SUOSIKKIELOKUVAT VUOSITTAIN

1922


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Twitterissä liikkui vuoden 2019 lopulla kysely eri vuosien suosikkielokuvista. En muista aiemmin tehneeni tuollaisia listoja, mutta koska puuha osoittautui sen verran hauskaksi, otin itsekin osaa kyselyketjuun. Listasin siihen alun perin suosikkejani vuosilta 1900-1930, mutta koska lyhytelokuvat ovat minulle vielä suhteellisen tuntematonta aluetta, päätin jättää elokuvan varhaiset vuodet sikseen. Tälle sivulle olen valinnut kolme merkkiteosta vuodelta 1922. Arvostelut on otettu vuonna 2018 ilmestyneestä kirjastani 1000 Mykkäelokuvaa: Sirpaleita elokuvan kulta-ajalta (Kustantamo Helmivyö) ja sen työn alla olevasta jatko-osasta.



Benjamin Christensen: Häxan
Yksi elokuvahistorian omaperäisimmistä mestariteoksista valmistui useita vuosia kestäneiden tutkimusten ja hahmotelmien jälkeen. Alun perin kolmiosaiseksi tarkoitetun elokuvasarjan muut osat jäivät tekemättä, sillä noituuden historiaa käsittelevä Häxan ei ollut tekijöidensä toivoma menestys: kirkko hyökkäsi rajusti sitä vastaan, sensuuri otti sen hampaisiinsa miltei kaikkialla eivätkä katsojatkaan oikein tunteneet elokuvaa omakseen. Tämän seurauksena elokuvan tuottanut Svensk Filmindustri kärsi valtavat tappiot ja Häxanin arvo tunnustettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Seitsemään osaan jaettu Häxan alkaa noituuden historiaa ja maailmankatsomusta käsittelevällä johdannolla. Tämän jälkeen katsoja kuljetetaan noitasapatteihin, inkvisition maailmaan, riivattujen nunnien luostariin ja lopulta myös elokuvan valmistumisaikaan, jossa kuvataan tuon ajan noitia, jotka olisivat ohjaajan näkemyksen mukaan voineet hyvinkin päätyä roviolle noitavainojen raivotessa hurjimmillaan.

Ohjaaja Benjamin Christensen sai tuotantoyhtiöltä vapaat kädet elokuvan tekoa varten ja hän käytti suuren budjetin suomat mahdollisuudet onnistuneesti hyväkseen. Missään ei ole pihistelty, vaan pienimmätkin yksityiskohdat on tehty huolella. Puvustuksen osalta elokuva on mielikuvituksellisen rikas ja todenmukainen, noitasapattiin osallistuvat demonit ovat oivaltavasti toteutettu ja tehokeinoja käytetään elokuvan vaatimassa hengessä. Christensen keventää paikoin brutaalejakin tapahtumia erikoisella huumorilla, mutta siitä huolimatta kuvat kidutuskammioissa viruvista, mielenvikaisuuden rajamaille ajetuista uhreista hätkähdyttävät edelleen.

”Tämä häikäisevä, vuosikymmenten jälkeen moderni kollaasi noituuden historiasta ja olemuksesta on koko Skandinaavisen elokuvan oudoin monumentti, suurellisesta skaalastaan huolimatta vihlova ja henkilökohtainen elokuva (…) Sadismin ja rivouden rajat rikkova ’dokumentaari’ on elokuvahistorian omituisuuksia, joka luonteensa takia on jäänyt pienten erikoisyleisöjen mannaksi.” (Peter von Bagh).

Tuotanto: Svensk Filmindustri. Tuottaja: Charles Magnusson. Ohjaus: Benjamin Christensen. Käsikirjoitus: Benjamin Christensen. Kuvaus: Johan Ankerstjerne. Lavastus: Richard Louw. Leikkaus: Edla Hansen.
Näyttelijät: Benjamin Christensen (paholainen), Kate Fabian (lemmensairas neito), Oscar Stribolt (lihava munkki), Maren Pedersen (Kehrääjä-Maria), Wilhelmine Henriksen (Apelone, köyhä vanhus), Ella La Cour (Karna), Astrid Holm (kirjurin Anna-vaimo), Karen Winther (Annan sisar), Clara Pontoppidan (sisar Cecilia), Alice O’Fredericks (nunna), Tora Teje (kleptomaani).

