SUOSIKKIELOKUVAT VUOSITTAIN

1916


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Twitterissä liikkui vuoden 2019 lopulla kysely eri vuosien suosikkielokuvista. En muista aiemmin tehneeni tuollaisia listoja, mutta koska puuha osoittautui sen verran hauskaksi, otin itsekin osaa kyselyketjuun. Listasin siihen alun perin suosikkejani vuosilta 1900-1930, mutta koska lyhytelokuvat ovat minulle vielä suhteellisen tuntematonta aluetta, päätin jättää elokuvan varhaiset vuodet sikseen. Tälle sivulle olen valinnut kolme merkkiteosta vuodelta 1916. Arvostelut on otettu vuonna 2018 ilmestyneestä kirjastani 1000 Mykkäelokuvaa: Sirpaleita elokuvan kulta-ajalta (Kustantamo Helmivyö) ja sen työn alla olevasta jatko-osasta.



August Blom: Maailmanloppu
Dystopiakuvaukset ja maailmanlopun enteet eivät ole vain viime vuosikymmenten juttu, vaan ihmiskunnalle on luettu madonlukuja iät ja ajat. Loppu on tullut milloin sodan, luonnonmullistuksen tai jopa Jumalan vihan kautta, toisinaan on päädytty taivaalta putoavaan meteoriittiin. Viimeistä vaihtoehtoa edustaa August Blomin vuonna 1916 ohjaama Maailmanloppu, joka on voinut hyvinkin saada innoituksensa joko vuonna 1908 Siperiasta tapahtuneesta Tunguskan räjähdyksestä tai vuonna 1910 maata kiertäneestä Halleyn komeetasta. Olivatpa lähtökohdat mitkä tahansa, lopputuloksena on komea katastrofielokuva.

Maailmanloppu on viileän analyyttisesti aihettaan käsittelevä teos, johon on lisätty melodramaattinen juoni katalasta pörssikeinottelijasta, joka yrittää hankkia onnettomuudella mahdollisimman paljon rahaa. Tämäkin osa elokuvasta on toimiva, mutta huomattavasti vaikuttavampaa on seurata Blomin yhteisökuvausta meteoriittihuomion jälkeen: tyrmistystä seuraa epäusko, paniikkia koetetaan välttää viimeiseen asti, toiset rukoilevat apua Jumalalta, toiset ottavat tulevan suuronnettomuuden vastaan samppanjalasillisen kanssa uskoen olevansa kuolemattomia. Levottomuudet ja ryöstelyt alkavat, köyhien on aika kostaa rikkaille kärsimänsä vääryydet.

Tehosteet ovat hyvin tehtyjä: pienoismallit roihuavat uskottavasti, savu peittää maankamaran, taivaalta sataa tulikiviä ja meri kuohuu levottomasti. Kaikkein hienointa jälkeä Blom saa kuitenkin itse meteoriitilla, joka näkyy elokuvassa vain taivaankanteen piirrettynä valoviivana. Aivan kuten Lars von Trierin Melancholiassa (2011), myös tässä tuhon odottaminen saa aikaan kaikkein suurinta levottomuutta. Atlantis (1913) saattaa hyvinkin olla Blomin kuuluisin elokuva, Maailmanloppu on näkemistäni kuitenkin paras.

Tuotanto: Nordisk Film Kompagni. Tuottaja: Ole Olsen. Ohjaus: August Blom. Käsikirjoitus: Otto Rung. Kuvaus: Louis Larsen (tulipalojakso: Johan Ankerstjerne). Lavastus: Axel Bruun.
Näyttelijät: Olaf Fønss (Frank Stoll), Carl Lauritzen (West, kaivoksen johtaja), Ebba Thomsen (Dina West), Johanne Fritz-Petersen (Edith West), Thorleif Lund (Flint, työläinen), Frederik Jacobsen (vaeltava saarnaaja), Alf Blütecher (Reymers), K. Zimmerman (professori Wissmann).

Verdens undergang                  Verdens undergang


D. W. Griffith: Suvaitsemattomuus
Välittömästi Kansakunnan synnyn (1915) jälkeen tuotantoon mennyt Suvaitsemattomuus on amerikkalaisen mykkäelokuvan suurimpia luomuksia, kolmituntinen järkäle, jonka tekemisessä ei säästetty aikaa eikä rahaa. Maailmansodan varjo oli jo laskeutunut Yhdysvaltojenkin ylle, eikä rauhan ja suvaitsevaisuuden puolesta puhuvan elokuvan pasifistinen sanoma onnistunut lopulta pitämään maata pois sodasta. Elokuvallekaan ei käynyt hyvin, sillä alkuhuuman jälkeen sen suosio hiipui nopeasti ja isoin panoksin pelannut D. W. Griffith kärsi suuret tappiot nahoissaan. Se teki kuitenkin suuren vaikutuksen paitsi Leniniin, myös neuvostoliittolaisiin elokuvantekijöihin, jotka pitivät Suvaitsemattomuutta oppikirjanaan.

