Varieté

VARIETEE


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Ewald André Dupont lukeutuu niihin elokuvantekijöihin, jotka ovat pitkästä urastaan huolimatta jääneet historian kirjoihin käytännössä yhdellä ainoalla työllä. Tämä ei tietenkään tee oikeutta sekä käsikirjoittajana että ohjaajana toimineelle Dupontille, jonka neljälle vuosikymmenelle (1940-luvulla Dupont ei tehnyt ainoatakaan elokuvaa) ulottuva ura vei hänet kotimaansa Saksan lisäksi myös Yhdysvaltoihin, Isoon-Britanniaan ja Ranskaan. Äänielokuvan tultua Dupontin ura juuttui aallonpohjaan, eikä hän enää saavuttanut Saksassa tekemiensä elokuvien tasoa ja suosiota.

Dupontin kuuluisin ohjaustyö, vuonna 1925 Ufalle valmistunut Varietee, kertoo vuosikymmenen vankilassa viettäneen trapetsitaiteilija ”Boss” Hullerin tarinan. Vaatimattomassa hampurilaisessa huvipuistossa vaimonsa kanssa työskennellyt Huller saa rinnalleen valtameren takaa saapuneen kaunottaren, rakastuu tähän ja jättää vanhan elämänsä taakseen. Vaikka ura Berliinin Wintergartenissa on huomattava menestys, ei aikaakaan, kun nuori sirkustähti astuu kuvioihin koettelemaan pariskunnan onnea.

Varietee valmistui aikana, jolloin pitkään vallalla ollut ekspressionismi alkoi kääntyä uudenlaisen, vähäeleisemmän tyylin tieltä. Kuin korostaakseen muutosta Dupont yhdistää nämä tyylikeinot siten, että kehyskertomuksessa pidättäydytään vanhassa, kun taas itse trapetsitaiteilijoiden draama on kuvattu ilman alleviivaavaa tyylittelyä. Vertauskuvallisimmillaan tämä näkyy tarinan naishahmoissa: Maly Delschaftin esittämä vaimo edustaa vanhaa koulukuntaa, kun taas Lya De Puttin kaunokainen ilmehtii huomattavasti neutraalimmin.

Varieté                  Varieté

Varietee ei ole jäänyt historiaan tarinansa puolesta, vaan se elää ja hengittää nimenomaan toteutuksensa ansiosta. Muutamaa vuotta aikaisemmin vapautetun kameran edellinen huipentuma oli F. W. Murnaun Viimeinen mies (1924), jossa kameran avulla pystyttiin kuvaamaan ikääntyneen ovimiehen tunnetiloja entistä tarkemmin. Varieteessa kaikki viedään vieläkin pidemmälle: objektiivisena tarkkailuna alkanut kohtaus vaihtuu kesken kaiken subjektiiviseksi ja päinvastoin. Kapakoiden ja huvipuistojen tapahtumia tarkkaillaan kuin piilokameralla konsanaan ja huikeimmillaan Freund ja Hoffmann kuljettavat kameransa trapetseille, joilla katsoja saa heittäytyä esiintyjien hengenvaarallisten temppujen maailmaan joka solullaan. Muutamassa kohtauksessa kuvaajakaksikko innostuu temppuilemaan liikaa, mutta ne ovat vain kauneusvirheitä muuten näyttävässä kokonaisuudessa.

Janningsin esittämä ”Boss” Huller on elokuvan keskipiste ja tähtinäyttelijä tekeekin laatutyötä alusta loppuun. Ensimmäiset kohtaukset antavat odottaa jotain Viimeisen miehen kaltaista roolisuoritusta, mutta tähden tyyli vaihtuu onnistuneesti elokuvan mukana ja hänelle ominaiset maneerit pysyttelevät lähes koko ajan taka-alalla. Myös oikeassa elämässä Berliinin Wintergartenissa esiintyneen Lya De Puttinkaan roolisuorituksessa ei ole moittimista, vaan hän muodostaa uskottavan vastapuolen Janningsille. Warwick Wardin esittämän viettelijän kylmän viileä olemus lyö sopivasti kiilaa pariskunnan väliin, mutta samalla hän jää hahmoista ohuimmaksi ja etäisimmäksi.

Elokuva oli suuri menestys sekä Saksassa että Yhdysvalloissa. Se koki tosin valtameren takana erikoisen kohtalon, sillä elokuvan alkuosa leikattiin levitysversiosta kokonaan pois – amerikkalaiselle yleisölle ei siis näytetty sitä, kuinka Huller jättää vaimonsa ja karkaa nuorikkonsa kanssa Berliiniin. Varieteen eri versiot ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka vaivatonta elokuvien editoiminen tuohon aikaan saattoi olla: amerikkalaisen version nähtyään ei edes osaa olettaa, että alkupuolelta puuttuisi parinkymmenen minuutin verran materiaalia.

Varietee kiinnitti myös Universalin studiopäällikön Carl Laemmlen huomion ja hän pyysi Dupontia Hollywoodiin. Ura unelmatehtaassa jäi ainoastaan yhden elokuvan mittaiseksi, sillä vuonna 1928 ensi-iltansa saanut Rakasta minua ja maailma on minun epäonnistui taloudellisesti pahoin ja ohjaajan sopimus purettiin siltä istumalta. Dupont suuntasi kohti Englantia, jossa valmistui kaksi hienoa, joskin turhan tuntematonta elokuvaa, Moulin Rouge (1928) ja Yökahvila Piccadilly (1929).

VARIETÉ, 1925 Saksa

Tuotanto: Ufa Ohjaus: E. A. Dupont Käsikirjoitus: E. A. Dupont (Felix Hollaenderin tarinasta) Kuvaus: Karl Freund, Carl Hoffmann Lavastus: Alfred Junge, Oscar Friedrich Werndorff Musiikki: Erno Rapee Tehosteet: Ernst Kunstmann Trikit: Eugen Schüfftan
Näyttelijät: Emil Jannings (”Boss” Huller), Lya De Putti (Bertha-Marie), Maly Delschaft (rouva Huller), Warwick Ward (Artinelli), Georg John (merikapteeni), Kurt Gerron (satamatyöläinen)



© 6.9.2016 Kari Glödstaf