Häxan                  Häxan


Jacques Feyder: Maailman murjoma
Yli-innokas poliisi syyttää iäkästä vihannesmyyjää virkavallan halventamisesta ja heittää tämän vankilaan. Pois päästyään vanhus huomaa olevansa entisten asiakkaidensa unohtama hylkiö. Pariisin kaduille ja toreille sijoittuva sosiaalinen draama tuo monin paikoin mieleen sekä F. W. Murnaun Viimeisen miehen (1924) että Jakov Protazanovin Don Diego i Pelagejan (1928). Feyder käyttää impressionistisia tehokeinoja hallitusti ja hyvällä maulla. D. W. Griffith ihasteli elokuvan dokumentaarista toteutusta: ”Olen nähnyt elokuvan, joka minulle symboloi sanan täydessä merkityksessä Pariisia”. Maurice de Féraudy on mahtava pääosassa, eikä moittimista ole ensimmäistä kertaa valkokankaalla esiintyvässä kymmenvuotiaassa Jean Forestissakaan.

Tuotanto: Films Legrand. Ohjaus: Jacques Feyder. Käsikirjoitus: Jacques Feyder (Anatole Francen tarinasta). Kuvaus: Léonce-Henri Burel, Maurice Forster. Lavastus: Jacques Feyder, Manuel Orazy.
Näyttelijät: Maurice de Féraudy (Jérôme Crainquebille), Félix Oudart (konstaapeli 64), Jean Forest (”Hiiri”), Marguerite Carré (Mme Laure), Jeanne Cheirel (Mme Bayard), René Worms (M. Lemerle), Charles Mosnier (tri Mathieu), Armand Numès (tuomari).

Crainquebille                  Crainquebille


F. W. Murnau: Nosferatu
Kaikkien aikojen paras Dracula-filmatisointi valmistui piskuisen Prana Filmin tuottamana Saksassa. Työryhmä ei vaivautunut kysymään Bram Stokerin perikunnalta lupaa elokuvan filmaamiseen, vaan päätti muokata alkuperäistekstiä tuntemattomammaksi. Tapahtumat siirrettiin Lontoosta Wisborgiin, hahmoja muunneltiin, heidän nimensä vaihdettiin ja vampyyrin vastustajaksi nousi van Helsingin sijaan nainen, joka ainoana pystyi pysäyttämään kuoleman lähettilään. Yhtäläisyydet Draculaan (ilm. 1897, suom. lyhentämättömänä 1977) olivat kuitenkin sen verran selvät, että kirjailijan leski veti elokuvayhtiön oikeuteen. Tuotantoyhtiö teki konkurssin ja Nosferatun kopiot määrättiin tuhottaviksi. Englantilaisen tuomioistuimen päätös ei kuitenkaan ulottunut kaikkialle, joten osa kopioista säilyi.

Nosferatu on vampyyrielokuvien suuri yksinäinen, jossa tarina ja tyyli sulautuvat täydellisesti toisiinsa. Murnau vei työryhmänsä luontoon, kauas studion kahleista, ja onnistui tallentamaan Karpaateilta jotain ikiaikaista ja unohdettua, pahaenteistä tunnelmaa. Roolinsa vangiksi jääneen Max Schreckin hienosti tulkitsema vampyyri poikkeaa täysin muista aiheen tulkinnoista ollen talttahampaineen, mulkosilmineen ja siankorvineen kaikkea muuta kuin charmantti herrasmies. Samalla se on myös universumin yksinäisin olento, jonka tuhoutuminen elokuvan unohtumattomassa finaalissa on aidosti koskettava hetki.

Werner Herzog ohjasi vuonna 1979 aiheesta uusintaversion, jossa kreivi Orlokia näyttelee Klaus Kinski. E Elias Merhigen erikoinen Shadow of the Vampire (2000) kuvaa puolestaan elokuvan tekoa ja esittää kreivi Orlokia näytelleen Schreckin olleen vampyyri myös tosielämässä. Schreckin roolissa nähdään Willem Dafoe, Murnauna John Malkovich ja Albin Grauna Udo Kier.

Tuotanto: Prana Film. Tuottajat: Enrico Dieckmann, Albin Grau. Ohjaus: F. W. Murnau. Käsikirjoitus: Henrik Galeen (Bram Stokerin romaanista). Kuvaus: Fritz Arno Wagner, Günther Krampf. Lavastus: Albin Grau. Puvustus: Albin Grau.
Näyttelijät: Max Schreck (kreivi Orlok), Gustav von Wangenheim (Hutter), Greta Schröder (Ellen), Alexander Granach (Knock), Ruth Landshoff (Ruth), Georg H. Schnell (Harding), Gustav Botz (prof. Sievers), John Gottowt (prof. Bulwer), Max Nemetz (laivan kapteeni).

Nosferatu – eine Symphonie des Grauens                  Nosferatu – eine Symphonie des Grauens


© 9.2.2020 Kari Glödstaf