PRINSSI AHMEDIN SEIKKAILUT
Animaatioelokuvalla on pidemmät perinteet kuin mitä ensi alkuun saattaisi kuvitella, eikä Walt Disney suinkaan lukeutunut taiteenalan pioneereihin, vaikka hänestä onkin sittemmin muodostunut synonyymi tälle elokuvalajille. Animaatioelokuvan varhaisiin taitureihin lukeutuivat ranskalainen Émile Cohl, itävaltalainen Max Fleischer sekä amerikkalainen Winsor McCay, jonka käsistä lähti myös ensimmäiseksi pitkäksi animaatioelokuvaksi ylennetty The Sinking of the Lusitania (1918) kymmenen vuotta ennen Mikki Hiiren esiinmarssia.
Amerikkalainen animaatioelokuva oli ilmaisultaan perinteisempää kuin eurooppalainen, joka kytkeytyi enemmän avantgardeen ja muuhun kokeelliseen elokuvaan. Saksassa nousi esiin yksi elokuvahistorian omaperäisimmistä tekijöistä, nykyään jo varsin tuntemattomaksi painunut Lotte Reiniger. Max Reinhardtin alaisuudessa näyttelemistä opiskellut Reiniger päätyi animaattoriksi Paul Wegenerin ohjaamaan ja tähdittämään versioon Hamelnin rotanpyydystäjästä (1918), jonka jälkeen hän jätti haaveet näyttelijän urasta sikseen ja alkoi tehdä siluettianimaatioita. 1920-luvun alkupuolella syntyivät lyhytelokuvat mm. Prinsessa Ruususesta (1922) sekä Tuhkimosta (1922), joiden ansiosta hän sai mahdollisuuden alkaa luonnostella ensimmäistä pitkää elokuvaansa.
Tuhannen ja yhden yön tarinoihin pohjautuva Prinssi Ahmedin seikkailut kertoo nuoresta prinssistä, joka pahan afrikkalaisen noidan juonien vuoksi on siirtynyt kotoaan kauas maailman ääriin. Koettaessaan löytää tien takaisin kalifi-isänsä valtakuntaan, prinssin tie vie Wak Wakin taikasaarelle, jossa hän rakastuu paikalliseen prinsessaan. Heidän tiensä jatkuu jännittävään ja salaperäiseen Kiinaan, jossa Ahmedia seurannut noita järjestää heille ikäviä yllätyksiä.
Prinssi Ahmedin seikkailut on kaikin puolin laadukas teos. Reinigerin muokkaamassa tarinassa on kosolti jännitystä, toimintaa ja romantiikkaa, mutta hieman yli tunnin mittaisesta kestostaan huolimatta kokonaisuus pysyy hyvin koossa eikä tarina rönsyile saati jätä kerronnallisia aukkoja minnekään. Reinigerin tyylikäs toteutus mahdollistaa myös sen, että elokuvan parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin: ensin mainituille tarina ei ole liian jännittävä eikä jälkimmäisille liian lapsellinen. Jos jostakin haluaa Reinigerille sapiskaa antaa, tuntuu Kiinan maailma hahmoineen nykykatsojasta turhan stereotyyppiseltä ja koomiselta.
Disney mullisti animaatioelokuvien teon liukuhihnamenetelmällään, mutta Reiniger työryhmineen työskenteli toisella, nykyaikana käsittämättömältä tuntuvalla tavalla. Ohjaaja itse suunnitteli, piirsi, leikkasi ja animoi kaikki elokuvassa näkyvät hahmot ja rakennukset Berthold Bartoschin ja Walter Ruttmannin huolehtiessa fantastisista ja mielikuvitusrikkaista taustoista. Kuvaajana ja tärkeimpänä neuvonantajana toimi puolestaan ohjaajan aviomies, taidehistorioitsija Carl Koch, joka sittemmin muistetaan mm. yhtenä Jean Renoirin Pelin säännöt (1939) –elokuvan käsikirjoittajista. Rahoittajana koko tälle projektille, jonka tekemiseen meni kolme vuotta, toimi berliiniläinen pankkiiri Louis Hagen.
Työryhmän uurastukset kannattivat, sillä tekniseltä toteutukseltaan Prinssi Ahmedin seikkailut on täysin omassa kategoriassaan. Reinigerin luomat hahmot ovat persoonallisia ja eläviä, eikä elokuvan pikkutarkkoja luomuksia voi kuin ihailla. Varsinkin Wak Wakin viidakko metsälampineen on huikea, kaksintaistelevien noitien muodonmuutoksista puhumattakaan. Itse asiassa tällaisen elokuvan toteutukseen liittyviä ylisanoja on turha listailla, sillä niitä on mahdotonta löytää tarpeeksi – jokaisen on itse katsottava ja koettava tämä teos.
1920-luvulla animaatioelokuvien suosio oli vielä varsin vähäistä. Ne olivat tuohon aikaan pääasiassa ohjelmiston täytettä, eikä saksalaisyleisö jaksanut innostua tästä eriskummallisuudesta. Huomiota elokuva alkoi saada vasta kun se esitettiin Ranskassa, jossa René Clair ja varsinkin Jean Renoir ihastuivat siihen. Vaikka elokuva lumosikin siitä eteenpäin katsojansa kaikkialla missä sitä esitettiin, jäi sen taloudellinen menestys vaatimattomaksi. Siitä huolimatta Reiniger jatkoi siluettielokuvien tekemistä miltei kuolemaansa (1981) saakka, viimeinen ohjaus, lyhytelokuva The Rose and the Ring valmistui vuonna 1979.
Tuotanto: Comenius-Film GmbH Ohjaus: Lotte Reiniger Käsikirjoitus: Lotte Reiniger Kuvaus: Carl Koch Animointi: Lotte Reiniger Taustat: Berthold Bartosch, Walter Ruttmann Muu: Alexander Kardan, Walter C. Türck Musiikki: Wolfgang Zeller Välitekstit: Edmund Dulac