Samaan aikaan kun lehdet kirjoittelevat fyysisten elokuvatallenteiden myynnin jyrkästä syöksykierteestä ja viimeisetkin videovuokraamot sulkevat ovensa pysyvästi, elokuvaharrastajat hykertelevät tyytyväisinä erilaisten pieteetillä tuotettujen harvinaisuuksien ja kokoelmien perään. Maailmanlaajuisesti merkittävimpänä julkaisuna voi tietenkin pitää Ingmar Bergmanin satavuotissyntymäjuhlan kunniaksi koostettua, 28 dvd-levyä käsittävää Ingmar Bergman 100 år -kokoelmaa, josta riittää ammennettavaa pidemmäksikin aikaa – sisältäähän kokoelma Bergmanin 36 ohjaustyötä, yhden tv-sarjan, kuusi muille ohjaajille käsikirjoittamaa elokuvaa, arkistomateriaalia, trailereita ja paljon muuta.
Kotimaisen elokuvan historiaa on kartoitettu viime vuosina varsin kattavasti, kiitos VLMedian jättimäisen Suomen Filmiteollisuus -kokoelman (232 dvd:tä) sekä Ylen ja VLMedian yhdessä tuottaman Fennada-yhtiön kaikki pitkät elokuvat sisältävän boksin (63 dvd:tä). Pian kotimaisten elokuvien ystävät saavat taas ilon aihetta, kun KAVI ja VLMedia tuovat markkinoille kaikki Suomi-Filmin tuottamat elokuvat. Vaikka näitä elokuvia on tuotu markkinoille jo aiemmin, ovat useimmat silti ensimmäistä kertaa dvd:llä. Erityisen herkullinen tilanne on mykkäelokuvien ystäville, sillä kokoelman mykkäelokuvasta 31 saa ensiesiintymisensä hopeakiekolla – aiemmin on julkaistu ainoastaan Anna-Liisa (1922, kuva alh. vas.), Pohjalaiset (1925, kuva alh. oik.) ja Meidän poikamme (1929). Kaiken kaikkiaan Suomi-Filmi – täydellinen kokoelma sisältää 136 levyä ja 145 elokuvaa.
MYKÄN ELOKUVAN TAIKAA
Kotimainen mykkäelokuva on kärsinyt jo pitkään arvostuksen puutteesta. On totta, ettei meillä ole ollut Sergei Eisensteinin tai F. W. Murnaun tapaisia maailman arvostamia elokuvantekijöitä, eikä filmikatalogimmekaan sisällä Tohtori Caligarin kabinetin (1920), Kultakuumeen (1925) tai Kansan miehen (1928) kaltaisia klassikoita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kotimaisella mykkäelokuvalla olisi omat mestarinsa ja omat merkkiteoksensa, joita kelpaa ihailla edelleen ja joita voi häpeilemättä esittää myös kansainvälisillä markkinoilla.
- On tärkeätä saada nämä Suomi-Filmin mykät klassikot laajempaan tietoisuuteen tällä tavoin, toteaa elokuvaneuvos Kari Uusitalo. Ne ovat merkittävä osa suomalaisen mykän elokuvan historiaa. Yhteen aikaanhan näitä elokuvia ei yleisesti arvostettu kovinkaan paljoa – etenkin kriitikot ja opiskelijat vähättelivät niitä – mutta tänä päivänä tilanne on onneksi paljon parempi.
Myös KAVIn ohjelmistonsuunnittelija, erikoistutkija Antti Alanen kokee tulevan kokoelman olevan tärkeässä roolissa suomalaisen elokuvan historiaa tutkittaessa.
- On mahtavan suurenmoinen tapaus, että Suomi-Filmin mykkäelokuvat tulevat koko säilyneessä laajuudessaan viimeinkin nähtäville. Kameranegatiivien pelasteista tehtyjä videoita on voinut nähdä, mutta kohtaukset eivät ole olleet esitysjärjestyksessä ja aineistosta ovat puuttuneet tekstit. Elokuviahan ei tietenkään voi sillä tavalla täysipainoisesti vastaanottaa.
