SUOSIKKIELOKUVAT VUOSITTAIN

1926


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Twitterissä liikkui vuoden 2019 lopulla kysely eri vuosien suosikkielokuvista. En muista aiemmin tehneeni tuollaisia listoja, mutta koska puuha osoittautui sen verran hauskaksi, otin itsekin osaa kyselyketjuun. Listasin siihen alun perin suosikkejani vuosilta 1900-1930, mutta koska lyhytelokuvat ovat minulle vielä suhteellisen tuntematonta aluetta, päätin jättää elokuvan varhaiset vuodet sikseen. Tälle sivulle olen valinnut kolme merkkiteosta vuodelta 1926. Arvostelut on otettu vuonna 2018 ilmestyneestä kirjastani 1000 Mykkäelokuvaa: Sirpaleita elokuvan kulta-ajalta (Kustantamo Helmivyö) ja sen työn alla olevasta jatko-osasta.



Henri Fescourt: Kurjat I-IV
Mykkäkaudella tehtiin lukuisia, toinen toistaan näyttävämpiä ja suureellisempia spektaakkeleita, mutta vain ani harvaa niistä voi kutsua todelliseksi järkäleeksi. Ranskalaisen Henri Fescourtin vuonna 1925 ohjaama, Victor Hugon kaunokirjallisuuden merkkiteokseen pohjautuva Kurjat täyttää määritelmän vaivattomasti: yli 6,5 tuntinen elokuva on suuri paitsi kooltaan, myös teemoiltaan ja kun nämä yhdistyvät elokuvalliseen loistavuuteen ja kerronnalliseen periksiantamattomuuteen, saadaan mestariteos, joka ”auttaa ymmärtämään, miltä Stroheimin Ahneus (1925) olisi saattanut vaikuttaa pitkänä versiona.” (Antti Alanen).

Entisen rangaistusvangin Jean Valjeanin ja häntä takaa-ajavan poliisitarkastajan Javertin kujanjuoksu kasvaa yhden miehen tarinasta koko maailmaa käsitteleväksi draamaksi. Anteeksianto, lähimmäisen rakkaus ja heikompiosaisten auttaminen kohoavat kantaviksi teemoiksi tavalla, jossa ei ole mitään liioiteltua eikä mitään alleviivaavaa. Eeppinen tarina vaati myös suuret puitteet ja huomattavan budjetin avulla Fescourtin oli mahdollista kuvata elokuvansa paikoilla, jotka esiintyivät vielä samassa kunnossa kuin mitä ne olivat olleet Hugon kirjoittaessa romaaniaan – näin Fescourt saavuttaa elokuvallaan samanlaisen aikakauden hengen ja muodon kuin mitä Abel Gance Napoleonissa (1927) tai Sergei Eisenstein Lokakuussa (1928).

Fescourt ei kenties ollut samanlainen elokuvallisten tehokeinojen taitaja kuin huomattavasti kuuluisammat aikalaisensa Abel Gance, Jean Epstein ja Marcel L’Herbier, mutta tarinankertojana hän ei ollut heitä heikompi. Kerronta on kepeää, tapahtumien jatkuvuus luonnollista ja jokainen kohtaus on tarkkaan suunniteltu ja kokonaisuuden kannalta tärkeä. Aikakauden elokuville ominainen impressionismi on hylätty lähes täysin, mutta silloin kun Fescourt sille polulle astuu, hän tekee sen fantastisen tyylikkäästi: Coletten öinen matka lähteelle on yksi Kurjien unohtumattomimmista jaksoista.

On käsittämätöntä, että tällaisia elokuvia on tehty, mutta on myös käsittämätöntä, että niiden yhyttäminen on niin vaikeaa. Toivottavasti uuden restauroinnin myötä Fescourtin mestariteos saa osakseen ansaitsemansa arvostuksen ja maailmanlaajuista näkyvyyttä, jottei se jää vain festivaalien ja satunnaisten erikoisesitysten helmeksi - Kurjat on nimittäin teos, joka jokaisen elokuvista kiinnostuneen pitäisi saada nähdä.

