SUOSIKKIELOKUVAT VUOSITTAIN

1923


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Twitterissä liikkui vuoden 2019 lopulla kysely eri vuosien suosikkielokuvista. En muista aiemmin tehneeni tuollaisia listoja, mutta koska puuha osoittautui sen verran hauskaksi, otin itsekin osaa kyselyketjuun. Listasin siihen alun perin suosikkejani vuosilta 1900-1930, mutta koska lyhytelokuvat ovat minulle vielä suhteellisen tuntematonta aluetta, päätin jättää elokuvan varhaiset vuodet sikseen. Tälle sivulle olen valinnut kolme merkkiteosta vuodelta 1923. Arvostelut on otettu vuonna 2018 ilmestyneestä kirjastani 1000 Mykkäelokuvaa: Sirpaleita elokuvan kulta-ajalta (Kustantamo Helmivyö) ja sen työn alla olevasta jatko-osasta.



Jean Epstein: Cœur fidèle
Jean Epsteinin ensimmäinen mestariteos liikkuu samoissa maisemissa kuin Louis Dellucin Fievre (1921). Paikkana on Marseillen satama, jonka kapakassa työskentelee sijaisvanhempiensa elättämä Marie. Naisen kivikkoisesta elämäntaipaleesta muodostuu ajaton ja yleismaailmallinen kertomus naisen oikeudesta omaan elämäänsä: Mariella on suhde miellyttävään Jeaniin, mutta hänen mielipidettään ei liiemmälti kysytä, kun sijaisvanhemmat naittavat hänet väkivaltaiselle Petit-Paulille, koko naapuruston pelkäämälle rikolliselle.

Juoni on amerikkalaisen melodramaattinen, toteutus puolestaan ranskalaisen runollinen. Satamajaksojen vangitseva realismi, huvipuistokohtausten vertauskuvallinen vaikuttavuus, impressionististen tehokeinojen taitava käyttö ja näyttelijöiden ohjauksen varmuus osoittavat Epsteinin hallinneen elokuvakielen täydellisesti jo ennen vuosikymmenen lopun mestariteoksiaan. Loppuhuipentuma on selkeä kunnianosoitus Cecil B. DeMillen Norsunluukuninkaalle (1915), ja rappeutuva satamamiljöö on voinut hyvinkin innoittaa Josef von Sternbergiä hänen tehdessään The Salvation Huntersia (1925). ”1920-luvun ranskalaisen elokuvan avainteoksia.” (Antti Alanen).

Tuotanto: Pathé-Consortium-Cinema. Ohjaus: Jean Epstein. Käsikirjoitus: Marie Epstein, Jean Epstein. Kuvaus: Paul Guichard, Henri Stuckert, Léon Donnot.
Näyttelijät: Gina Manès (Marie), Edmond van Daële (Petit-Paul), Léon Mathot (Jean), Manfroy (äiti Hochon), Claude Bénédict (isä Hochon), Mlle Marice (rampa), Madeleine Erickson (satamatyttö).

Cœur fidèle                  Cœur fidèle


Buster Keaton & John G. Blystone: Vieraanvaraisuutta
Buster Keatonin toinen ”virallinen” pitkä komedia, hienostuneella huumorilla villin lännen sukuvihaongelmia käsittelevä Vieraanvaraisuutta oli hänen ensimmäinen mestariteoksensa. Tummasävyiseen tarinaan täydellisesti sijoitetut vitsit osuvat maaliinsa kerta toisensa jälkeen, eikä mitään jaksoa pilata liialla toistolla tai venyttämällä gageja turhaan. Hupaisa junaretki Rocket-veturilla lukeutuu Keatonin uran suuriin klassikkojaksoihin, raskaasti aseistautuneen pojan vierailu tytön kotona on unohtumaton ja hurja loppuhuipennus ihastuttaa trikkiotoksesta huolimatta edelleen. Ainoa Keatonin elokuva, jossa hänen sukuaan voi ihailla kolmen sukupolven osalta.

