SÄNKY JA SOHVA
Sänky ja vuodesohva / Vuode ja leposohva
Neuvostoliittolainen mykkäelokuva näyttäytyy satunnaiselle katsojalle helposti sarjana poliittisia vallankumouselokuvia, mutta tosiasiassa se oli paljon muutakin: komediaa (Kulešov: Mr. Westin ihmeelliset seikkailut bolshevikkien maassa, 1924), science fictionia (Protazanov: Aelita, 1924), kokeellista dokumenttia (Vertov: Mies ja elokuvakamera, 1929), lyyristä maalaisdraamaa (Dovženko: Maa, 1930) vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Unohtamatta tietenkään neuvostoelokuvan pienimuotoista ja liian tuntemattomaksi jäänyttä teosta Sänky ja sohva.
Sängyn ja sohvan ohjaajaa Abram Roomia tuskin kukaan on valmis nostamaan suurten maanmiestensä joukkoon, vaikka kelpo tekijä hänkin oli. Vaikka Room ohjasi urallaan ainoastaan parikymmentä teosta, onnistui hän mukautumaan ajanjaksosta toiseen, sillä ohjausten aikaväli sijoittui kaikkiaan kuudelle vuosikymmenelle (1926 – 1971). Valitettavan harva näistä teoksista tosin on kotikatsojan saatavilla, joten tarkkaa katsausta Roomin urasta on mahdotonta saada.
Abram Roomin tunnetuin elokuva sijoittuu asuntopulan vaivaamaan Moskovaan, jossa päähenkilöt, Ljudmila (Ljudmila Semjonova) ja Nikolai (Nikolai Batalov) asuttavat pientä yksiötään. Ljudmila hoitaa kotia sillä aikaa kun Nikolai työskentelee rakennusmiehenä Bolshoi-teatterissa. Arki on ankeaa ja tasaisen harmaata ja se on varsinkin Ljudmilalle turhauttavaa.
Eräänä päivänä heidän elämäänsä tulee muutos, kun Nikolai törmää kaupungilla vanhaan sotakaveriinsa Vladimiriin (Vladimir Fogel) ja pyytää tätä heille asumaan. Pian Nikolain on lähdettävä työmatkalle, jonka aikana Ljudmilan ja Vladimirin välille kehittyy suhde. Kun Nikolai palaa takaisin kotiin hän saa huomata, että hänen yösijansa on vaihtunut sängyn sijaan sohvalle.
Viktor Shklovskin ja Abram Roomin käsikirjoittama Sänky ja sohva on tarinaltaan epäuskottava kolmiodraama, mutta siitä huolimatta se on erittäin toimiva kuvaus parisuhteesta – eikä ainakaan miestä mairittelevalla tavalla. Se osoittaa miehen olevan opportunisti, joka on kyllä valmis tarttumaan tilaisuuteen hurmata nainen, mutta on alkuhuuman jälkeen kyvytön ja haluton tarjoamaan tälle sen enempää ihailua kuin rakkauttakaan. Pelituokio kaverin kanssa on tärkeämpi kuin kävelyretki kaupungilla, radion kuuntelu kiinnostavampaa kuin seurustelu. Nainen muuttuu nopeasti rakastetusta palvelijaksi, sillä pohjimmiltaan mies ei tarvitse sen enempää rakastajatarta kuin vaimoakaan, mies tarvitsee äidin.
Entäpä nainen, joka useasti kuvataan heikoksi ja avuttomaksi ja joka pohjimmiltaan hakeutuu aina miehensä luo turvaan? Sänky ja sohva esittää asian toisin, sillä sen mukaan maailmassa ei ole vahvempaa olentoa kuin nainen. Tämä on pitkäpinnainen ja ymmärtäväinen, anteeksiantava ja suvaitsevainen, mutta kun hän kerran päättää tehdä jotain, hän myös tekee sen. Hänessä on luonnetta ja tahtoa, sillä hän on tosiasiassa perheen selkäranka, joka pystyy tarvittaessa myös elämään yksinkin eikä tarvitse miestä suojakseen. Näkökanta on peittelemättömän feministinen, mutta se toimii siitä huolimatta erinomaisesti.
Sänky ja sohva on ihastuttava elokuva paitsi poikkeavan tarinansa vuoksi, myös tarkkaan hahmoteltujen henkilöidensä ansiosta. Heistä on rakennettu uskottavia ja luonnollisia: he ovat persoonallisia, heissä on luonnetta ja mikä parasta, heissä ei ole mitään mukahauskoja ominaisuuksia, joilla kevennettäisiin tarinaa. Henkilöiden aitouden ja upeiden näyttelijäsuoritusten lisäksi ihastelemisen arvoista on tapa, jolla tavallisen kansalaisen elämää kuvataan – ei ylilyöntejä, ei liioittelua, ainoastaan yksinkertaisen karua ja niukkaa ilmaisua.
Sänky ja sohva lasketaan nykyään suurten neuvostoelokuvien joukkoon, mutta ilmestyessään se ei saanut kovinkaan hyvää vastaanottoa. Maailma oli Eisensteinin, Pudovkinin ja kumppaneiden, eikä pienellä kolmiodraamalla ollut niiden joukossa tilaa. Aiheeltaan uskalias, toteutukseltaan tyylikkään hillitty ja hienostunut sekä sanomaltaan ajaton elokuva on säilyttänyt voimansa meidän päiviimme saakka, joten mistään turhanpäiväisestä teoksesta ei tämän Abram Roomin ohjaaman klassikon tapauksessa ole kyse.
Tuotanto: Sovkino
Ohjaus: Abram Room
Käsikirjoitus: Viktor Shklovski, Abram Room
Kuvaus: Grigori Giber
Lavastus: Vasili Rahals, Sergei Jutkevitsh
Näyttelijät: Nikolai Batalov (Nikolai), Ljudmila Semjonova (Ljudmila), Vladimir Fogel (Vladimir), Leonid Jurenev (talonmies)