Das Wachsfigurenkabinett

VAHAKABINETTI


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Ekspressionistisena pilapiirtäjänä, maalarina sekä elokuvalavastajana toiminut Paul Leni nousi nopeasti saksalaisten suurohjaajien joukkoon visuaalisesti tyylikkäillä elokuvillaan. Vuonna 1924 hän ohjasi teoksen, jonka katsotaan sekä päättäneen että kruunanneen saksalaisen elokuvan viisi vuotta kestäneen suuruudenajan. Vahakabinetti oli suurmenestys ympäri maailmaa ja sitä pidettiin tasapäisenä jopa F. W. Murnaun sekä Fritz Langin hienoimpien elokuvien kanssa.

Loppujen lopuksi kolmesta episodista koostuva elokuva (neljäs jäi tekemättä rahoituksen loputtua) on kertomus köyhästä runoilijasta, joka pestautuu huvipuistossa toimivaan vahakabinettiin kirjoittamaan meneviä tarinoita vahanukeista. Tarinoiden päähenkilöt ovat tuttuja historian lehdiltä: Bagdadin kalifi Harun Al-Raschid, Venäjän tsaari Iivana Julma sekä kuuluisa sarjamurhaaja Viiltäjä-Jack.

Das Wachsfigurenkabinett                  Das Wachsfigurenkabinett

Muiden Lenin elokuvien tapaan myös Vahakabinetti on erittäin näyttävä. Sen tyylitellyt, paikoittain jopa mielipuolisenkin oloiset studiolavasteet henkivät Tri Caligarin kabinetin (1919) perintöä. Leni, joka huolehti itse ohjaamisen lisäksi myös tästä puolesta, kertoi halunneensa luoda elokuvaansa varten maailman, joka ei muistuttaisi minkäänlaista todellisuutta. Tässä suhteessa Bagdadin jakso onkin mitä mielikuvituksellisinta fantasiaa.

Leni sai elokuvaansa varten melkoisen näyttelijätähdistön käytettäväkseen (Emil Jannings, Conrad Veidt sekä Werner Krauss) ja käsikirjoittajaksi Wegenerin Golemin (1920) sekä Murnaun Nosferatun (1922) parissa työskennelleen Henrik Galeenin. Elokuva ei ensiluokkaisesta ryhmästä huolimatta ole tekijöidensä summa, ei lähellekään, sillä hyvästä ideasta ei saada paljoa irti ja lopputulos on yllättävän mitäänsanomaton. Galeenin lähtökohdat tyrannien asettamisesta naurunalaiseksi jäävät toteutukseltaan puolitiehen ja samalla hahmot jäävät ontoiksi. Pahiten tästä kärsii Janningsin esittämä kalifi, josta tarina ei saa hyvää alkua lukuun ottamatta juuri mitään irti. Myöskään Lenille tyypillinen huumori ei saa tuulta siipiensä alle, vaan pikemminkin latistaa elokuvan tunnelmaa.

Das Wachsfigurenkabinett                  Das Wachsfigurenkabinett

Elokuva paranee loppua kohden, mutta kolmesta tarinasta ainoastaan yksi onnistuu olemaan mielenkiintoinen ja antoisa, sekin teknisen toteutuksensa ansiosta. Alle viisiminuuttinen Viiltäjä-Jack –episodi, harhanäky, jossa sarjamurhaaja ajaa takaa runoilijaa ja tämän tyttöystävää huvipuistossa, on taidokkaimpia hetkiä koko saksalaisen mykkäelokuvan historiassa. Vahakabinetti oli ilmestyttyään Yhdysvalloissa 1926 yksi vuoden menestyneimmistä elokuvista, eikä aikaakaan kun myös Leni työskenteli Hollywoodissa.

Jostain käsittämättömästä syystä Vahakabinetti on vuosikymmenten ajan luokiteltu kauhuelokuvaksi, mutta genren ystävien kannattaa olla varuillaan. Kauhua elokuvassa ei Viiltäjää lukuun ottamatta ole nimeksikään, pikemminkin elokuva on sekoitus fantasiaa, draamaa sekä kevyttä rakkaustarinaa huumorilla höystettynä. Tämä saattaa aiheuttaa pettymyksen monelle elokuvan ystävälle.

DAS WACHSFIGURENKABINETT, 1924 Saksa

Tuotanto: Neptun-Film A.G. Ohjaus: Paul Leni, Leo Birinsky Käsikirjoitus: Henrik Galeen Kuvaus: Helmar Lerski Lavastus: Paul Leni Puvustus: Ernst Stern
Näyttelijät: Wilhelm Dieterle (köyhä runoilija / leipuri Assad / venäläisprinssi), Olga Belajeff (Eva, vahakabinetin pitäjän tytär), John Gottowt (vahakabinetin pitäjä), Emil Jannings (Harun Al-Raschid), Conrad Veidt (Iivana Julma), Werner Krauss (Viiltäjä-Jack)



© 27.9.2005 Kari Glödstaf