THE ARTIST
16.5.1929, Roosevelt Hotel Hollywoodissa. Kaksi vuotta aikaisemmin perustettu Yhdysvaltain elokuva-akatemia on kokoontunut ensimmäiseen juhlagaalaansa. Vaikka äänielokuva on jo päivän sana, on 36 jäsenestä koostuvan akatemian palkintojen kohteena aikavälillä 1.8.1927–1.8.1928 valmistuneet elokuvat, joista suurin osa on vielä mykkiä. Voittajat ovat tienneet palkinnoistaan jo kolme kuukautta aikaisemmin, joten pienimuotoinen gaala on ohi viidessätoista minuutissa.
26.2.2012, Kodak Theatre Hollywoodissa. Maailmanlaajuisesti seurattu Oscar-gaala järjestetään jo 84. kerran. Vuoden ehdoton erikoisuus ja samalla suurin voittajasuosikki on ranskalaisen Michel Hazanaviciuksen ohjaama mykkäelokuva The Artist, joka on kerännyt erilaisia palkintoja ympäri maailmaa. Yli 6000 jäsenestä koostuva elokuva-akatemia nostaa The Artistin voittajaksi parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, musiikin ja puvustuksen kategorioissa. The Artist on ainoa pääpalkinnon saanut mykkäelokuva ensimmäisessä gaalassa palkitun William Wellmanin sotaelokuvan Siivet lisäksi.
Chaplinmaisen vaivattomasti komediaa ja tragediaa yhdistelevän The Artistin päähenkilö on mykkäelokuvien näyttelijä George Valentin (Jean Dujardin), joka uusimman elokuvansa ensi-illassa sananmukaisesti törmää erääseen Peppy Milleriin (Bérénice Beje). Tähteydestä haaveileva Peppy Miller yrittää monien kaltaistensa tavoin luoda uran Hollywoodissa ja Valentinin edesauttamana hän saakin jalkansa Kinograph-yhtiön oven väliin. Kun äänielokuva valtaa alan, menettää Valentin tähtiasemansa, kun taas Miller tekee menestyselokuvan toisensa jälkeen ja liittyy valkokankaan kuningattarien joukkoon.
Hyvä tarina on ajaton. Sen voi kertoa kymmeniä kertoja ja vaikka sen yleispiirteet olisivatkin tunnistettavissa koko ajan, eikä se pääsisi millään muotoa yllättämään, on siitä silti mahdollista nauttia. Siitä huolimatta myönnän olleeni erittäin skeptinen, kun kuulin The Artistin perusrungon – eikö tätä lukuisia kertoja varioitua tarinaa eilispäivän tähdestä ja uudesta elokuvakuningattaresta ole kerrottu riittämiin jo George Cukorin ohjaamasta Menestyksen hinta -elokuvasta lähtien? Eikö äänielokuvan tuhoamien mykkäelokuvanäyttelijöiden kohtalot ole jo tarpeeksi tuttuja jokaiselle elokuvan historiasta kiinnostuneelle?
Ilmeisesti ei ole, koska ohjauksen lisäksi myös käsikirjoituksesta vastannut Michel Hazanavicius haluaa muistuttaa katsojia siitä, millaista oli elämä Hollywoodin kultakaudella. Vaikka tarinan kulku ja juonenkäänteet ovatkin ennalta arvattavia kautta linjan, onnistuu Hazanavicius nappaamaan katsojan otteeseensa heti alusta lähtien. Elokuvan hahmojen sympaattisuus tekee heistä miellyttäviä ja helposti lähestyttäviä, joten heidän tarinoidensa käänteet ovat koko ajan kiinnostavia. Komedia ja tragedia kietoutuvat toisiinsa vaivattomasti ja loppuhuipentuma tuo tunnerikkaudessaan mieleen vanhan ajan Hollywoodin upeat ja rakastettavat melodraamat. Ludovic Bourcen säestys maalailee elokuvan tunnelmia komeasti, Movietone-raidan käyttö Valentinin painajaisunessa on puolestaan kekseliäs lisä äänimaailmaan.
Hetken aikaa pohdin miltä 2000-luvun mykkäelokuvan tulee näyttää. Pitääkö pinnan olla rosoinen ja ihmisten hitusen teatraalisia, vai onko parempi, että lopputulos näyttää aikakautensa mukaiselta? Hazanavicius tarjoaa 2000-luvun keinoin toteutettua mykkäelokuvaa, joka osoittautuukin varsin nopeasti toimivaksi, sillä keinotekoiset kikkailut vanhojen filmien tunnelman saavuttamiseksi olisivat todennäköisesti epäonnistuneet. Nyt lopputulos on moderni, mutta mykkäelokuvan perinteitä ymmärtävä ja kunnioittava: aivan kuten Aki Kaurismäen Juha hieman yli vuosikymmen sitten.
Tällaisten elokuvahistoriaa möyhivien teosten rikkaus on tietenkin sen viljelemät viittaukset esittämäänsä aikakauteen, henkilöihin ja elokuviin. Tällä kertaa niillä rikastutetaan erityisesti pääosahahmoa. George Valentin on mielenkiintoinen yhdistelmä Douglas Fairbanksia, John Gilbertiä ja Buster Keatonia, johon viitataan selkeimmin kohtauksessa, jossa Valentin tuhoaa humalapäissään asuntonsa. Penelope Ann Millerin esittämä Valentinin vaimo Doris muistuttaa erehdyttävän paljon Mary Pickfordia. Millerin vähäinen esilläolo on harmillista, joskin hänen hahmonsa laajempi kehittäminen olisi saattanut viedä tilaa päähenkilöltä.
Jean Dujardin sai roolisuorituksestaan Oscarin, mutta myös muut näyttelijät onnistuvat rooleissaan hienosti. Bérénice Beje on ihastuttava Peppy Millerinä, John Goodman vakuuttaa studiopäällikkönä ja James Cromwell on sympaattinen Valentinin autonkuljettajana. Erinomaisen hauska on myös Valentinin koiraa esittävä jackrussellinterrieri Uggie, joka sulattaa varmasti jokaisen katsojan sydämen.
The Artist on dramaattisista käänteistään huolimatta ihana elokuva, jonka humaani opetus rakkauden ja ystävyyden tärkeydestä näin vaikeiden taloudellisten aikojen keskellä jättää hyvän mielen pitkäksi aikaa. Jos joku kauneusvirhe pitää mainita, niin eivät ne vanhat elokuvat sentään niin huvittavia ole, kuin millaisina The Artist ne esittää. Tästä huolimatta kyseessä on tukevasti omilla jaloillaan seisova, todellinen hyvän mielen taideteos.
Tuotanto: La Petite Reine, ARP Sélection
Ohjaus: Michel Hazanavicius
Käsikirjoitus: Michel Hazanavicius
Kuvaus: Guillaume Schiffman
Lavastus: Laurence Bennett, Robert Gould
Leikkaus: Anne-Sophie Bion, Michel Hazanavicius
Musiikki: Ludovic Bource
Puvustus: Mark Bridges
Näyttelijät: Jean Dujardin (George Valentin), Bérénice Bejo (Peppy Miller), John Goodman (Al Zimmer), James Cromwell (Clifton), Penelope Ann Miller (Doris), Missi Pyle (Constance), Ed Lauter, Malcolm McDowell (hovimestareita), Uggie (koira)