VARHANÍK U SV. VITA
Siinä missä kellot olivat Quasimodolle ”hänen hapuilevan sielunsa ainoa ääni”, ovat urut samaa St. Vituksen katedraalin iäkkäälle urkurille, jonka soitto kaikuu ilta toisensa jälkeen hämärtyvän kaupungin yllä. Aina siihen asti, kunnes hänen vankilasta paennut ystävänsä saapuu yllätysvierailulle ja sysäisee vauhtiin syöksykierteen, jota on mahdoton pysäyttää. Yhtäkkiä urkuri on tilanteessa, josta on lähestulkoon mahdotonta löytää ulospääsyä.
Itäeurooppalainen mykkäelokuva lukeutuu Portugalin ohella niihin maihin, jotka ovat nostaneet profiiliaan viime vuosien aikana varmasti eniten. Vaikka alueen kärkimaihin lukeutuvat Puola ja Tšekki eivät enää niin hanakasti julkaise elokuvia myyntiformaateissa kuin aiemmin, on heidän kataloginsa kirkkaimmat helmet edelleen hyvin suosittuja erilaisilla festivaaleilla. Viimeisin valloittaja on yli sata elokuvaa uransa aikana ohjanneen Martin Fricin Varhaník u sv. Vita (engl. The Organist of St. Vitus Cathedral). Sitä on esitetty vuoden sisään niin Yhdysvalloissa (San Francisco Silent Film Festival), Skotlannissa (Hippodrome Film Festival) kuin Saksassakin (Bonn Stummfilmtage), jonka striimiltä onnistuin sen itsekin viimein näkemään.
Varhaník u sv. Vita on kaunistelematon kuvaus elämästä ja samalla vastakohtien elokuva syvine aallonpohjineen ja korkeine euforian huippuineen. Tšekkiläisten elokuvantekijöiden draaman taju on hallittua, ja vaikka tarinat kerta toisensa jälkeen ovatkin alakuloisia ja synkkiä, niissä on toisinaan myös ansaittua kauneutta sekä väräjävää lämpöä. Niin myös tässä teoksessa, jonka loppuhuipentuma vetää siinä määrin vertoja Victor Sjöströmin Ajomiehelle (1921) ja F. W. Murnaun Auringonnousulle (1927), että jopa minun kaltaiseni synkistelijäkin hyväksyy ohjaajan ratkaisut mukisematta. Ehkä meillä kaikilla on kuitenkin sisimmässämme pieni usko ihmisen hyvyyteen tiukan paikan tullen?
Jos on tšekkiläisillä elokuvantekijöillä ollut ymmärrystä draamalle, on heillä ollut silmää myös visuaalisuudelle. Mielestäni he ovat jääneet jopa liikaa saksalaisten kollegoidensa varjoon, sillä pelkän synkistelyn rinnalla he osaavat antaa arvoa myös valolle, jota tässäkin elokuvassa käytetään paikoin erittäin hartaalla tavalla. Myös lähikuvissa on voimaa, eikä niitä käytetä milloinkaan aiheetta. Näin ollen on hämmentävää, kuinka vähälle huomiolle tšekkiläinen mykkäelokuva ja etenkin sen viimeiset vuodet ovat jääneet. Kenties joskus vielä arkiston helmet nostetaan laajempaankin tietoisuuteen, sillä sen ne kieltämättä ansaitsisivat – Varhaník u sv. Víta on tästä erittäin hyvä osoitus.
Tuotanto: Lloydfilm Praha
Ohjaus: Martin Fric
Käsikirjoitus: Vítezslav Nezval (Václav Wassermanin ja Martin Fricin tarinasta)
Kuvaus: Jaroslav Blažek
Lavastus: Hanuš Gödert
Näyttelijät: Karel Hašler (urkuri), Suzanne Marwille (Klára), Oskar Marion (Ivan, taidemaalari), Lad. H. Struna (Josef Falk), Otto Zahrádka (Kláran isä)
Kesto: 80 min.
Ensi-ilta: 30.8.1929 / ---