Tuotanto: Buster Keaton Productions. Tuottaja: Joseph M. Schenck. Ohjaus: Buster Keaton, John G. Blystone. Käsikirjoitus: Clyde Bruckman, Jean Havez, Joseph Mitchell. Kuvaus: Elgin Lessley, Gordon Jennings. Tekninen suunnittelu: Fred Gabourie.
Näyttelijät: Buster Keaton (Willie McKay), Joe Roberts (Joseph Canfield), Ralph Bushman (Clayton Canfield), Craig Ward (Lee Canfield), Natalie Talmadge (Virginia Canfield), Kitty Bradbury (Mary-täti), Joe Keaton (insinööri), Buster Keaton Jr. (Willie McKay vauvana).

Our Hospitality                  Our Hospitality


Alexandre Volkoff: Kauhujen talo
Julienin lapsuudenystävä ja työtoveri Henri on äärimmäisen katkera jäätyään kosioyrityksessä toiseksi, joten hän tekee kaikkensa luodakseen avioliittoon eripuraa. Lopulta hän onnistuu ja saa lavastettua Julienin vielä murhaajaksikin. Näistä lähtökohdista kasvaa Kauhujen talo, venäläisemigranttien Ranskassa työstämä, lajityyppinsä ehdottomiin valioihin kuuluva sarjaelokuva.

Kymmenosainen, yli kuusituntinen Kauhujen talo on tasapainoisesti kerrottu kokonaisuus. Pitkästä kestosta huolimatta elokuvassa ei ole mitään turhaa eikä mitään puutu. Alexandre Volkoffin ohjaus on jäntevää, juoneen on ripoteltu vahvoja dramaattisia hetkiä ja yksinkertaisia, kokonaisuutta sopivasti värittäviä käänteitä. Lavastus on silmiä hivelevää ja jokaiseen osaan on sijoitettu ainakin yksi unohtumaton visuaalinen oivallus tai jakso - lopputulos onkin aivan Henri Fescourtin Kurjien (1925) ja Abel Gancen Napoléonin (1927) veroinen. Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan erinomaisia Ivan Mozžuhinin tehdessä uransa todennäköisesti hienoimman roolisuorituksen.

Kauhujen talo sai erittäin hyvän vastaanoton, mutta on siitä huolimatta jäänyt tuntemattomaksi. Uuden tulemisen se koki Bolognan elokuvafestivaaleille vuonna 2002 valmistuneen restauroinnin myötä ja on sen jälkeen esittäytynyt yleisölle yhtenä suurimmista Ranskassa valmistuneista mykkäelokuvista. Kenties jonain päivänä se hyväksytään aikakautensa muiden kuolemattomien elokuvien joukkoon.

Tuotanto: Films-Ermolieff, Films Albatros. Tuottaja: Joseph Ermolieff, Alexandre Kamenka, Noë Bloch. Ohjaus: Alexandre Volkoff. Käsikirjoitus: Alexandre Volkoff, Ivan Mozžuhin (Jules Maryn romaanista). Kuvaus: Joseph-Louis Mundwiller, Nikolai Toporkoff, Fédote Bourgasoff. Lavastus: Ivan Lochakoff, Edouard Gosch.
Näyttelijät: Ivan Mozžuhin (Julien Villandrit), Charles Vanel (Henri Corradin), Hélène Darly (Régine de Bettigny), Nicolas Kolin (Rudeberg), Bartkévitch (Marjory), Francine Mussey (Christiane), Jane Muniers (Christine lapsena), Simone Genevois (Christiane nuorena), Vladimir Strijevski (Pascal), Fabien Haziza (Pascal nuorena), Claude Bénédict (kernaali de Bettigny), Nina Rajevskaja (rva de Bettigny).

La Maison du mystére                  La Maison du mystére


© 9.2.2020 Kari Glödstaf