Suomalainen mykkäelokuva on mainettaan rikkaampaa ja vaikka Erkki Karun ja Teuvo Puron nimet hallitsevatkin filmikatalogeja, ovat ohjausvastuuta saaneet monet muutkin aina näyttelijä Axel Slangusta (Tukkijoella, 1928), lavastaja Karl Fageria (Rautakylän vanha parooni, 1923) ja ruotsalaista teatterintekijä Harry Roeck Hansenia (Murtovarkaus, 1926) myöten. Näistä elokuvista Tukkijoella on ollut tv-esityksessä useampaankin otteeseen, kun taas Rautakylän vanha parooni nähdään nyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin missään. Sekä Alanen että Uusitalo odottavat elokuvaa kiinnostuneina, mutta myös muita erikoisia nimikkeitä kannattaa nostaa esiin.
- Odotan mitä suurimmalla mielenkiinnolla Aleksis Kiven näytelmään perustuvaa Kihlausta (1922), Alanen kertoo. Se on ollut aiemmin nähtävänä ainoastaan jäsentelemättömänä filmimateriaalina. Myös Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa (1921), Suursalon häät (1924, kuva alh. vas.), Myrskyluodon kalastaja (1924, kuva alh. oik.) ja Suvinen satu (1925) on rekonstruoitu, vaikka ovatkin osin vajaita.
Kari Uusitalo on nähnyt monet nyt esiin tulevista elokuvista aiemmin, vuosikymmeniä sitten.
- Olen nähnyt mykät originaalit 1960-luvun lopussa Suomi-Filmissä. Muutamat elokuvista olivat jo tuolloin päässeet varsin huonoon kuntoon, mutta onneksi niitä ryhdyttiin pian tämän jälkeen pelastamaan. Uusiin restaurointeihin en ole vielä tutustunut. Sakari Topeliuksen tarinaan pohjautuvan Rautakylän vanhan paroonin lisäksi odotan innolla Erkki Karun kieltolain ajasta kertovaa Myrskyluodon kalastajaa.
VAATIVA RESTAUROINTIURAKKA
Kuten aiemmin mainitsin, ainoastaan murto-osa Suomi-Filmin mykkäelokuvista on ollut aiemmin dvd:llä, eikä videokasetillakaan niitä ollut kuin kourallinen. Toiset elokuvista ovat päässeet osin tuhoutumaan, mutta ankarien pelastustöiden ansiosta ne on saatu restauroitua katselukelpoisiksi ja piakkoin myös kaikkien nähtäville. Tehtävä ei ole ollut helppo, sen myöntää myös restaurointityöstä vastuussa oleva vastaava arkistonhoitaja Tommi Partanen.
- Urakka oli haastava, joskin projekti on mennyt yllättävän hyvissä merkeissä. Elokuvissa oli paljon selvitettävää. Kopiot ja negatiivit saattoivat olla erilaisia, värisävyt vaihtelivat eri kopioissa ja osasta puuttuivat välitekstit kokonaan. Pahimmillaan kuvatkin olivat sekaisin. Ilman ulkopuolista apua (kiitos siitä!) emme olisi näitä saaneet katsottavaan kuntoon.
Partanen kertoo projektin aikana ilmenneen myös yllätyksiä. Kahden tanssin välillä (1930, kuva alh. vas.) oli ehtinyt tuhoutua viimeisen rullan osalta, mutta onneksi siitä oli aikoinaan filmille tehty ns. pelastekopio, jota käyttämällä puutteet saatiin paikattua. Myrskyluodon kalastaja taas oli elokuva, jonka piti olla hyvinkin vajavainen, mutta sen järjestelyn yhteydessä kävikin ilmi, että siitä ei puutu juuri mitään.