Tuotanto: Les Films de France (Société des Cinéromans). Tuottaja: Louis Nalpas. Ohjaus: Henri Fescourt. Käsikirjoitus: Henri Fescourt (Victor Hugon romaanista). Kuvaus: Georges Lafont, Karénine Mérobian, Raoul Aubourdier, Léon Donnot. Lavastus: Georges Quénu, Madam Paul Castiaux. Leikkaus: Jean-Louis Bouquet.
Näyttelijät: Gabriel Gabrio (Jean Valjean), Jean Toulout (tarkastaja Javert), Sandra Milovanoff (Fantine/Cosette), Andrée Rolane (Cosette lapsena), François Rozet (Marius), George Saillard (Thénardier), Renée Carl (Madame Thénardier), Paul Jorge (Myriel).

Les Misérables I-IV                  Les Misérables I-IV


F. W. Murnau: Faust
F. W. Murnaun viimeisen Saksassa tehdyn elokuvan oli tarkoitus olla Fritz Langin Metropoliksen (1927) ohella todiste maan elokuvateollisuuden suuruudesta, mutta vastoin tekijöidensä odotuksia siitä tuli erittäin paha taloudellinen ja taiteellinen takaisku. Saksalaisen elokuvan psykologiseen puoleen perehtynyt Siegfried Kracauer suomii Faustia kovin sanoin kirjassaan Caligarista Hitleriin (1947, suom. 1987) mutta tänä päivänä asiat ovat toisin, ja niin yleisö kuin kriitikotkin ovat valmiit tunnustamaan Murnaun huikeiden kuvasommitelmien, näyttävien tehosteiden ja ajattoman sanoman arvon.

Faustin tarina kertoo sielunsa paholaiselle myyvästä vanhasta tiedemiehestä, joka saa vastineeksi nuoruuden kaikkine iloineen, mutta huomaa lopuksi, ettei uusi elämä olekaan sen arvoista. Kaikkein tärkein asia maailmassa on rakkaus, ja sen mies ymmärtää vasta siinä vaiheessa, kun hänen rakastettunsa on ajautumassa roviolle. Tällöin hän on valmis luopumaan nautinnoistaan, ja miehen sielusta kilvoitellut paholainen vetäytyy rakkauden sanoman edessä, koska mistään maailman mahdista ei ole sen voittajaksi.

Vuosisatoja vanha tarina on siirretty valkokankaalle parhaita mahdollisia keinoja hyväksi käyttäen, eikä elokuvassa ole ainoatakaan kohtausta, jonka visuaalista puolta ei olisi hiottu täydellisyyteen saakka. Faustin kotikylän painajaismaiset ruttokulkueet, Mephiston esiin manaaminen ja Gretchenin lumoava kotipuutarha ovat saksalaista elokuvaluomista parhaimmillaan. Elokuvan kuuluisin ja samalla näyttävin jakso, Faustin ja Mephiston lento yli öisen Saksanmaan, on toisena kuvaajana toimineen Karl Freundin pitkän ja menestyksekkään uran kohokohtia: hän kehitti studioon erityisen vuoristoradan, jolla pystyi liikkumaan vaivattomasti lavasteiden yllä. Gerhardt Hauptmannin alkuperäiset, runomuotoon kirjoitetut välitekstit olivat Pordenonen vuoden 2019 esityksen ihastuttava erikoisuus.

Faustin kaksoisroolin tulkitseva Gösta Ekman on erinomainen, mutta hänen epäonnekseen Emil Janningsin tulkinta pirullisesta Mephistosta on vieläkin suurenmoisempi. Jannings irrottelee roolissaan sydämensä kyllyydestä ja varastaa koko show’n. Gretchenin rooliin suunnitellun Lillian Gishin kanssa ei päästy yhteisymmärrykseen hänen haluamansa kameramiehen käytöstä, joten rooliin valittiin uraansa vasta aloitellut Camilla Horn. Pienemmissä osissa nähdään tuleva Hollywood-ohjaaja William Dieterle, Fritz Langin Niebelungen laulussa (1924) amatsonivaltiatar Brünhildea mieleenpainuvasti tulkinnut Hanna Ralph sekä ranskalainen Yvette Guilbert, joka esittää Gretchenin hieman omalaatuista tätiä.

