SUOSIKKIELOKUVAT VUOSITTAIN

1918


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Twitterissä liikkui vuoden 2019 lopulla kysely eri vuosien suosikkielokuvista. En muista aiemmin tehneeni tuollaisia listoja, mutta koska puuha osoittautui sen verran hauskaksi, otin itsekin osaa kyselyketjuun. Listasin siihen alun perin suosikkejani vuosilta 1900-1930, mutta koska lyhytelokuvat ovat minulle vielä suhteellisen tuntematonta aluetta, päätin jättää elokuvan varhaiset vuodet sikseen. Tälle sivulle olen valinnut kolme merkkiteosta vuodelta 1918. Arvostelut on otettu vuonna 2018 ilmestyneestä kirjastani 1000 Mykkäelokuvaa: Sirpaleita elokuvan kulta-ajalta (Kustantamo Helmivyö) ja sen työn alla olevasta jatko-osasta.



Jakov Protazanov: Isä Sergius
Jakov Protazanovin menestynein tsaarin vallan aikana ohjaama mykkäelokuva kertoo nuoresta upseerista, joka hylkää ihmissuhdeongelmiensa seurauksena sotilaselämän ja suuntaa luostariin. Sielläkään hänen sielunsa ei saavuta täydellistä rauhaa, vaan suureen kansansuosioon nouseva pappi joutuu kamppailemaan himojensa ja halujensa kanssa, jättää lopulta vapaaehtoisesti luostarin ja ryhtyy maankiertäjäksi. Yläluokan loiston, jäykkyyden ja valheellisuuden kuvaus vaihtuu onnistuneesti askeettiseksi luostarielämäksi, ja Ivan Mozžuhin tekee mahtavan roolityön ylpeästä upseerista rauhaa sielulleen etsiväksi papiksi. Tarinassa on vahva omaelämäkerrallinen vire, sillä kirjailija itsekin yritti elämänsä loppusuoralla karttaa kaikkea maallista rikkautta ja etsiä aitoa, ihmistä rakastavaa ja kiusauksilta välttävää uskoa.

Aihe on filmattu kahdesti uudelleen, vuonna 1945 Ranskassa ja 1979 Neuvostoliitossa. Isä Sergius vilahtaa Aki Kaurismäen omaperäisessä elokuvassa Calamari Union (1985), jossa viisitoista Frankia ja yksi Pekka lähtevät vaeltamaan Kalliosta Eiraan.

Tuotanto: Jermoliev. Tuottaja: Josef Ermoliev. Ohjaus: Jakov Protazanov. Käsikirjoitus: Aleksandr Volkov (Leo Tolstoin kertomuksesta). Kuvaus: Fjodor Burgasov, Nikolai Rudakov. Lavastus: Vladimir Baljuzek, Aleksandr Lošakov, Nikolai Vorobljov. Musiikki: Jevgeni Bukke. Puvustus: V. Vorobjev.
Näyttelijät: Ivan Mozžuhin (prinssi Kasatski/isä Sergei), Vladimir Gaidarov (tsaari Nikolai I), Olga Kondarova (kreivitär Korotkova), V. Dženejeva (Mary, Korotkovan tytär), Nikolai Panov (Kasatskin isä), Nathalie Lissenko (Makovkinin leski).

Otets Sergi                  Otets Sergi


Scott Sidney: Tarzan apinain kuningas
Edgar Rice Burroughsin nuorisokirjasarjan ensimmäinen filmatisointi on myös yksi parhaista ja tarinalle uskollisimmista. Tarina ihmisapinoiden kasvattamasta aatelispojasta ja hänen seikkailuistaan on pieteetillä toteutettu, eikä sen enempää apinapukuun puetut akrobaatit kuin pääosaan turhan tanakka Lincolnkaan heikennä toimintaelokuvan tehokkuutta. Kirjailija ei tosin lopputulokselle lämmennyt, etenkin kun elokuvan suurkaupunkiin sijoittuva loppuosa siirrettiin kokonaisuudessaan samana vuonna valmistuneeseen, nyttemmin jo kadonneeseen jatko-osaan Tarzanin romanssi.