Voiko restauroija olla koskaan täysin tyytyväinen tekemäänsä työhön vai löytyykö aina jokin kohta tai kohtaus, jonka voisi tehdä paremmin?
- Kuvan osalta on aina parannettavaa, Partanen toteaa. Mykkäelokuvien osalta avaamme luultavasti useammankin elokuvan uudestaan paremmalla ajalla restaurointiin. Restaurointien osalta eniten on itseäni miellyttäneet aiemmin epäjärjestyksessä olleet elokuvat Kihlaus, Myrskyluodon kalastaja, Suursalon häät ja Rautakylän vanha parooni. Yhtäkkiä elokuvien sisältö on auennut.
Rautakylän vanha parooni tuntuu olevan monelle se kaikkein odotetuin kotimainen mykkäelokuvamme. Myös Partanen liputtaa Karl Fagerin ainoaksi jääneen ohjaustyön puolesta.
- Rautakylän vanha parooni (kuva alh. oik.) on ollut tavoitteena järjestellä jo pitkään, mutta aikaa ei ole löytynyt. Nyt se oli pakko puristaa. Lopputuloksesta en uskalla sanoa mitään, mutta ainakin omasta mielestäni alkuperäisen romaanin ja näytelmän mukaan tehdyt uudet välitekstit ovat tehneet siitä ymmärrettävän. Eihän se varmasti ole se elokuva, joka nähtiin teattereissa vuonna 1923, mutta edes lähellä sitä.
Tulevan suurkokoelman myötä suurin osa kotimaisista mykkäelokuvistamme on siis viimeinkin saatavilla, mutta vielä jää uupumaan jotakin – kirjailijana paremmin tunnetun Teuvo Pakkalan Sotapolulla on esimerkiksi edelleen suuren yleisön tavoittamattomissa. Partanen tietää tilanteen ja lupaa tämänkin muuttuvan: Sotapolulla on syytä laittaa vaikka verkkolevitykseen, jotta sekin saadaan nähtäväksi.
JOULU ON TÄNÄ VUONNA ETUAJASSA...
Rami Nummi on perusporilainen kotimaisen elokuvan ystävä ja tuntija, joka kiinnostui jo lapsena intohimoisesti kolmesta populaarikulttuurin alueesta: westernistä, Aku Ankasta ja kotimaisista elokuvista. Elokuvaneuvos Kari Uusitalon tekstejä ahmineen Nummen mukaan maassamme valmistetut elokuvat ovat loputtoman kiehtovia ja esteettisesti upeita, "kansakunnan salaisen muistin" (Peter von Bagh) edustajia. Tämän seurauksena Nummi on kirjoittanut aiheesta Filmihulluun (Aarne Tarkas, kotimainen film noir ja musiikkielokuva) ja esitelmöinyt siitä Oulun elokuvakeskuksessa. Hän on myös työstänyt kritiikkejä paikallislehtiin. Kotimaisen elokuvan suurkuluttajana hän on erittäin innostunut tulevasta kokoelmasta.
- Koen tällaisen kokoelman erittäin tärkeäksi monessakin mielessä, sillä nyt on yhdeltä kokoelmalta mahdollisuus saada jonkinlainen kokonaiskuva suomalaisesta mykkäelokuvasta. Uskon, että se tuleekin muuttamaan jossakin määrin ainakin aktiivisen elokuvayleisön käsityksiä.
Suomalaisia mykkäelokuvia on poikkeuksetta vähätelty, etenkin ruotsalaisten suurelokuvien rinnalla. Nummen mukaan se on ymmärrettävää, mutta hän näkee kolikon toisenkin puolen.
- Kotimainen mykkäelokuva ei tosiaan ole verrattavissa Ruotsin tai Tanskan tuolloisiin suuruuden aikoihin, mutta se ei silti tarkoita mielenkiinnottomuutta. Oma vakaumukseni on, että hyviä ja katsomisen kestäviä teoksia on enemmän kuin tähän asti on myönnetty.
