RUHTINATAR AURORA 1-2
”Jos mahdollista, on filmi romaaniakin jännittävämpi. Ohjaaja on ollut suorastaan mestarillinen. Tapahtumat liittyvät toisiinsa harvinaisella eheydellä, ja mitä esim. joukkokohtauksiin tulee, saamme niissä nähdä jotakin täällä ennen tuntematonta. Erikoisen maininnan ansaitsevat erinomaisen hyvin onnistuneet ilotulitus-värikuvat, joiden kolmiväriteho on ehdoton.” (Uusi Suomi, 28.12.1924).
Ranskan elokuva-arkisto Le Cinémathèque française ei ole missään vaiheessa ollut yhtä innokas striimaaja kuin vaikkapa tanskalainen DFI, mutta nyt koronapandemian jäätyä taakse sen vapaaseen katseluun laittamien nimikkeiden määrä on pudonnut entisestään. Niinpä olinkin yllättynyt huomatessani heidän sivuilleen ilmestyneen useampia mykkäelokuvia lähes kerralla. Näistä kiinnostavimmalta vaikutti ensimmäisen maailmansodan aattoon sijoittuva Ruhtinatar Aurora 1-2, miespääosanesittäjänään aivan liian varhain kuollut Georges Vaultier. Ohjaajana toimi puolestaan vastikään Hollywoodista palannut Léonce Perret.
Ruhtinatar Auroran tapahtumat sijoittuvat pieneen saksalaiseen hoviin. Sen päähenkilö on prinssi Tumènen ainoa tytär, jonka isä on päättänyt naittaa tulevaisuutta ajatellen suurherttua Rodolphe de Lautenbourgille. Kaikki eivät suinkaan katso tällaista liittoa hyvällä, ei varsinkaan Rodolphen nuorempi veli Frédéric, jonka mielestä isoveli saa näin liikaa valtaa ja päättää siksi raivata tämän tieltään. Nerokas suunnitelma toteutuisi muuten mallikkaasti, ellei eräs Frédéricin hoviin palkattu henkilö rakastuisi Auroraan ja alkaisi selvittää tapahtumia.
Elokuvan pohjana ollut Pierre Benoît’n romaani oli ilmestyessään todellinen menestystarina ja samanlaista odotti myös ohjaaja Perret elokuvaltaan – historioitsijoiden mukaan hän toi tämän rohkean olettaman esille sen ensi-illassa, tietäen tasan tarkkaan mistä puhui. Ruhtinatar Aurora oli maailmanmenestys ja osoitti sekä tuottajille että rahoittajille, että ranskalaisten oli mahdollista mitellä näiden elokuvien avulla voimiaan yhä laajenevaa amerikkalaista edustusta vastaan. ”Tällaiset teokset ovat nimensä mukaisesti superelokuvia: ne piristävät koko teollisuutta ja antavat hallintaamme koko elokuvamaailman.” (Léon Moussinac).
Monisäikeinen juoni tempaa mukaansa heti alkumetreiltä. Kolmen tunnin kesto ei tunnu liioitellulta, sillä tapahtumat etenevät rivakasti, eikä tyhjäkäyntiä juurikaan ole. Rikoskuviot on sommiteltu onnistuneesti ja saavat striimiltä elokuvaa seuraavan katsojan palaamaan tapahtumien avainkohtiin heti lopputekstien päätyttyä. Romanssijaksot eivät ole aivan yhtä kiinnostavia, vaikka tekijöillä onkin ollut riittävästi taitoa niiden toteuttamiseen. Kiinnostavimpina hahmoina häärivät ruhtinatar Aurora sekä katala suurherttua Frédéric, joka ei anna suunnitelmiensa osittaisten epäonnistumisten häiritä, vaan päättää viedä valtataistelupelinsä tarvittaessa vaikka katkeraan loppuun asti.
Tyylillisesti Perret’n elokuva muistuttaa amerikkalaisia suurelokuvia, etenkin Rex Ingramin ja Erich von Stroheimin teoksia – olen valmis jopa väittämään, että jälkimmäinen on opiskellut tarkoin Ruhtinatar Auroran hääkohtauksen ja rekonstruoinut sen omiin elokuviinsa. Kuluissa ei ole säästetty ja lopputulos onkin visuaalisesti yltäkylläinen – onpa mukaan liitetty muutama käsin väritetty jaksokin kuin korostamaan elokuvan suureellisuutta. Komeat ulkokuvat on tallennettu Baijerissa ja katunäkymät Pariisissa. Elokuvan loppukohtaus, jossa ruhtinatar jättää kukan tuntemattoman sotilaan haudalle, on varmastikin palauttanut monelle mieleen maailmansodan aiheuttaman tuskan.
”Ja jo alkuosat nähtyään on jokaisen myönnettävä, että filmi on todellinen suurteos, alallaan verraton, saamme harvoin nähdä ranskalaisia filmejä, mutta tiedämme vanhastaan ranskalaisten ohjaajien mestaruuden. Pienintä yksityiskohtaa myöten on tutkielma mitä huolellisin, metri metriltä jännitys tehostuu, kasvaen lopulta siihen valtavuuteen, joka tässäkin filmissä täydelleen lumoaa katsojan. Suurenmoiset joukkokohtaukset, etevä taiteellinen esitys ja, kuten sanottu, mitä jännittävin juoni.” (Helsingin Sanomat, 24.12.1924)
Tuotanto: Films Radia
Ohjaus: Léonce Perret
Käsikirjoitus: Léonce Perret, René Champigny (Pierre Benoît’n romaanista)
Kuvaus: Jacques Bizeul, Gustave Preiss
Lavastus: Pierre Becker, Georges Jacouty
Musiikki: Joseph-Étienne Szyfer, Jean Déré
Puvustus: Léon Bakst, Boué Soeurs
Näyttelijät: Huguette Duflos (Aurora), Henry Houry (suurherttua Rodolphe de Lautenbourg), Georges Vaultier (hänen veljensä Frédéric de Lautenbourg), Marcya Capri (Mélusine), Karl Heyl (Stephen II), E. de Romero (prinssi Tumène), André Liabel (paroni de Boose), Jaque Catelain (Raoul Vignerte), P. Vermoyal (Cyrus Beck)
Kesto: 177 min.
Ensi-ilta: 16.11.1923 / 26.12.1924
Kuvakaappaukset ja elokuva: Ruhtinatar Aurora 1-2