”Elokuvasta on yhdeksän versiota kuudesta negatiivista. Niiden leikkaus, kuvajako, rytmi ja näyttelijäntyö poikkeavat toisistaan. Alkuperäismusiikkeja on kolme.” (Antti Alanen).

Tuotanto: Ufa. Tuottaja: Erich Pommer. Ohjaus: F. W. Murnau. Käsikirjoitus: Hans Kyser (J. W. Goethen tarinaa ja muita lähteitä käyttäen). Kuvaus: Karl Freund, Carl Hoffmann. Lavastus: Robert Herlth, Walter Röhrig. Musiikki: Werner Richard Heymann, Erno Rapee. Välitekstit: Gerhart Hauptmann.
Näyttelijät: Gösta Ekman (Faust), Emil Jannings (Paholainen/Mephisto), Camilla Horn (Gretchen), Wilhelm Dieterle (Valentine), Frida Richard (Gretchenin äiti), Yvette Guilbert (Gretchenin täti), Werner Fuetterer (arkkienkeli Mikael), Hanna Ralph (Parman herttuatar), Eric Barclay (Parman herttua).

Faust                  Faust


Vsevolod Pudovkin: Äiti
Vsevolod Pudovkinin ensimmäinen pitkä ohjaustyö on samalla yksi kaikkien aikojen hienoimmista mykkäelokuvista. Vuoden 1905 vallankumoustapahtumien ympärille sijoittuvan tarinan keskipisteenä on radikaaleja aatteita viljelevän pojan iäkäs äiti, joka kasvaa vastoinkäymisten kautta tietoiseksi valtionsa harjoittamasta terrorista omiaan kohtaan. Maksim Gorkin hieno romaani (ilm. 1907, suom. 1958) toimii vain tukena elokuvan tapahtumille, sillä Pudovkin on luonut täysin omanlaisensa taideteoksen, jossa kauneimmankin kohtauksen yllä leijuu väkivallan henkäys. Näyttelijät ovat loistavia ja etenkin Vera Baranovskajan roolisuoritus on kuolematon. Elokuva oli valtava menestys ympäri Eurooppaa. ”Mistä hän löysi nuo ihmiset, kuinka hän onnistui välittämään kokonaisia kappaleita Gorkin romaanista yhdellä vilkaisulla, sanomatta sanaakaan, mistä tämä autenttisuus tulee, kuinka hän osasi vaistota vallankumouksellisten työläisten mielialat?” (Mihail Romm).

Aiheesta on kolme muutakin filmatisointia, jotka ovat Antti Alasen mukaan kaikki tyyliltään erilaisia: Aleksandr Razumnyin versio vuodelta 1920 on naturalistinen, Mark Donskoin näkemys vuodelta 1955 eeppinen ja Gleb Panfilovin vuonna 1989 ohjaama elokuva suurisuuntainen.

Tuotanto: Mežrabpom-Rus. Ohjaus: Vsevolod Pudovkin. Käsikirjoitus: Nathan Zarhi (Maksim Gorkin romaanista). Kuvaus: Anatoli Golovnja. Lavastus: Sergei Kozlovski. Musiikki: David Blok, Tihon Hrennikov (1968).
Näyttelijät: Vera Baranovskaja (Pelagena Nilovna Vlasova, äiti), Nikolai Batalov (Pavel Vlasov), Aleksandr Tšistjakov (Mihail Vlasov), Ivan Koval-Samborski (lakko-organisaattori), Anna Zemtsova (vallankumouksellinen tyttö), Vsevolod Pudovkin (poliisi).

Mat                  Mat


© 16.2.2020 Kari Glödstaf