Vuosi 2018 ei ollut etukäteen ajateltuna kovinkaan mielenkiintoinen, mutta muodostui lopulta sellaiseksi. Samalla taisin lopultakin oppia, ettei mikään ole varmaa ennen kuin se on konkretisoitunut: nyt jo useamman vuoden ajan käytännössä vain julkaisua vailla olevat elokuvat eivät ole vieläkään päätyneet kauppojen hyllylle, eikä luvattuja kirjojakaan ole näkynyt vielä missään. Mutta mitäpä tuosta, kun kaikkea muuta kivaa oli taas tarjolla.
Vuoden kohokohtani oli ehdottomasti kolmannen kirjani valmistuminen. 1000 mykkäelokuvaa: sirpaleita elokuvan kulta-ajalta oli monivuotinen projekti, jolle ei tuntunut välillä tulevan loppua ollenkaan. Toisinaan teki myös mieli heittää hanskat tiskiin ja pienentää elokuvamäärää, mutta näin jälkikäteen olen erittäin tyytyväinen, etten tehnyt niin. Viimeisen silauksen projektille antoi Juri Nummelin, jonka Helmivyö-kustantamo tarjosi auttavaa kättään. Uskoakseni molemmat ovat olleet tyytyväisiä työn tekemiseen ja toivottavasti yhteistyö jatkuu tulevienkin elokuvakirjojen yhteydessä.
Toinen erittäin miellyttävä asia oli elokuvajulkaisuiden jatkuminen. Olen täälläkin toisinaan ihmetellyt, miksi kotiformaattien alasajosta puhutaan edelleen niin paljon ja miksi se koetaan monella taholla hyvänä asiana? On nimittäin täysin mahdotonta kuvitella, että meillä Suomessa yksikään kanava YLE Teemaa lukuun ottamatta sijoittaisi mykkäelokuvia ohjelmistoonsa tai että niitä alkaisi yhtäkkiä näkyä jostain suoratoistopalvelusta. Yksittäisiä elokuvia ehkä ja silloinkin todennäköisesti suomalaisia, mutta siihenpä se jäisi. Toisaalta minua ei haittaisi yhtään, vaikka saisinkin elokuvakirjastoani supistettua, joskin siinä tapauksessa pitäisi olla ehdottoman varmaa, että haluamani elokuvat ovat vielä vuosikymmenenkin kuluttua katsottavissa silloin, kun koen sen tarpeelliseksi. Siihen saakka kulutan rahani fyysisiin formaatteihin.
CineMuseumin pitkään odotettu Roscoe Arbuckle -komedia The Round Up (1920) ilmestyi alkuvuodesta ja KINO Lorber jatkoi Paramountin mykkäelokuvien julkaisemista kiitettävään tahtiin - tänä vuonna sen koneisto tarjosi harrastajille esimerkiksi James Cruzen suurelokuvat Karavaani (The Covered Wagon, 1923) ja Valtamerien vapauttajat (Old Ironsides, 1926), kaksi W. C. Fieldsin komediaa (It’s the Old Army Game, 1926 ja Running Wild, 1927), William A. Wellmanin Venäläistä verta (You Never Know Women, 1926) sekä Gloria Swansonin ja Allan Dwanin yhteistyöt Zaza (1923), Miesten moraali (Manhandled, 1924) ja Teatteritauti (Stage Struck, 1925). Flicker Alley toi markkinoille mm. E. A. Dupontin Juutalaisen (Das Alte Gesetz, 1923) sekä Mary Pickfordin Fanchon the Cricketin (1915), Milestone kaksi Lois Weberin elokuvaa (Shoes, 1915 ja The Dumb Girl of Portici, 1916) ja erilaiset Kickstarter-rahoitusprojektit vaikka mitä. Euroopassa Edition Filmmuseumin vahva linja jatkui Vasili Zhuravljovin scifiteoksella Kosmitseski reis (1936) ja F. W. Murnaun vanhimmalla säilyneellä elokuvalla Matka yöhön (Der Gang in die Nacht, 1920), jonka lisämateriaaleihin oli sijoitettu Lupu Pickin hieno Sirpaleita (Scherben, 1921). Tšekissä tuotiin markkinoille harvinaista herkkua Jan S. Kolárin kahden mykän kauhuelokuvan (Príchozí z temnot, 1921 ja Otrávene svetlo, 1921) myötä. Meillä Suomessa puhutuin ja odotetuin julkaisu oli KAVIn ja VLMedian yhteistyönä työstämä massiivinen Suomi-Filmi -kokoelma.
