En ole aiemmin tehnyt elokuvavuosiyhteenvetoja, vaikka olen monesti sellaisia suunnitellutkin. Muita elokuvasivustoja seuratessani olen tullut lopulta tulokseen, että jonkinlaisen summauksen tekeminen palvelee omien ajatusten jäsentämisen lisäksi myös yllättävän montaa muuta tahoa. Tässä siis katsaus mykkäelokuvavuoteen 2014, jonka avainsanoja ovat Protazanov, Pordenone, Peter von Bagh ja KAVI.
Vierailin vuoden aikana neljillä elokuvafestivaaleilla. Suomalaisen Elokuvan Festivaalia lukuun ottamatta muut olivat pelkästään mykkäelokuville omistettuja ja Turussa järjestettävä SEF:kin sisältää mykkäelokuvaesityksen, jonka jouduin jättämään kuitenkin väliin. Festivaalivuoden ehdoton kohokohtani oli viikon mittainen matka Italian Pordenoneen, jossa järjestettävä Le Giornate del Cinema Muto kokosi alan ammattilaiset ja harrastajat yhteen jo 33. kerran. Maailman tunnetuimman mykkäelokuvajuhlan rinnalla voisi helposti alkaa vähätellä kotimaista tarjontaamme, mutta en aio sortua moiseen: sekä Loud Silents että Forssan Mykkäelokuvafestivaalit ovat hienoja tapahtumia ja kestävät hyvin kansainvälisen vertailun.
Keväällä sain mahdollisuuden vierailla KAVI:n tiloissa tutustumassa elokuvien restaurointiin sekä harvemmin esitettyihin kotimaisiin mykkäelokuviin, joista kirjoitin laajasti koko kevään mittaisessa teemassa. Näiden vierailuiden ansiosta pääsin huomattavasti aiempaa syvemmälle paitsi kotimaisten elokuvien maailmaan, myös niiden hyväksi työskentelevien henkilöiden toimenkuviin ja tekemisiin. Kokonaisuutena tarkastellen kevään teema ja siihen liittyvät asiat saattavat hyvinkin olla koko Mykkäelokuvasivuston historian parasta antia. YLE:n syksyllä esittämä Suomi-Filmin tarina tuli teemaan nähden hieman myöhässä, mutta ei haittaa, olihan tätä toivottu televisioon jo pitkän aikaa.
Vuoden miellyttävin ohjaajatuttavuus oli Jakov Protazanov, jolta olin nähnyt ennen Pordenonen matkaa vain muutaman elokuvan. Italiassa esitetty laaja läpileikkaus paljasti kyseessä olleen varsin taitavan ja monipuolisen ohjaajan, jonka ura ja teokset ovat jääneet monen maanmiehen tavoin ”neljän suuren neuvostomestarin” saavutusten varjoon. Eisensteinin, Pudovkinin, Dovženkon ja Vertovin joukkoon ehdottomasti kuuluva Protazanov on ansainnut huomattavasti enemmän tunnettuutta, mutta kovasti kaipaamiani dvd- ja kirjajulkaisuja lienee turha odottaa.
Elokuvakirjallisuutta julkaistiin vuoden aikana valtavat määrät, joskin itse hankin harmillisen vähän luettavaa hyllyyni. Uutta kotimaista elokuvakirjallisuutta tuli ostettua ainoastaan kahden nimikkeen verran, mutta vastaavasti ne olivat sitäkin parempia. Voinkin huoletta suositella jokaista mykkäelokuvaharrastajaa hankkimaan hyllyynsä Outi Hupaniitun ja Lauri Piispan väitöskirjat, jotka ovat laatulukemista pienellä rahalla. Oma kirjaprojektini sai alkunsa pian vuodenvaihteen jälkeen, mutta siitä lisää myöhemmin.
Vuoden ehdottomasti paras elokuvahankinta oli Potemkine Filmsin julkaisema Coffret Jean Epstein, 14 elokuvaa ja muhkean ranskankielisen kirjan sisältävä kokoelma. Aivan kaikkia ranskalaismestarin teoksia tämäkään kokoelma ei sisällä, mutta kyllä näillä pahimman Epstein-kuumeen saa helposti sammutettua. Erityismaininnan arvoisia julkaisuja ovat myös 50 lyhytelokuvan laajuinen Mack Sennett Collection Vol. 1 (Flicker Alley, BD, Region Free), kuusi elokuvaa sisältävä Ukrainian Re-Vision -kokoelma sekä sarjaa täydentävä, Nikolai Shpikovskin ”Leipä” (Khlib, 1929). Kotimaisia mykkäelokuvia ilmestyi vuoden aikana kaksi: ensin kevättalvella Jalmari Lahdensuon Pohjalaisia (1925) sekä loppusyksystä Teuvo Puron ja Jussi Snellmanin Anna-Liisa (1922). Komeasti restauroidut elokuvat ja kaikin puolin laadukkaat julkaisut ovat herättäneet ansaittua kiinnostusta harrastajien keskuudessa myös ulkomailla.
Entäpä itse elokuvat, joita tuli katsottua kymmenittäin? Uusia mestariteoksia en viime vuonna nähnyt, joskin William A. Seiterin Pieni syntinen pääsi lähelle. Hienoimmat katselukokemukset olivat Pordenonessa esitetty Niebelungen laulu (1924) sekä Forssan päätöstapahtuma, Heikki Elon johtaman Sibelius-Akatemian filmiorkesterin säestämä Kaupungin valot (1931). Kaiken ei tietenkään tarvitse olla aina suurta, vastapainoksi nautin suuresti ystäväni kanssa järjestämiemme Silent Sunday -katselutuokioiden annista, joissa tulee usein palattua harvoin nähtyjen nimikkeiden pariin.
Lopuksi suru-uutinen, joka kosketti jollain tavalla jokaista suomalaista. Elokuvaprofessori, taiteen ja kulttuurin tuntija Peter von Bagh menehtyi pitkän sairauden päätteeksi syyskuussa ja jätti jälkeensä paitsi valtavan perinnön, myös valtavan aukon, jonka paikkaaminen tulee kestämään kauan. Kansainvälisesti arvostettua ja tunnettua von Baghia muisteltiin ympäri maailmaa ja Pordenonen mykkäelokuvajuhlat oli omistettu hänen muistolleen. Suomalainen kulttuurimaailma ei ole von Baghin poismenon jälkeen entisellään, mutta hänen perintönsä vaalimiseen pystyy meistä jokainen: innostus, kiinnostus asioita kohtaan, tietämyksen jakaminen ja erikoisosaamisen pyyteetön levittäminen ovat kaikki seikkoja, joista Peter von Bagh tullaan aina muistamaan.