Burroughsin vastalauseet kaikuivat kuuroille korville. Valtavan mainoskampanjan siivittämä elokuva menestyi lippuluukuilla erinomaisesti, eikä kriitikoillakaan ollut suuremmin valittamista. Tarzanin menestys teki Elmo Lincolnista tähden yhdessä yössä ja hän toisti roolinsa vielä kahdessa elokuvassa ennen kuin jätti viidakkoseikkailut muiden hoidettavaksi. Elokuva on sittemmin kärsinyt melkoisesta tuhosta, sillä sen pituudesta on vuosikymmenten aikana leikattu puolet pois.

Tuotanto: National Film Corporation. Tuottaja: William Parsons. Ohjaus: Scott Sidney. Käsikirjoitus: Fred Miller, Lois Weber (Edgar Rice Burroughsin romaanista). Kuvaus: Enrique Juan Vallejo (villieläimet: E. A. Martin). Lavastus: F. I. Wetherbee. Leikkaus: Isadore Bernstein. Puvustus: E. M. Jahrhaus.
Näyttelijät: Gordon Griffith (Tarzan lapsena), Elmo Lincoln (Tarzan), Enid Markey (Jane Porter), True Boardman (John Clayton, lordi Grey-stoke), Kathleen Kirkham (Alice Clayton, lady Graystoke), George B. French (matruusi Binns), Thomas Jefferson (professori Porter), Colin Kenny (Greystoken veljenpoika).

Tarzan of the Apes                  Tarzan of the Apes


Maurice Tourneur: Sininen lintu
Mykän elokuvan aivan liian tuntemattomiin mestariteoksiin lukeutuva Sininen lintu on vertauskuvallinen kertomus onnesta. Sen päähenkilöinä ovat kaksi lasta, Mitil ja Tiltil, jotka lähtevät unessaan etsimään onnea tuovaa Sinilintua. Vaikka lapset käyvät haltiaoppaansa kanssa läpi kaikki mahdolliset palatsit ja kuningaskunnat, he eivät löydä etsimäänsä. Miksi? Koska maailmalta on turha lähteä etsimään mitään, mikä monella on jo ulottuvillaan. Onni ei ole maallinen asia, vaan se kumpuaa jokaisen omista teoista. Anteliaisuus, avuliaisuus ja lähimmäisenrakkaus ovat hyveitä, joita ei tulisi kenenkään unohtaa.

Sininen lintu on kolmen suuren elokuvataiteilijan saumattoman yhteistyön tulos. Myöhemmin samana vuonna hukkunut John Van Der Broek tekee kameroineen hyvää työtä ja lopputulosta voisi hyvinkin pitää muutamaa vuosikymmentä tuoreempana. Van Der Broekin kuvat ovat hienoimmillaan Yön katedraalissa, jossa Tiltil etsii haluamaansa lintua lukittujen ovien takaa. Puvustuksesta ja lavastuksesta huolehtineen Ben Carrén luoma fantasiamaailma on yksinkertainen ja pelkistetty, mutta silti kiehtova ja satumainen. Aina tyylitietoinen Tourneur kuljettaa puolestaan tarinaa ripeästi ja ohjaa näyttelijöitä mallikkaasti. Peter von Baghin mielestä fantasiamatka ajan ja paikan tuolle puolen synnyttää yksinkertaisesti valkokankaan kauneimman sadun.

Tuotanto: Famous Players-Lasky Corporation. Tuottaja: Adolph Zukor. Ohjaus: Maurice Tourneur. Käsikirjoitus: Charles Maigne (Maurice Maeterlinckin näytelmästä). Kuvaus: John van den Broek. Lavastus: Ben Carré. Leikkaus: Clarence Brown. Musiikki: Edward Falck, Hugo Riesenfeld. Puvustus: Ben Carré.
Näyttelijät: Tula Belle (Mitil), Robin Macdougall (Tiltil), Edwin E. Reed (isä Til), Emma Lowry (äiti Til), William J. Gross (isoisä Til), Florence Anderson (isoäiti Til), Edward Elkas (Berlingotin leski), Katherine Bianchi (hänen tyttärensä), Lillian Cook (haltijatar Berylune).

The Blue Bird                  The Blue Bird


© 5.2.2020 Kari Glödstaf