SUOSIKKIELOKUVAT VUOSITTAIN

1931


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Twitterissä liikkui vuoden 2019 lopulla kysely eri vuosien suosikkielokuvista. En muista aiemmin tehneeni tuollaisia listoja, mutta koska puuha osoittautui sen verran hauskaksi, otin itsekin osaa kyselyketjuun. Listasin siihen alun perin suosikkejani vuosilta 1900-1930, mutta koska lyhytelokuvat ovat minulle vielä suhteellisen tuntematonta aluetta, päätin jättää elokuvan varhaiset vuodet sikseen. Tälle sivulle olen valinnut kolme merkkiteosta vuodelta 1931. Arvostelut on otettu vuonna 2018 ilmestyneestä kirjastani 1000 Mykkäelokuvaa: Sirpaleita elokuvan kulta-ajalta (Kustantamo Helmivyö) ja sen työn alla olevasta jatko-osasta.



Charles Chaplin: Kaupungin valot
Charles Chaplinin viimeinen täysin puhdasverinen mykkäelokuva valmistui aikana, jolloin äänielokuva oli jo syrjäyttänyt edeltäjänsä. Chaplin suhtautui muutokseen epäilevästi, mutta tunsi myös suurta epävarmuutta tulevaa kohtaan, sillä hän ei ollut lainkaan varma, pystyisikö sopeutumaan elokuvamaailman uusiin toimintatapoihin. Huolet osoittautuivat turhaksi, sillä ensi-illasta lähtien yleisö oli haltioissaan näkemästään ja Kaupungin valoista tuli yksi vuoden suurimmista menestyselokuvista.

Kolmen päähahmon – Kulkurin, sokean kukkia myyvän tytön ja maanis-depressiivisen miljonäärin – ympärille kietoutuva teos on Chaplinin siihenastisen uran vakavin elokuva. Se valmistui reilu vuosi pörssiromahduksen jälkeen, ja miljoonien työttömien asuttamassa maassa luokkaerot olivat kärjistyneet. Chaplin esittää elokuvassaan yhteiskunnan kaksi sosiaalista ääripäätä: siinä missä tyttöä ja tämän isoäitiä uhkaa häätö muutaman maksamattoman dollarin vuoksi, jakelee upporikas miljonääri rahojaan ympäriinsä vailla huolen häivää. Chaplin itse oli syvästi huolissaan ihmisten yhä kasvavasta eriarvoisuudesta maailmassa, jossa raha ja valta sanelivat yksilön ihmisarvon.

Vakavasta aiheestaan huolimatta Kaupungin valot ei ole otsa rypyssä rutistettua draamaa, vaan täydellisesti rytmitettyä, nautinnollista elokuvaa. Gagikavalkadi on kattava, tarina täynnä tunnetta ja vilpittömyyttä, näyttelijätyöskentely ehdottomasti mykän elokuvan parhaimmistoa, ja kyyneleet silmiin saava loppukohtaus lukeutuu koko elokuvan historian kuuluisimpien ja hienoimpien joukkoon. Peter von Baghin mukaan ”Chaplinin katse Kaupungin valojen viimeisessä kohtauksessa merkitsee mykkäelokuvataiteen apoteoosia”.

Tuotanto: Charles Chaplin Productions. Tuottaja: Charles Chaplin. Ohjaus: Charles Chaplin. Käsikirjoitus: Charles Chaplin. Kuvaus: Roland Totheroh, Gordon Pollock. Lavastus: Charles D. Hall. Leikkaus: Charles Chaplin. Musiikki: Charles Chaplin.
Näyttelijät: Charles Chaplin (Kulkuri), Virginia Cherrill (sokea tyttö), Florence Lee (isoäiti), Harry Myers (miljonääri), Allan Garcia (James, hovimestari), Hank Mann (nyrkkeilijä).

