilla kuten kaikki muutkin. Kurjuus näkyy kaikkialla ja etenkin ne perheet, joilla ei ole varaa hevoseen, ovat heikoimmilla. Koko maaseudun kärsimys rinnastuu auran eteen valjastetun lehmän kuolemaan: näin ei voi jatkua, maaseudun on yhdistyttävä. Vanhojen tapojen ja asenteiden muuttaminen ei käy helposti, varsinkaan kun pääomaa ei muutoksen rahoittamiseen liiemmälti ole.
Vanhaa ja uutta on Eisensteinin mykkäelokuvista tuntemattomin ja harvemmin esitetty. Olisi liian helppoa selittää tämän johtuvan vallankumoustrilogian ylivertaisuudesta tai ohjaajan tämän jälkeen tekemästä maailmanmatkasta, joka vei hänet Pariisin ja Hollywoodin kautta Meksikoon ja jonka tärkeimpänä perintönä saimme keskeneräiseksi jääneen Que Viva Mexicon! kaikkine sen tuotantovaikeuksista kertovine informaatioineen. Valitettavana tosiasiana pidän sitä, että vaikka Vanhaa ja uutta onkin suurella ammattitaidolla tehty, muutamia suorastaan järisyttävän tyylikkäitä kuvia sisältävä elokuva, siitä puuttuu sielu: se on enemmän tilaustyön makuinen teos kuin vaikkapa Lokakuu, jota monet tuntuvat pitävän Eisensteinin kylmäkiskoisimpana työnä.
Eisenstein jättäytyy maaseutuelokuvassaan kauemmas katsojasta kuin luonnonlyriikkaan ja maanviljelijöiden vanhoihin tapoihin tukeutuva Dovženko tai työn merkitystä korostava Shpikovski. Sen vuoksi elokuvan henkilöiden ja yleisön välille ei pääse syntymään yhteyttä. Katsoja ei tunne sydämensä pohjassa samanlaista iloa härän ostamisesta tai traktorin saapumisesta kuin mitä hän tunsi tsaarin valtarakenteiden murtumisesta tai Potemkinin matruusien yhteisöllisyydestä. Ei myöskään samanlaista voimattomuutta maaseudun kurjuutta tarkkaillessaan kuin vaikkapa seuratessaan työläisten päivittäisiä ongelmia elokuvassa Lakko.
Ohjaaja on saattanut huomata tämän ongelman itsekin ja pyrkinyt lieventämään elokuvan tosikkomaisuutta muutamilla humoristisilla ratkaisuilla. Lehmille järjestetyt häät ovat orgastisessa huipentumassaan lapselliset, mutta lopun traktoritemppuilut sen sijaan kekseliäät ja enemmän ohjaajansa oloiset. Etenkin lopussa nähtävä traktoriarmeijan ”sodanjulistus” maata vastaan on hieno: siinä lähdetään tekemään tulevien maanviljelijäsukupolvien elämästä helpompaa kuin mitä sen on aiemmin ollut. Viimeisessä jaksossa näytetään, mitä periksi antamattomuudella ja ahkeruudella on mahdollista saavuttaa.
Kaikista näistä moitteista huolimatta pidän Vanhaa ja uutta hyvänä ja vaikuttavana elokuvana ja harmittelen ainoastaan sitä, että Eisenstein olisi saanut siitä vieläkin paremman. Mutta kuten olen muutaman kerran aikaisemminkin todennut, mestareiden kuolemattomat elokuvat voivat luoda heille myös painolastin, sillä näin heikommaksi luokitellut teokset olisivat monen muun tekijän filmografiassa loistavia. Näin myös tämän elokuvan kohdalla, vaikka en sitä Dovženkon tai Shpikovskin maaseutukuvausten veroisena pidäkään.
Elokuvasta on olemassa monia erimittaisia versioita ja julkaisuja. Joudun valitettavasti myöntämään, etten ole koskaan nähnyt Vanhaa ja uutta sen enempää teatterissa kuin hyvältä julkaisultakaan, joten mielipiteeni saattaa muuttua hyvinkin radikaalisti sellaisen jälkeen. Elokuvan pisin, jonkin verran yli kaksituntinen versio on vuodelta 1998.
Tuotanto: Sovkino
Ohjaus: Sergei Eisenstein
Käsikirjoitus: Sergei Eisenstein, Grigori Aleksandrov
Kuvaus: Eduard Tissé, Vladimir Popov
Lavastus: Aleksei Burov, Vasili Kovligin
Leikkaus: Sergei Eisenstein, Grigori Aleksandrov
Näyttelijät: Marfa Lapkina (Marfa, talonpoikaisnainen), M. Ivanin (hänen poikansa), Vasja Buzenkov (meijerin johtaja), Konstantin Vasiljev (traktorinkuljettaja), J. Suhareva (noita), Nezhnikov (Miroshkin, opettaja), G. Matvei (pappi)