ANNA KARENINA
Anna Karenina on venäläisylimys Kareninin nuori ja elämänjanoinen vaimo, joka tutustuu sattumalta komeaan upseeriin Vronskiin. Vronski tuntee välittömästi vetoa kaunista naista kohtaan, mutta Anna ei päästä tunteitaan valloilleen – hänen asemassaan se olisi paitsi mahdotonta, myös erittäin epäsovinnaista. Ajan myötä Anna antaa kuitenkin periksi haluilleen ja rakastuu Vronskiin intohimoisesti ja on valmis uhraamaan kaiken rakkaudelle. Menneisyydestä luopuminen ei ole kuitenkaan vaivatonta.
Koska Greta Garbo ja John Gilbert olivat Hollywoodin kuumin lemmenpari ja koska heidän edellinen yhteistyönsä Himo (1927) oli ollut suuri menestys lippuluukuilla, kiirehti Metro-Goldwyn-Mayer kiinnittämään tähtensä uuteen yhteisproduktioon. Se ei ollut kuitenkaan helppoa, sillä komeetan lailla elokuvatähtien joukkoon nousseen Garbon sopimusongelmat, kiistat sopivasta tarinasta ja lopulta oikeista tekijöistä viivästyttivät kuvausten alkua kuukausikaupalla – tässä vaiheessa Garbon ja Gilbertin romanssikin oli haalennut, vaikka sitä ei suurelle yleisölle kerrottukaan. Loppujen lopuksi aiheeksi valittiin Leo Tolstoin klassikko Anna Karenina (1877), jonka nimi tosin vaihdettiin yksinkertaisemmaksi ja myyvemmäksi Loveen. M-G-M:n mainostoimisto hykerteli uuden ja menevän mainoslauseen ansiosta: ”Greta Garbo ja John Gilbert in Love”.
Anna Karenina, kertomus epäsovinnaisesta ja traagisesta rakkaudesta, on romaanina melkoinen järkäle. Garbon ja Gilbertin tähdittämä mykkäversio on kestoltaan alle puolentoista tunnin mittainen, joten mutkat vedetään suoriksi ja juonessa hypitään välillä pitkiäkin loikkia. Ihmissuhteet jäävät tällä tavoin pääosakaksikkoa lukuun ottamatta todella ohuiksi, mutta perusrungon pysyessä koossa, on elokuvaa kaikesta huolimatta vaivaton seurata. Taitavat näyttelijät ja asiansa osaava tekijäryhmä paikkailevat tarinan heikkouksia parhaansa mukaan ja onnistuvat tässä kohtuullisesti – tosin Venäjän maasta ei tämän elokuvan kohdalla ole jälkeäkään.
Garbo valitteli jo muutaman Hollywoodissa tekemänsä elokuvan jälkeen sitä, että M-G-M luokitteli hänet vamppien rooleihin eikä antanut hänelle mahdollisuuksia näyttää taitojaan. Anna Kareninan rooli oli poikkeus aiemmista ja hyvä esimerkki siitä, että Garbo osasi näytellä muitakin kuin miestennielijöitä. Paikoittain hän tosin hutiloi ja ylinäyttelee, mutta korjaa taas kaiken ennalleen seuraavassa kohtauksessa. John Gilbertiäkään ei voi moittia, vaan mies tekee Vronskin roolissa kaiken vaadittavan. Myös kaksikon kemiat toimivat hyvin, vaikka Himon kaltaisia tunnelatauksia ei missään vaiheessa synnykään.
Garbon ja Gilbertin roolihahmot ovat sen verran keskeisiä, että muut tarinan henkilöt ovat pelkkiä statisteja. Pahiten tästä kärsiin Brandon Hurstin esittämä Karenin, Annan aviomies, joka ei saa esilläoloaikaa läheskään niin paljon kuin olisi tarvetta. Siitä huolimatta Hurst kantaa osansa kunnialla, aivan kuten tekee myös George Fawcett suuriruhtinaan osassa. Sivuosahahmojen laventaminen ei olisi ollut elokuvalle ainakaan haitaksi.
Edmund Gouldingin ohjaama Anna Karenina on heikkouksistaan huolimatta kelvollinen rakkauselokuva, ainakaan jos ei ota sitä liian vakavasti, saati vertaa liian innokkaasti alkuperäismateriaaliin. Garbo ja Gilbert ovat tahoillaan hyviä ja ulkoasultaankin Anna Karenina on varsin tyylikäs kokonaisuus. Garbo toisti roolinsa kahdeksan vuotta myöhemmin, jolloin jo manan majoilla hoippuvan Gilbertin oli korvannut Frederic March. Upealla näyttelijäryhmällä varustettu, Clarence Brownin ohjaama Anna Karenina (1935) lukeutuu suuriin Garbo-klassikoihin.
Tuotanto: Metro-Goldwyn-Mayer
Ohjaus: Edmund Goulding
Käsikirjoitus: Frances Marion, Lorna Moon (Leo Tolstoin romaanista)
Kuvaus: William Daniels
Lavastus: Cedric Gibbons, Alexander Toluboff
Leikkaus: Hugh Wynn
Puvustus: Gilbert Clark
Välitekstit: Marian Ainslee, Ruth Cummings
Näyttelijät: Greta Garbo (Anna Karenina), John Gilbert (Aleksei Vronski), George Fawcett (suuriruhtinas), Emily Fitzroy (suuriruhtinatar), Brandon Hurst (Aleksei Karenin), Philippe De Lacy (Serezha Karenin, Annan poika)