SUOSIKKIELOKUVAT VUOSITTAIN

1928


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Twitterissä liikkui vuoden 2019 lopulla kysely eri vuosien suosikkielokuvista. En muista aiemmin tehneeni tuollaisia listoja, mutta koska puuha osoittautui sen verran hauskaksi, otin itsekin osaa kyselyketjuun. Listasin siihen alun perin suosikkejani vuosilta 1900-1930, mutta koska lyhytelokuvat ovat minulle vielä suhteellisen tuntematonta aluetta, päätin jättää elokuvan varhaiset vuodet sikseen. Tälle sivulle olen valinnut kolme merkkiteosta vuodelta 1928. Arvostelut on otettu vuonna 2018 ilmestyneestä kirjastani 1000 Mykkäelokuvaa: Sirpaleita elokuvan kulta-ajalta (Kustantamo Helmivyö) ja sen työn alla olevasta jatko-osasta.



Carl Th. Dreyer: Jeanne d’Arcin kärsimys
Kallis suurtuotanto, mutta samalla kaikkein intiimeintä elokuvaa. Maailman kuuluisimpien mykkäelokuvien joukkoon kuuluva Jeanne d’Arcin kärsimys valmistui samaan aikaan saman yhtiön toimesta kuin Abel Gancen mahtava Napoléon (1927), mutta jäi ilmestyessään lähes täysin sen varjoon. Negatiivit tuhoutuivat ja alkuperäisversio katosi, kunnes norjalaisesta mielisairaalasta löytyi vuonna 1981 lähes alkuperäistä vastaava kopio. Sittemmin elokuvan arvostus on noussut kohisten ja brittiläisen Sight & Soundin viimeisimmässä kriitikkoäänestyksessä vuonna 2012 se valittiin maailman kymmenen parhaan elokuvan joukkoon.

Jykevä, lähes tyystin pelkistä lähikuvista koostuva elokuva on armoton näkemys ranskalaispyhimyksen teloitukseen johtavan oikeudenkäynnin viimeisestä päivästä 30.5.1431. Monista muista historiallista suurelokuvista poiketen se ei romantisoi kohdettaan, eikä muokkaa henkilöhahmoja mieleisikseen. Uskossaan horjumaton Jeanne kestää kuulustelijoiden ristitulen olematta kuitenkaan mikään yli-ihminen – hetkellinen romahdus tunnustuksineen on vain osoitus Jeannen inhimillisyydestä ja uskon voimasta. Pääosaa esittävän Renée Maria Falconettin kasvot ovat sittemmin muodostuneet lähtemättömäksi osaksi elokuvan historiaa.

Vaikka Carl Th. Dreyerillä olikin käytössään lähes rajattomat varat ja mahdollisuudet, hän ei pystynyt toteuttamaan elokuvaansa aivan täysin mielensä mukaan. Dreyer halusi tehdä Jeannesta äänielokuvan, mutta yhtiöllä ei ollut siihen resursseja – niinpä ohjaaja toivoi, että sitä esitettäisiin täysin mykkänä. Siitä huolimatta elokuvaa on esitetty erilaisten säestysten voimin, joista tätä nykyä tunnetuin lienee Richard Einhornin vuonna 1985 säveltämä Voices of Light, joka omasta mielestäni tukee ja rikastuttaa elokuvaa ja sen tapahtumia erittäin hienosti.

Tuotanto: Société Générale des Films. Ohjaus: Carl Th. Dreyer. Käsikirjoitus: Carl Th. Dreyer, Joseph Delteil. Kuvaus: Rudolph Maté. Lavastus: Hermann Warm, Jean Hugo. Leikkaus: Carl Th. Dreyer, Marguerite Beaugé. Musiikki: Dreyer halusi elokuvaansa esitettävän äänettömänä. Puvustus: Valentine Hugo.
Näyttelijät: Renée Maria Falconetti (Jeanne), Eugene Silvain (piispa Cauchon), André Berley (Jean d’Estivet), Maurice Schutz (Nicolas Loyseleur), Antonin Artaud (Jean Massieu), Jean d’Yd (Guillaume Evrard).

La Passion de Jeanne d’Arc                  La Passion de Jeanne d’Arc


Josef von Sternberg: Yö satamassa
Mies, nainen ja yhteinen yö – on hämmästyttävää, kuinka vähäisistä elementeistä on syntynyt yksi mykän elokuvan hienoimmista teoksista, suuri rakkauselokuva, jossa ei ole perinteistä romanttista kuvastoa juuri lainkaan. Tapahtumapaikkana on New Yorkin satama, mutta yhtä hyvin se voisi olla missä päin maailmaa tahansa, sillä alku- ja loppujaksoja lukuun ottamatta elokuvalla ei ole mitään sidosta suurkaupunkiin. Päähenkilöt ovat valtamerilaivalla lämmittäjänä toimiva Bill ja kapakkaruusu Mae, jonka pienessä vuokramurjussa he kokevat yhteisen ja lopulta molempien elämän muuttavan yön. Visuaalisesti loisteliaan elokuvan loppuratkaisu on ilmeinen, mutta samalla myös ainoa mahdollinen, sillä kaikki muu olisi epäoikeudenmukaista ja aiheuttaisi katsojalle pettymyksen.

Yö satamassa on yksi hienoimmista saavutuksista aikakaudella, jolloin hienot saavutukset olivat arkipäivää. Se vaikutus on vain voimistunut ajan kuluessa. Se on yksi amerikkalaisen elokuvan kestävimmistä mestariteoksista, voittoisa maineen puhdistus miehelle, jonka käytös toi useimmille mieleen taiteellisen puoskarin.” (Kevin Brownlow).