Sain osallistua tämän järkäleen tekemiseen rekonstruoimalla siihen kaksi teosta, Teuvo Puron Kihlauksen (1922) ja Konrad Tallrothin Suursalon häät (1924). Näistä jälkimmäiseen sain tehtäväkseni sommitella myös uudet välitekstit, yhtään alkuperäistä kun ei ollut säilynyt. Kihlauksen ensiesitys Forssan Mykkäelokuvafestivaaleilla oli paitsi festivaalin kohokohta, myös itselleni yksi suurimpien unelmieni toteutumisista: olen nimittäin haaveillut jo kauan pääseväni kokeilemaan elokuvan restauroimista. Mainittakoon, että työ jatkuu vielä ja tulevana syksynä Forssassa olisi tarkoitus esittää pidennetty versio Erkki Karun Suvisesta sadusta (1925).
Vanhoja, edellisvuosien elokuvajulkaisuja poimin satunnaisesti. Useimmat hankintani taisivat olla amerikkalaisen Alpha Videon halpiksia, sillä vaikka niiden tekninen laatu heitteleekin laidasta laitaan, on Alphan katalogi kaikkine harvinaisuuksineen ja outouksineen niin laaja ja kiehtova, ettei sitä pysty oikein vastustamaan. William S. Hartin ja Tom Mixin lännenelokuvien lisäksi Alpha tarjoaa lukuisia jo täysin unohdettuja amerikkalaiselokuvia lähestulkoon joka genrestä.
Vierailin vuoden aikana useilla elokuvafestivaaleilla, joista mykkäelokuville omistettuja oli kaikkiaan neljä (Loud Silents, Bonn Stummfilmtage, Forssan Mykkäelokuvafestivaalit, Pordenone). Lisäksi katsoin Suomalaisen elokuvan festivaalilla Mauritz Stillerin Juhan (Johan, 1921). Kymmenistä festarielokuvista unohtumattomimmaksi koin Pordenonessa näkemäni David Smithin merirosvoseikkailun Kapteeni Blood (Captain Blood, 1924), mutta huikeimmasta säestyksestä sain nauttia Loud Silentsissa ”baleaarisia afrorytmejä” tarjonneen Maajon värittäessä unohtumattomasti Harry O. Hoytin dinosauruselokuvaa Kadonnut maailma (The Lost World, 1925). Maajon säestys pitäisi saada myös johonkin julkaisuun, sen verran mainiosta musiikista oli kyse. Yksittäisistä elokuvakatseluista parhaiten jäi mieleen Ruotsin kansalliskirjastossa näkemäni Ingmarin pojat (Ingmarssönerna, 1919) ja saman sarjan pahoin tuhoutunut viimeinen osa Itämaille (Till Österland, 1926). Marraskuussa sain esitelmöidä Chaplinista Kymi Sinfoniettan perinteisessä mykkäelokuvatapahtumassa Kotkassa ja Kuusankoskella.
Vaikka vuosi oli antoisa ja ihastuttava, on loppuun mainittava vielä pari masentavampaa asiaa. Ensimmäinen niistä on jo varmuudella korjattu eli YLE Teeman mykkäelokuvatarjonta. Vuosi 2018 jää historiaan Teeman heikoimpana mykkäelokuvavuotena, eihän ohjelmistossa ollut Victor Sjöströmin Ajomiehen (Körkarlen, 1921) lisäksi kuin muutama lyhytelokuva siellä täällä ja paljon kehuttu syksyn elokuvafestivaalikin jäi täysin ilman kokopitkää mykkäelokuvaesitystä. Teemalla tämä erhe on taidettu huomata ja kevät 2019 tarjoaakin useamman mykän klassikkoelokuvan.
Kaikkein harmillisinta on kuitenkin KAVIn perinteisen ja usealle elokuvan ystävälle rakkaan Orionin lopettaminen. KAVI siirtyy uuden keskustakirjasto Oodin yhteyteen rakennetun Kino Reginan tiloihin, Orionin siirtyessä tiettävästi Elävän kuvan keskuksen ELKEn haltuun. Itse viihdyin tänä vuonna Orionissa useammin kuin edellisinä vuosina näin siellä mm. Esfir Shubin montaasielokuvan Tänään (Segodnja, 1930), Robert Wienen Hänen ylhäisyytensä yksityissihteeri (Der Sekretär der Königin, 1916), Karin Swanströmin komedian Frakkipukuinen tyttö (Flickan i frak, 1926) sekä Dziga Vertovin varhaisen dokumenttielokuvan Vallankumouksen vuosipäivä (Godovštšina revoljutsii, 1918).