City Lights                  City Lights


Yasujiro Ozu: Tokyo no kôrasu
Nuori perheenisä valittaa työnantajalleen kollegansa saamista potkuista ja saa itsekin potkut. Laman kourissa kamppailevassa Tokiossa uutta työpaikkaa ei löydä helposti, mutta osin onnella ja osin ystävien avustuksella perheen onnistuu nousta takaisin jaloilleen. Kepeänä komediana alkavaa, mutta ennen pitkää varsin vakavaksi draamaksi muuttuvaa elokuvaa pidetään paitsi tyyliltään, myös tarinaltaan Yasujiro Ozun uran käännekohtana. Liioittelematon ja hyvin kirjoitettu tarina kantaa koko kestonsa ajan ja vanhojen koulutovereiden lopussa esittämä ”ystävien laulu” herkistää yhtä lailla heidän vanhan opettajansa kuin kotikatsojankin.

Tuotanto: Shochiku. Ohjaus: Yasujiro Ozu. Käsikirjoitus: Komatsu Kitamura, Kogo Noda. Kuvaus: Hideo Shigehara. Leikkaus: Hideo Shigehara. Lavastus: Minzo Kakuta, Tsunetaro Kawasaki, Beijiro Tanaka, Yonekazu Wakita. Puvustus: Kurenai Saitou. Välitekstit: Tomoo Shiga.
Näyttelijät: Tokihido Okada (Shinji Okajima), Emiko Yagumo (hänen vaimonsa), Hideo Sugawara (poika), Hideko Takamine (vanhempi tytär), Tatsuo Saito (opettaja), Choko Iida (hänen vaimonsa), Reiko Tani (johtaja).

Tokyo no kôrasu                  Tokyo no kôrasu


Mario Peixoto: Limite
Tekijänsä ainoa elokuvatyö, ihailtu ja arvostettu avantgarde-elokuva, jota Georges Sadoul kuvasi ”tuntemattomaksi mestariteokseksi”. Aavalla merellä pienessä soutuveneessä ajelehtivien henkilöiden tarinat kelataan auki episodimaisten, pirstaleisten takaumien kautta. Neuvostoliittolaisen ja ranskalaisen elokuvan vaikutteet ovat selviä, vertauskuvia käytetään runsaasti ja aikajanalla liikkuminen on luontevaa. Välitekstien vähäinen käyttö on osoitus kuvallisen kerronnan vahvuudesta ja vivahteikkuudesta.

Kuten niin monelle pienen budjetin indie-tuotannolle on käynyt tai ollut vaarassa käydä, myös Limite oli lähellä pyyhkiytyä unohduksiin. Sen ainoaa kopiota alettiin restauroida niinkin myöhään kuin 1959 ja vaikka restauroijat ovat tehneet vuosikymmenten saatossa hienoa työtä, on Limite edelleen paikka paikoin varsin huonokuntoinen. Työ ei ole ollut kuitenkaan turhaa, sillä Cinemateca Brasileira valitsi Limiten vuonna 1988 kaikkien aikojen parhaaksi brasilialaiseksi elokuvaksi ja aivan viime vuosina se on niittänyt mainetta erilaisten elokuvafestivaalien vetonaulana: myös Cannesissa, jossa elokuva esitettiin vuonna 2007.

”Limite on äärimmäisen kaunis elokuva, jonka valtaan täytyy antautua heti ensi hetkistä lähtien, kun nuo tuskaisat synteettisen ja puhtaan elokuvakielen soinnit alkavat tulvia.” (Sergei Eisenstein).

Tuotanto: Cinédia. Tuottaja: Mario Peixoto. Ohjaus: Mario Peixoto. Käsikirjoitus: Mario Peixoto. Kuvaus: Edgar Brasil. Leikkaus: Mario Peixoto. Näyttelijät: Olga Breno (nainen nro 1), Tatiana Rey (nainen nro 2), Raul Schnoor (mies nro 1), Brutus Pedreira (mies nro 2), Iolanda Bernandes, Edgar Brasil, Mario Peixoto, Carmen Santos.

Limite                  Limite


© 23.2.2020 Kari Glödstaf