Tuotanto: Paramount Famous Lasky Corporation. Tuottaja: J. G. Bachmann. Ohjaus: Josef von Sternberg. Käsikirjoitus: Jules Furthman (John Monk Saundersin tarinasta). Kuvaus: Harold Rosson. Lavastus: Hans Dreier. Leikkaus: Helen Lewis. Välitekstit: Julian Johnson.
Näyttelijät: George Bancroft (Bill Roberts), Betty Compson (Mae), Clyde Cook (Sugar Steve), Mitchell Lewis (Andy), Olga Baclanova (Lou, hänen vaimonsa), Gustav von Seyffertitz (Hymn Book Harry).

The Docks of New York                  The Docks of New York


Erich von Stroheim: Häämarssi
”Rakkaus! Ilman sinua avioliitto on pyhäinhäväistystä ja pilkantekoa!” (alkuteksti).

”Kaikille maailman rakastavaisille omistettu” Häämarssi oli Erich von Stroheimin kolmas unelmien prinssin ja köyhän tytön välinen rakkaustarina. Elokuvan teko alkoi itsenäisen tuottajan Pat Powersin alaisuudessa, mutta hän sai valitettavan nopeasti huomata stroheimilaisen työskentelyn huonot puolet: budjetti ylitettiin ja aikataulu karkasi. Kustannusten jatkuvan nousun seurauksena Powers irtisanoutui elokuvasta ja myi osuutensa Paramountille. Studio keskeytti kuvaukset ja sysäsi Stroheimin syrjään. Elokuvan toinen osa The Honeymoon jäi kesken eikä sitä esitetty koskaan Yhdysvalloissa. Ainoastaan eurooppalaisilla ja eteläamerikkalaisilla katsojilla oli mahdollista nähdä tämä osa, kunnes tulipalo tuhosi tiettävästi ainoan olemassa olleen kopion vuonna 1959.

Häämarssi on ihailtavan pikkutarkasti ja antaumuksella toteutettu elokuva. Ensimmäisen maailmansodan aamunkoitteessa paistatteleva Wien suorastaan henkii ylellisyyttä sekä kuninkaallista ylväyttä. Niin ikään teurastamon löyhkäävä miljöö, orgiat Madame Rosan bordellissa ja yöllisen puiston kukkivien omenapuiden luoma romanttinen illuusio ovat käsin kosketeltavia. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut Stroheimin kohdalla ainoastaan ulkokultaista loistoa, vaan auttoi niin katsojaa kuin näyttelijöitäkin eläytymään tarinaan ohjaajan tarkoittamalla tavalla. Häämarssi on Stroheimin elokuvista näyttävin, kuin fantasialla höystetty romanttinen unikuva kadonneesta maailmasta.

Stroheimin elokuvien keskeisin teema oli rahan ja rakkauden kilpailu ihmisen sydämestä ja sielusta. Häämarssi on tämän kamppailun huipentuma, ainoa teos jossa aidon romanttiset tuokiot valtaavat edes hetkeksi valkokankaan – vain särkyäkseen pian sirpaleiksi aivan kuin todisteena kestävän onnen katoavaisuudesta. Keskipisteessä ovat eurooppalaisten kuningashuoneiden sovitut avioliitot, mutta näkemys on silti yleismaailmallinen: kun rahanhimoiset vanhemmat ovat saaneet tahtonsa läpi ja perillisensä alttarille, häämarssia soittavan urkurin kädet muuttuvat luurangon käsiksi ja autosaattueessa pois lähtevä pari on toisilleen kuin kaksi ventovierasta, vain hetkeä aiemmin tavannutta henkilöä.

Carl Davis on tehnyt elokuvaan upean musiikin, mutta Antti Alasen mukaan ”Movietone-ääniversio osoittaa, miten suuri merkitys musiikilla parhaimmillaan on mykkäelokuvassa: marsseissa, valsseissa ja virsissä kaikuu kaksoismonarkian hellä ja mahtava wieniläissoundi. Stroheim osallistui musiikkisuunnitteluun ja valvoi 1950-luvulla siihen perustuvan rekonstruktion (Cinémathè-que française).”

Tuotanto: Pat Powers, Paramount Pictures. Tuottaja: Pat Powers. Ohjaus: Erich von Stroheim. Käsikirjoitus: Erich von Stroheim, Harry Carr. Kuvaus: Hal Mohr, B. Sorenson, Roy Klaffki, Ray Rennahan (Technicolor-jakso). Lavastus: Richard Day, Erich von Stroheim. Leikkaus: Frank Hull, Josef von Sternberg, Julian Johnson. Musiikki: J. S. Zamecnik, Louis de Francesco (Paradise-laulu: Harry D. Kerr, J. S. Zamecnik). Puvustus: Max Rée.
Näyttelijät: Erich von Stroheim (prinssi Nicki von Wildeliebe-Rauffenburg), Fay Wray (Mitzi Schrammell), Matthew Betz (Schani Eberle), Zasu Pitts (Cecelia Schweisser), George Fawcett (ruhtinas Ottokar), Maude George (ruhtinatar Maria), George Nichols (Fortunat Schweisser), Dale Fuller (Katerina Schrammell), Hughie Mack (Schanin isä).

The Wedding March                  The Wedding March


© 16.2.2020 Kari Glödstaf