Dunungen

UNTUVAINEN


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

”Olen aivan näkevinäni heidät tuossa edessäni heidän lähtiessään matkalle. Ihan selvään näen miehen kovan, korkean hatun, jossa on leveät, ylöspäin kiertyvät lierit, jollaisia käytettiin 1840-luvulla, vaaleat liivit ja solkikaulaliinan. Näen myös hänen kauniit, sileiksi ajellut kasvonsa, pienen pienen poskiparran, korkean, kovan kauluksen ja jokaisen pienimmänkin liikkeen miellyttävän arvokkuuden. Hän istuu rattailla oikealla puolen ja kokoilee juuri ohjasperiä käteensä, ja hänen rinnallaan istuu pikku naisolento. Herra häntä siunatkoon!” Selma Lagerlöf: Untuvainen

37. Le Giornate del Cinema Muto -festivaalin etukäteisodotuksissani hyvin korkealle noussut Untuvainen oli vielä puoli vuotta sitten minulle täysi tuntemattomuus ja sellaiseksi se olisi ehkä jäänytkin, ellen olisi törmännyt nimeen kirjoittaessani artikkelia Selma Lagerlöfistä Kulttuurivihkoihin. Näyttelijänä maineensa luoneen Ivan Hedqvistin esikoisohjausta, vuonna 1919 ohjaamaa elokuvaa kun ei yleensä nosteta esiin ruotsalaisen elokuvan kultakautta kuvailtaessa, eikä siitä ole mainintojakaan juuri missään. Onnekseni Untuvainen sisältyi tämän vuoden festivaaliohjelmistoon, joten sain mahdollisuuden sen näkemiseen. Alun perin hieman yli kaksituntinen elokuva ei tosin ole enää alkuperäisessä loistossaan, sillä sen kestosta on kadonnut aikojen saatossa puolisen tuntia.

Dunungen                  Dunungen

Untuvaisessa on kolme keskeistä henkilöä: nuori ja viaton leipurimestarin tytär Anne-Marie (Renée Björling), hänet vanhempiensa vastustuksesta huolimatta kihlaava pormestarin poika Mauritz (Ragnar Widestedt) ja tämän rikas Teodor-setä (Hedqvist), jonka luokse nuoret rakastavaiset matkustavat. Kyseessä ei ole mikään kohteliaisuuskäynti, vaan Mauritzin tarkoituksena on saada sedältään hyvä työpaikka vaikkapa jonkun tämän omistaman tehtaan johdossa. Samalla nuorukainen yrittää myydä sedälleen muutamia arvottomia osakkeita, sillä setä ei tiettävästi välitä, mihin rahojaan syytää. Anne-Marie kokee tämän kaiken paitsi pelottavana, myös oudon kiehtovana.

Aivan ensimmäiseksi on todettava, että Hedqvistin elokuvaversion pohjana on ollut Lagerlöfin novellin (ilm. 1894, suom. 1922) lisäksi siitä työstetty pienoisnäytelmä (1914). Niinpä valkokankaalla nähdään paljon sellaista, johon kirjailija on vain viitannut. Selkein ero on alussa, johon on rakennettu Erich von Stroheimin Ahneuden (1925) kaltainen prologi, jossa esitellään elokuvan keskeisimmät henkilöt taustoineen. Novellia tuntemattomalle tämä on hyvä ratkaisu, kun taas siihen ihastunut ei välttämättä koe sitä tarpeelliseksi. Tällaisia lisäyksiä ja korostuksia on siellä täällä, joten lopputulos poikkeaa jonkin verran alkuperäistekstistä.

Untuvainen on ulkoasultaan valtavan kaunis. Ruotsalainen elokuva eli kukoistuskauttaan ja niinpä tekijöillä on ollut käytössään sievoinen budjetti Untuvaisen toteuttamiseksi. Teodor-sedän asuttama kartanomiljöö on tallennettu ihailtavalla tarkkuudella ja puvustukseen on käytetty kiitettävästi aikaa ja rahaa. Kuvaajana toiminut Julius Jaenzon on tiennyt kuinka ja mihin kamera tulee sijoittaa, Axel Esbensenin hallitessa suvereenisti lavastamisen salat. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin, vaikka en pidäkään Björlingiä aivan parhaana valintana nimirooliin: hän kun ei vastaa fyysiseltä olemukseltaan sitä ”pikku hupakkoa, pikku silkkikukkasta”, jollaiseksi Lagerlöf päähenkilön kuvasi.

Dunungen                  Dunungen

Björling ei ole elokuvan ongelma, ainakaan siinä määrin kuin valkokankaan tapahtumat. Hedqvist on tuonut mukaan runsaasti komiikkaa, eikä aina kaikkein onnistuneimmalla tavalla. Hän on myös silotellut Mauritzin tylyyttä ja tulevaa vaimoaan kohtaan tuntemaa välinpitämättömyyttä, eikä Anne-Marien haurauskaan ole niin vahvasti esillä kuin Lagerlöfillä. Näin pitäisi mielestäni olla, sillä pohjimmiltaanhan Untuvainen on kertomus nuoren ja aran naisen tietoisuuden kasvusta, moraalista ja uskalluksesta vastustaa väärää tekoa. Hän on juuri se, joka kertoo kauppahetkellä sedälle osakkeiden arvottomuudesta ja nousee kapinaan kihlattuaan kohtaan, näyttää sukulaisten kaksinaamaisuuden ja täyttää lopulta rakkaudella sedän elämän yksinäisyyden. Nämä näkökulmat jäävät Hedqvistin elokuvassa ulkoisen koreuden alle, joten lopputulos ei ole Victor Sjöströmin tai Mauritz Stillerin parhaiden Lagerlöf-filmatisointien veroinen.

”Voi Untuvainen, voi silkkikukkanen! Et ollut varmaankaan yksistään onnentavoittelija, vaan myöskin onnentuoja, muuten ei kai sinun hyvä rauhasi olisi tähän saakka säilynyt siinä talossa, jossa sinä asuit. Vielä tänä päivänä varjoavat taloa isot vaahterat, ja koivurungot kohoavat valkeina ja tahrattomina tyvestä latvaan saakka. Vielä tänä päivänä saattaa kyy rauhassa paistatella päivää mäellä, ja puistolammikossa uiskentelee säyne, joka on niin vanha, ettei kukaan poika viitsi sitä onkia. Ja saapuessani sinne minusta ilmassa on pyhän tuntua, ja on kuin linnut ja kukat yhä vielä sepittäisivät sinusta kauniita laulujaan.” Selma Lagerlöf: Untuvainen

DUNUNGEN, 1919 Ruotsi

Tuotanto: Svenska Biografteatern Ohjaus: Ivan Hedqvist Käsikirjoitus: ei tietoa (Selma Lagelöfin novellin ja siitä tehdyn pienoisnäytelmän pohjalta) Kuvaus: Julius Jaenzon Lavastus: Axel Esbensen Välitekstit: Arthur Sjögren
Näyttelijät: Renée Björling (Anne-Marie Ehinger, “Untuvainen”), Ragnar Widestedt (Mauritz Fristedt, pormestarin poika), Ernst Öberg (pormestari), Mia Gründer (hänen vaimonsa), Ivan Hedqvist (Teodor Fristedt), Carl Browallius (leipuri Ehinger), Anna Wahlbom (hänen vaimonsa)



© 11.11.2018 Kari Glödstaf