Neljälle eri aikakaudelle sijoittuvat tarinat kertovat maailmasta, jossa suvaitsemattomuus ja epäoikeudenmukaisuus uhkaavat tukahduttaa kaiken rakkauden ja inhimillisyyden. Griffithin Biograph-aikakauden mestariteoksia muistuttava, 1910-luvulle sijoittuva tarina on vahvaa ja väkevää yhteiskunnallista draamaa, Babylonia-jakso ennen näkemättömän hienoa spektaakkelia ja Raamatun kertomus sirpaleisuudestaan huolimatta aihepiirin tyylikkäimpiä edustajia. Kaikkein etäisimmäksi jää 1500-luvun Ranskaan sijoittuva uskonkiistojen jakso, joka olisi kaivannut lisää lihaa luidensa ympärille. Josephine Crowellin esiintyminen vihan ja katkeruuden täyttämänä Katariina de Medicininä on silti unohtumaton.

Tarinoiden pituus ja rytmitys vaihtelevat suuresti, mutta Griffith kuljettaa niitä silti toimivasti. Kuvaus on ensiluokkaista ja monet kohtauksista ovat jääneet aiheellisesti elokuvahistorian lehdille. Elokuvan raadollisesta yleisilmeestä huolimatta mukana on myös keventävää komiikkaa sekä lyhyitä jaksoja onnen ja rakkauden täyttämistä hetkistä. Heikkouksena on hahmojen mustavalkoisuus, minkä lisäksi lopun enkelikuoro voi tuntua nykykatsojasta naurettavalta, mutta sodan aikakaudella sille oli varmasti tilausta. Kuuluisimmassa välitekstissä todetaan, että ”kun naiset lakkaavat viehättämästä miehiä, he ryhtyvät usein moraalinvartijoiksi toiseksi parhaana vaihtoehtona”.

Suvaitsemattomuudesta on olemassa erilaisia ja eripituisia restaurointeja. Ytimenä toimiva nykyaikaisjakso sekä Babylonian hävitys julkaistiin molemmat myös erillisinä elokuvina vuonna 1919, näistä jälkimmäinen nähtiin myös Suomen valkokankailla.

Tuotanto: Wark Producing Corp. Tuottaja: D. W. Griffith. Ohjaus: D. W. Griffith. Käsikirjoitus: D. W. Griffith. Kuvaus: G. W. Bitzer, Karl Brown. Lavastus: Walter L. Hall, Frank ”Huck” Wortman. Leikkaus: James Smith, Rose Smith. Musiikki: Joseph Carl Breil. Tehosteet: Hal Sullivan. Välitekstit: D. W. Griffith, Anita Loos, Frank E. Woods (runon säkeet: Walt Whitman).
Näyttelijät: Lillian Gish (kehtoa keinuttava nainen), Mae Marsh (Tyttö), Fred Turner (hänen isänsä), Robert Harron (Poika), Walter Long (gangsteripomo), Miriam Cooper (Ystävä-tön), Tod Browning (urheiluauton ajaja), Howard Gaye (Jeesus), Lillian Langdon (äiti Maria), Olga Grey (Maria Magdalena), Margery Wilson (Ruskeasilmä), Spottiswoode Aitken (hänen isänsä), Ruth Handforth (hänen äitinsä), Josephine Crowell (Katariina de Medici), Constance Talmadge (vuorten tyttö), Alfred Paget (ruhtinas Belsassar), Seena Owen (rakastettu prinsessa), Tully Marshall (ylipappi), Bessie Love (Kaanaan morsian), George Walsh (Kaanaan sulhanen).

Intolerance                  Intolerance


William S. Hart: The Aryan
Kovalla työllä rikastuneen kullankaivajan omaisuus huijataan kaivoskaupungin pelipöydissä ja siitä raivostuneena hän vannoo kostoa koko valkoiselle rodulle. Vihan liekki ottaa hiipuakseen vasta vuosien kuluttua, kun miehen puheille saapuu valkoiseen leninkiin pukeutunut nuori nainen pyytämään apua vaikeuksiin ajautuneelle vankkurikaravaanille. William S. Hartin tärkeimpiin lännenelokuviin lukeutuva The Aryan on yksinkertaisesta juonesta huolimatta hänen parhaitaan, sillä tällä kertaa Hartin hahmon tekemisen taustalla on selkeä motiivi. Kokonaisuus on muutenkin hyvin kirjoitettu ja Bessie Loven valinta naispääosaan on täydellinen napakymppi.

The Aryan oli vuosikymmenten ajan kadoksissa, kunnes sen kopio löydettiin Argentiinasta vuonna 2008. Tapahtuma jäi Fritz Langin Metropoliksen (1927) puuttuvan kuvamateriaalin löytämisen synnyttämän innostuksen varjoon ja niinpä restauroijat saivat työstää The Aryanin esityskelpoiseksi kuin varkain. Täydellistä versiota tästä ei kuitenkaan saa, sillä kyseessä on 1920-luvun alussa tehty uudelleenleikkaus, jota on paikka paikoin editoitu rankalla kädellä. Puutteistaan huolimatta The Aryan on komea elokuva.

Tuotanto: Triangle. Ohjaus: William S. Hart. Käsikirjoitus: C. Gardner Sullivan. Kuvaus: Joe August.
Näyttelijät: William S. Hart (Steve Denton), Louise Glaum (Trixie), Herschel Mayall (“Chip” Emmett), Ernest Swallow (Mexican Pete), Bessie Love (Mary Jane Garth).

The Aryan                  The Aryan


© 5.2.2020 Kari Glödstaf