Tarzan of the Apes

TARZAN APINAIN KUNINGAS


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Kun Edgar Rice Burroughs alkoi kirjoittaa tarinoita Tarzanista, ei hän todennäköisesti osannut villeimmissä kuvitelmissakaan aavistaa millaiseksi menestykseksi kertomukset muodostuisivat. Tarzanin seikkailut löysivät välittömästi paikkansa pikkupoikien suosikkilukemistossa eikä elokuvamaailmakaan kauaa jahkaillut. Valkokankaalle viidakon valtias päätyi ensimmäisen kerran vuonna 1918 ja Scott Sidneyn ohjaama Tarzan-elokuva osoitti valtaisalla menestyksellään tarinan potentiaalin myös elokuvan keinoin kerrottuna. Sidneyn elokuvan jälkeen apinamiehen seikkailuja onkin saatu seurata kymmenissä elokuvissa ja tv-sarjoissa.

Valitettavasti nykykatsojalla ei ole mahdollisuutta nähdä elokuvaa alkuperäisessä, kehutussa muodossaan, sillä siitä on vuosien saatossa poistettu materiaalia tunnin verran eli noin puolet. Tämä näkyy luonnollisesti lopputuloksessa, mutta tällaisenaankin se tuo selkeästi esille millaisena aikalaiset saivat sen nähdä.

Tarzan of the Apes                  Tarzan of the Apes

Tarzanin tarina alkaa 1800-luvun loppupuolen Englannista, jossa maan hallitus antaa lordi John Greystokelle tehtäväksi tukahduttaa arabien orjakauppa brittiläisessä Afrikassa. Greystoke lähtee matkaan mukanaan vaimonsa Alice. Laivalla syntyy kapina ja pariskunnan henki säilyy ainoastaan matruusi Binnsin ansiosta. Kaappaajat jättävät heidät Afrikan rannikolle oman onnensa nojaan. John rakentaa heille viidakkoon majan, jossa Alice synnyttää pojan. Hän kuolee alle vuoden päästä synnytyksestä ja kaksin vauvan kanssa jäänyt John murtuu täysin. Eräänä päivänä lähistöllä asusteleva ihmisapinalauma onnistuu tunkeutumaan majaan. John tapetaan, mutta poikavauva päätyy ihmisapina Kalan hoteisiin.

Nykykatsojasta saattaa tuntua huvittavalta, että elokuvassa ei käytetty oikeita apinoita, vaan heitä esittivät apinapukuun puetut akrobaatit. Jo pelkästään tämän vuoksi voisi helposti luulla Tarzanin olevan kieli poskella tehtyä viihdettä, mutta moiset luulot kannattaa heittää romukoppaan heti alkuunsa. Tarzan apinain kuningas on kunnianhimoinen, vakavasti ja ammattitaidolla tehty elokuva, joka saavuttaa Burroughsin tarinan kiitettävästi ollen Tarzan-elokuvaa parhaimmillaan. Loppua kohden elokuvan taso hieman putoaa tarinan muuttuessa suoraviivaisemmaksi toiminnaksi, mutta mistään dramaattisesta tason heittelehtimisestä ei kuitenkaan ole kyse. Kokonaisuutena Sidneyn elokuva on vauhdikas, viihdyttävä ja laadukas viidakkoseikkailu, joka pitää katsojan vaivattomasti otteessaan alusta loppuun saakka.

Tarzan of the Apes

Kaikkien aikojen ensimmäistä Tarzania valkokankaalla sai kunnian näytellä Gordon Griffith, joka esittää kymmenvuotiasta Tarzania. Vuosien saatossa unholaan painunut Griffith tekee roolissa laadukasta työtä, eikä aikuista Tarzania esittänyt Elmo Lincolnkaan ole roolissaan lainkaan huono. Vaikka jykevä ja hieman ylipainoisen oloinen Lincoln jääkin karismassa selkeästi Johnny Weissmüllerin varjoon, onnistuu hän selättämään kaikkien aikojen apinamiehen yhdessä suhteessa: Lincolnissa on enemmän tarinasta tuttua olemusta ja villiyttä kuin huolitellussa Weissmüllerissä. Sen sijaan Enid Markeyn esittämä Jane jää vähäisen esilläoloaikansa vuoksi katsojalle tuntemattomaksi.

Lincoln näytteli roolin vielä elokuvissa Tarzanin romanssi (1918) sekä Tarzanin seikkailuja (1921), joista ensin mainitussa hänellä oli vastanäyttelijänään Markey. Tarzan-elokuvia filmattiin Sidneyn versio mukaan lukien seitsemän kappaletta ennen äänielokuvan tuloa, valitettavan moni niistä on vuosikymmenten saatossa kadonnut.

TARZAN OF THE APES, 1918 Yhdysvallat

Tuotanto: National Film Corporation Ohjaus: Scott Sidney Käsikirjoitus: Fred Miller, Lois Weber (Edgar Rice Burroughsin tarinasta) Kuvaus: Enrique Juan Vallejo (sekä E. A. Martin, villieläimet) Lavastus: F. I. Wetherbee Leikkaus: Isadore Bernstein Puvustus: E. M. Jahrhaus
Näyttelijät: Elmo Lincoln (Tarzan), Enid Markey (Jane), Gordon Griffith (Tarzan nuorena), True Boardman (John Clayton), Kathleen Kirkham (Alice Clayton), George B. French (Binns), Stellan Windrow (Tarzan liaanikohtauksissa)



© 28.11.2005 Kari Glödstaf