Vaikka Nummi onkin uppoutunut syvemmälle kotimaisen elokuvan maailmaan kuin useimmat meistä, tarjoaa Suomi-Filmin kokoelma hänellekin kosolti uutta katsottavaa.
- Itse asiassa kotimaisessa mykässä on yllättävän paljon sellaista, mitä en ole nähnyt. Tämä johtuu lähinnä siitä, että olen ollut aika paljon tv-tarjonnan varassa. Toki telkkarista on tullut hienoja elokuvia hyvillä säestyksillä myös. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta en ole siis nähnyt muita kotimaisia mykkiä kuin niitä, jotka ovat olleet tähän mennessä levyllä tai telkkarissa.
Mikä sitten on se nimenomainen mykkäelokuva, jota Rami Nummi odottaa kaikkein innokkaimmin?
- Minua kiehtoo erityisesti Teuvo Puron tuotanto, sillä hän oli pioneeri, joka pysyi mykkäelokuvan ajan alan kehityksen kansainvälisessäkin kelkassa. Valitsen tällä kertaa kuitenkin Erkki Karun "näkemättömät" elokuvat. Karu oli mainio komedioiden tekijä (Runoilija muuttaa, Nummisuutarit, Kun isällä on hammassärky, äänielokuvan puolellakin Syntipukki) ja odotan näkeväni erityisesti nuo komediapätkät: Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus ja Sotagulashi Kaiun häiritty kesäloma. Mutta siis, jouluhan tässä on tulossa etuajassa ja kaikki kiehtoo!
Loppuun on varaa heittää vielä yksi toive.
- Erityisen hieno mykkäelokuvaelämys oli Teuvo Puron Sylvi (1913), joka esitettiin Turussa Hannu Salmen kokoamana versiona vuoden 2017 Suomalaisen elokuvan festivaalilla. Odottelin alkeellista pätkää, jossa kulissit heiluvat ja näyttelijöiden kasvot ovat noetut, mutta itse asiassa näytteleminen oli ällistyttävän vähäeleistä ja modernia! Tämän kun saisi jonain päivänä kiekolle, olisin erittäin tyytyväinen.
KOKOELMAN MYKKÄELOKUVAT
Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus (1920), Sotagulashi Kaiun häiritty kesäloma (1920), Ollin oppivuodet (1920) *, Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa (1921), Kihlaus (1922), Anna-Liisa (1922) *, Finlandia (1922) *, Rakkauden kaikkivalta – Amor omnia (1922) *, Koskenlaskijan morsian (1923) *, Rautakylän vanha parooni (1923), Nummisuutarit (1923) *, Kun isällä on hammassärky (1923), Polyteekkarifilmi (1924), Suursalon häät (1924), Myrskyluodon kalastaja (1924), Suvinen satu (1925, vajaa), Ruotsin kuningasparin vierailu (1925), Pohjalaisia (1925) *, Murtovarkaus (1926), Muurmanin pakolaiset (1927), Noidan kirot (1927) *, Vaihdokas (1927), Runoilija muuttaa (1927), Nuori luotsi (1928) *, H. M. Norjan kuninkaan Haakon VII vierailu Suomessa (1928), Kuningaspäivät Helsingissä toukok. 15.–17. p. (1928), Tukkijoella (1928) *, Meidän poikamme (1929) *, Korkein voitto (1929) *, Kahden tanssin välillä (1930), Kajastus (1930), Suomi matkailumaana (1931), Aatamin puvussa… ja vähän Eevankin (1931) *, Rovastin häämatkat (1931) *.
*=Aiempi dvd-julkaisu tai lähiaikojen televisioesitys
Kuvat: KAVI
Haastattelut tehty elo-syyskuussa 2018.